Oljpa mulla metka nuapurj
Kirjoittanut Kyösti Kettunen
nuapurj hiivati ikävä,
epelj aeka ouvvollaene.
Ouvvompi sillä olj muija:
Nuama irvessä alati.
Mikkääm passanna ei sille.
Rustanna ku oesi aejjan
oman tontim puoliskolle,
(ite oesin kustantanna,
maksanunna viulut kaekki)
arvoo mittee ne tekivät!
Hanttiihhan ne juuttaat pisti,
tyrmä sj meiningir rajusti.
Aejjan kuitenniim pykäsin.
Nuapuritpa siitä suuttu,
het jo kantelj hirmusesti,
nimismiehelle ne soetti,
vallesmannille valitti.
Siitähän tulj nahkapiätös.
Se käv nuppiin nuapureihin,
niitä keljutti kovasti.
Myllyysä ne sae tuasj vettä,
aeka laella ne naputti.
Aejja ylj ne mulle huutelj,
varsinnii se härski muija.
Ite koetiv vaeti olla,
tuppisuuna vuan kuleksin.
Antaa tuppaal lunta tulla!
Myö ee hiillytä hevillä
eekä tappelemmaan käävvä
suati suututa rajusti,
vaekka jotkut riitoo huastasj.
Vaekenooha’ aena viisas.
Vuaj jos sattuu pässimpäetä
käämääv vastaam mualimalla,
sepä koetteloo kovasti.
Onneks mullon käessä känsät,
nyrkkimoskat jonniillaeset
Pärjeen niillä aeka laella
enkä pokkaele kuvia.
Joku jos vuan karkoo piälle,
käättelempä sitten niitä,
niitä heelutar rajusti.
Niin kaet tekköö muuttiim miehet,
jotkut oekeem mielelläsä.
Minnen tykkee tappeluista
enkä iskuista välitä.
Koetan karttoo mualimalla
jätkämäestä meeninkiä,
niim myös nuapurir rajalla.
Vuaj jos nuapurj pittää siitä,
ollaal leikissä mukana.
Vaekkapa vua aejjan taatta.