Routa

Kirjoittanut Tiera Laitinen

PDFTulostaS채hk철posti

Routa, ronski nuorukainen,
harppoi vuoren harjanteelle
laajan kallion laelle.
Kivi vuoren harjanteella,
paasi kallion laella:
kimmahti kivelle Routa.
Huusi ilmoille ilonsa,
julki voimansa julisti:

"T채ss' on varsi vankkumaton
kuin on honka kultakylki;
t채ss' on j채ntev채t j채senet
kuin lohen hopeakyljet;
t채ss' on j채rki kirkkahampi
kuin on pilvess채 salama.

"Hyv채 oli t채채ll채 lapsen olla,
nuoren mieheksi ylet채;
nyt k채y matka maailmalle,
askel uusille urille.
Miss채 miest채 tarvitahan
urot철it채 uurtamahan,
vaikeudet voittamahan,
sankariksi saapumahan,
siell채 on minun sijani."

Routa marssi mets채n halki,
saapui Korpelan kyl채h채n.
Kaatoi karhut karjan-sy철j채t,
surmasi sudet katalat.
Kyl채l채isilt채 kyseli:
"Miss채 oisi miehen tarve
tekij채ksi suurtekojen?"
Virkkoi piika pirtist채ns채:
"Mene Sarkalan kyl채h채n.
Siell채 on kiviset pellot
kovin kurjat kynnett채v채t."

Routa souti j채rven poikki,
saapui Sarkalan kyl채h채n.
Raivasi kivist채 pellot,
viljavainiot tasoitti.
Parahista lohkareista
uuden myllyn pystytteli.
Kyl채l채isilt채 kyseli:
"Miss채 oisi miehen tarve
mainet철iden mahtajaksi?"
Vastasi vajasta vaimo:
"Mene Ahjolan kyl채h채n.
Siell채 sortui tervahauta,
pajakin paloi sep채lt채."

Routa marssi tiet채 my철ten,
saapui Ahjolan kyl채h채n.
Kaivoi uuden tervahaudan
kahta entist채 isomman.
Perkasi kivisen kosken
l채pi laskea veneiden.
Pajankin rakensi uuden,
sinne mahtavan masuunin:
sata sepp채채 raudan keitti,
tuhat kalkutti kaluiksi.

Kyl채l채isilt채 kyseli:
"Miss채 oisi miehen tarve
sankarina saapujaksi?"
Kyl채n nuoret neitokaiset
kent채ll채 kisaelivat,
yhteen 채채neen vastasivat:
"Etel채ss채 maa etev채in,
kaupunki kaikkien hyvien.
Kaupungissa laaja linna,
linnassa sali avara.
Siell채 juhlia pit채v채t
miehet maamme mainioimmat,
kisailevat kesken채ns채
valtakuntamme valiot."

Routa otti orhin tuiman,
laski laukaten ketoja,
kipin철iden kallioita,
korpia havut kohisten.

Nousi harmaa harkkomuuri
harmajasta harjanteesta;
kolme tornia kohosi
sein채st채 ter채ksisest채.
Keskimm채isen tornin yll채
hohteli hopeakuori,
kupu kultainen kimalsi.

Routa huusi huikahutti:
"Onko t채nne tervetullut
riuska, rehti mets채n miesi,
suurten sankarten saleihin?"
Kumahti kuninkaan 채채ni:
"Jo on t채nne tervetullut
jokainen etev채 miesi.
Mit채 liet hyvi채 tehnyt?"

"Kaadoin karhut Korpelasta,
auoin pellot Sarkalassa,
Ahjolaan pajan rakensin."

"Meill채 on koitokset kovemmat,
vaatimukset vaikeammat:
L채nness채 meri meluisa,
meress채 sanaisa saari,
saaressa nimek채s niemi,
niemell채 kumujen kumpu,
kummulla tarujen tammi.
Tammesta talo on tehty,
sali suuri salvosteltu.
Tuo talo t채h채n m채elle,
n채iden muurien sis채lle;
sitten p채채set linnahamme."

Routa veisti soukan venhon,
painoi korviin pihkapallot,
id채tti id채st채 tuulen.
Vei tuo tuuli vikkel채sti
ylitse meren meluisan.

Routa nousi saaren maalle
nen채ss채 nimekk채채n niemen,
siit채 kummulle kapusi,
juurelle tarujen tammen.
Katsoi tammista taloa,
suurta, kolkkoa salia:
siit채 sein채t maahan sorti,
hirret poltti hiillokseksi,
hiilet tuhkaksi tuhosi,
tuhkan konttiinsa kokosi.
Viel채 otti yhden terhon
oksasta tarujen tammen.

Niin jo purjehti takaisin
luokse harmaan harkkomuurin,
astui laajalle pihalle
edess채 kuninkaan linnan.
Siihenp채 sirotti tuhkan,
tuhkaan ty철nsi tammen terhon.
Siit채 kasvoi puu jykev채:
tammi uusien tarujen.

Silloin Routa, ronski nuori,
talon tammesta rakensi,
talon uuden ja avaran,
polttamaansa mahtavamman.

Linnan kuuluisa kuningas
tuota katsoi, kummasteli:
"Ei ole hyv채 talosi:
onhan aina muilta tuotu
itse tehty채 parempi.
Vaan kuitenkin, kaikitenkin,
voihan tuo nyt kelvatakin.
Tule siis sis채lle siit채."

Portit auki ponnahtivat,
ukset auki ulvahtivat,
kumajivat kultarummut,
soittivat hopeatorvet.
Linnan riemusaattueessa
asteli sis채lle Routa.
K채vi my철ten k채yt채vi채
linnan suurehen salihin
alle kultaisen kupolin.

Katsoi kaunista salia:
luuli v채채rin n채hnehens채.
Toki katsoi toisen kerran:
eip채 usko silmi채ns채,
tajua todeksi totta.
Katsoi viel채 kolmannesti:

Sata miest채 vastaan katsoi
vailla katsehen kajoa.
Syd채n musta muutamalla,
muilla ei syd채nt채 laisin.
Kalma istui p철yd채n p채채ss채,
Kiho kiitosten sijalla.