Kävin mie kalassa kerran
Kirjoittanut Kyösti Kettunen
oli tyhjiä molemmat.
Enpä tuota paljon surrut, murehtinut laisinkana:
Löytyi muita pyydyksiä, joten vietin vetten päällä
oikein hienon iltahetken - taisi mennä aamuyöhön.
Verkot tyhjiä olivat. Sain mie sentään sulkavia,
tuota särkien sukua. Ne on ruojat ruotoisia,
eivätkä ne miltään maistu, vaan ne joutuu tunkiolle
taikka pöytiin kotkottajain, kanaparvien eväiksi.
Siinä kaikki mun kalani, siinä suuret saalihini.
Vaan en lainkaan lannistunut: läksin uistimen vetohon,
viskelemään virveliä, lippaa nakkaamaan rajusti.
Tuumin jotta onhan kumma, jos ei nappaa hirmu hauki,
kuha vieheeseen kajoa.
En mie turhaan luullutkana: Kohta siima vinkaisihe,
kohta sähkötti vapani. Heti kohta kiisi venho
selälle veden sinisen, taakse saarten sokkeloisten.
Tartuin kiinni tuhtohoni, vavan kouraani puristin.
Kuohui laineet kokkapuussa, veneen laitaa aallot viisti,
kun tuo outo kyydin tuoja veteli mun paattiani,
kuljetti hyvää venettä.
Taisin pikkusen pelätä, kun en tiennyt kyytimiestä,
en sen metkuja älynnyt.
Vaahto irtosi veneestä, pärskeet läiskyi pilviin asti,
kun mie kiisin pitkin vettä
tuolla taikapaatillani milloin taivasta hipoen,
milloin pohjan tuntumassa.
Minä voimilla vähillä pidin kiinni virvelistä,
jonka päässä vahva hirmu yritti kai miestä saada
alle aaltojen syvien.
Vaan jo kuului kaunis ääni aivan korvani läheltä:
” Siirtelehän sormiasi, hyppysiäs hellittele,
käännä kourasi sivulle! Aina meillä on pysynyt
tämä vuode vaaterissa, tämä peite sängyn päällä!”
Siihen loppui mun uneni, pää ttyi uljas uistinmatka.
Kyydittäjää en tavannut enkä saanut saaliikseni.