Otteita Kalevipoegin suomennoksesta - Ennustus Kaleva-taaton
Kirjoittanut Kyösti Kettunen
| Artikkelin indeksi |
|---|
| Otteita Kalevipoegin suomennoksesta |
| Ennustus Kaleva-taaton |
| Saaren neito |
| Kalevanpoika Suomessa |
| Tammen kaato |
| Laulelmia |
| Veljekset |
| Kaikki sivut |
ENNUSTUS KALEVA-TAATON (2. luvusta)
Kautta rantojen Kaleva
lausui vaimokullallensa
varovaisen ennustuksen,
asian näin ilmaisihe:
"Sinä, Linda kukkaseni,
kullankeltakulleroinen,
pojat synnytit minulle
kevätvetten välkkyessä,
soutaissa suvisten päiväin,
äidinmaidolla ravitsit,
käsilläsi kiikuttelit.
Syksyn tullessa saat vielä
kukan antaman hedelmän,
tammipuiden tuoman terhon.
Alat jälleen pitkät päivät
raskausaikaasi eleä,
vaihdat aina uudet kengät
joka aamu jalkahasi,
Piru ettei tietä löydä.
Pikkuisen ajan perästä
pojan potran pyörähytät,
vahvan lapsen maailmahan.
Iltatähteen, poikaan tuohon,
pesäsemme kuopuksehen,
loppuu meiltä syntymiset.
Koskaan en voi poikaa nähdä,
silmäni kun sammuu kohta.
Viimeinen vesamme silti,
poikasarjan kelpo kuopus,
taimi syksyllä ylennyt,
minun lailla miehistyvi
teoiltaan ja toimiltansa.
Eestihin on ennättävä
kukoistava onnen aika,
rauha rahvahan parissa,
kun on poika aikuistunut,
oikeutemme voiton saanut.
LINDA, MURHEELLINEN LESKI (2. luvusta)
Murheellinen Linda-leski,
surukielin, murhemielin
ikäväänsä päivät itki,
suri miestä poistunutta,
pyyhki murheen kyyneleitä,
nyyhki sänkyyn kalvennutta,
itki rakkaansa menoa
viikon päivät ilman unta,
yhtä pitkään syömätönnä.
Levätä ei saaneet luomet,
loppunut ei kyynelvirta
eikä poskilta pisarat,
sielusta ei piinakuorma.
Murheellinen Linda-leski,
pesi ruumiin kylmennehen,
pesi silmäin kyynelillä,
pesi myös merivedellä,
kylvetti sadepisaroin,
lähtehen vedellä huuhtoi.
Hiukset hän rakkain sormin
hopeeharjalla silitti,
kultakammoin kampaeli,
kuten kerran vettenneito
huolsi Lindankin hiukset;
puki silkkipaitaan miehen,
kuolinliinaan käärieli,
peitti vielä kultavaipoin,
hopeisella vyöllä vyötti,
alle laitteli lakanat,
rakkaan päälle hienot liinat.
Linda, murheen lyömä leski,
kaivoi kumpuun kauniin haudan.
Mullan päälle nurmi kasvoi,
aroheinä haudan päälle,
kaulan päälle kasteheinä,
punakukat kasvoillensa,
silmille kukat siniset,
silmäkulmiin kulleroiset.
Murheellinen Linda-leski,
itki pitkään armastansa.
Tyyntyi itku itkemällä,
suru kyynelehtimällä,
silmävesien valulla.
SUOMEEN SOUTAKAA, KOSIJAT (2. luvusta)
Jos ken naipi rikkaan lesken,
kotiin tuopi hiilihangon.
Tehkää, miehet, toiset laivat,
paremmat veneet kosia;
silkkipurjeet laittakaatte,
silkkipurjeet nyöriköysin!
Purjehtikaa laivoinenne,
vanhat soutuun saattakaatte!
Soutakaatte, vanhat, heikot,
joutukaatte Suomenmaalle,
pohjan uhkean perille!
Siellä vartoo neitosia
korkealla kalliolla:
Edessä on ketjukaulat,
raharinnat taas takana,
sivummalla sormussormet,
kaulakorujen pitäjät,
orponeidot on lomassa,
keskemmällä helmikaulat.
Solkirinnat sorra maahan,
alas tallaa ketjukaulat,
raharinnat sinne paina,
sorra myöskin sormussormet,
kaulakorujen pitäjät;
ottaos välistä orpo,
helmikaula keskemmältä!
Siitäpä saat kelpo naisen
kultaiseksi puolisoksi!
Suomeen soutakaa, kosijat!
ISÄ JA KALEVANPOIKA (3. luvusta)
Armaan äidin poistuminen
pahoin painoi miehen mieltä,
murhe mursi nyt sydäntä.
Niinpä poika nuorimmainen
viljapellolle vilahti,
isän hautaa kohden kääntyi.
Armas poika tuo Kalevan
astuu taaton haudan päälle,
istuu kalmakukkulalle
murhemieltä purkaaksensa.
Isä haudasta kysyvi:
"Kuka kulkee haudan päällä,
kuka astuu kummullani?
Sora silmille valuvi,
kulmilleni tippuu hiekka."
Ymmärtäen vastaa poika:
"Kuopuspoika kulkee täällä,
nuorin liikkuu haudallasi,
kävelevi kummun päällä,
astuu murhemiettehissä
isän kalmakynkähällä.
Nouse, nouse, taattoseni!
Heräjä ylös, isäni!
Tule tietä näyttämähän,
mihin äiti on kadonnut!"
Isä vastaa mättään alta,
haastelevi haudastansa:
"En voi nousta, poika nuori,
en voi nousta, en herätä!
Kallio on rinnan päällä,
kivi raskas ryntähillä,
kulmillani kulleroiset,
sinivuokot silmilläni,
poskilla kukat punaiset.
Tuulet ohjatkoot sun tietä,
neuvokohot hennot henget,
taivaan tähdet johtakohot!"