Maailmalle l채htenyt

Kirjoittanut Tiera Laitinen

PDFTulostaS채hk철posti

L채ksin m채 kotoa kerran.
Kuljin maita, kuljin teit채:
kauas j채i kotoisa korpi.

Siinsi kaupunki simaisa,
kultakielin kutsueli:
"T채채ll채 ois' elo mukava,
varsin vaivaton olosi,
aikasi kuluksi viihde.
Muuta t채nne ja asetu!"
Yllytti yliopisto:
"T채채ll채 oisi oppi oiva,
t채채lt채p채 sivistys sulle."

Tuota, kurja, kuuntelinkin,
uskoin, houkka, tottelinkin.
Etsin m채 el채m채채 suurta;
siinsi silmiss채in sivistys.

Totta ei toki se ollut:
haave haihtui taivahalle,
h채lveni utu unelmain.

Muistan harjut m채nnikk철iset:
sielt채 sain sanoja paljon.
Niist채 jo unohdin monta.
Muistan j채rvet niin siniset:
sielt채 sain ilot el채m채n.
Niist채 jo unohdin monta.
Muistan viel채 sankan korven:
sielt채 l철ysin sielun rauhan.
Sen m채 jo kadotin kaiken.

Kes채illat tuota itken,
syksy철in채 synkistelen,
talviaamuina apeudun,
kev채채n keskip채iv채ll채kin
mieli mustana murehdin,
kun m채 harjut taakse heitin,
j채tin j채rvet niin siniset,
hylk채sin kotoisan korven.

P채채senk철 kotio kerran?