Villem Ridala: Aave

Kirjoittanut Kalervo Mettala

Villem Ridala:                                                       Suomennos Kalervo Mettala:

Mardus                                     Aave

Vajus jo taline päeva,                                          Meni mailleen talvipäivä
õhtuaeg hämardi tulla,                                       saapui iltainen hämärä,
videvikku veereskella,                                        hämy ehtoon niitut peitti,
kui naine talusta maalta                                     nuorikko kun kaupungista
sai linnasta sõitemaie,                                         kotiin maalle taas palasi.
tinasaani tiksudessa,                                           Kulkuset vain reessä helkkyi,
raksudes rahase looga.                                        tiu’ ut luokissa kilisi.
Hobu hirnusi, hühisi,                                          Hepo hirnui pärskähdellen,
kaerasööja kaljateli,                                             korskahdellen kauransyöjä,
virku jooksis virge’este                                       vireästi virkku juoksi
koduteeda timpidessa,                                        kotitietä kopsutellen,
talviteeda tampidessa,                                        tepsutellen talvitietä,
maada jäista järkidessa,                                      kavioissa jää vain rouskui,
radada lumista laskes.                                         jalakset lumessa narskui.
 
Talunaine teelisena                                             Vaimo nuori matkallansa
käisi sees sugulasilla,                                           sukulaisissa käväisi
kulda hõimu kuulamassa,                                  uutisia vaihtamassa,
aega viitmas omilla,                                            kotonansa viivähtihe
omaksilla arma’illa.                                             omaisia katsomassa.
 
Kui kõneldud vestukorrad,                                Kun oli kuullut kuulumiset,
jutud arma’ad a’etud,                                         jutut armaat kertoellut,
kõned vestetud velitsis,                                      tarinoinut veljillensä,
sõsaris ridaje seatud,                                           sekä siskoille puhunut,
naine teeda jatkajeli,                                           vaimo taasen matkaa jatkoi
koduteeda kiusa’eli,                                            kotitietä kirskutellen,
rutateli ruunakesta,                                             hoputti hyvää hevosta,
taas ajasi hääd hobusta,                                      kelpo ruunaa kannusteli,
hiiruda hühisevada                                             savakkoa pärskyväistä,
kaerasööjad kaljuvada.                                       kauransyöjää kiirehtihe.
 
Südaöö kädeje saije.                                            Keskiyön jo hetki koitti,
Öö oli valge ja valusa,                                         kirkas yö oli, valoisa,
taevas helge ja heleda,                                        heleältä taivas näytti,
kuuvalu hõbeheline,                                           hopeana kuukin hohti,
valusid valevad väljad,                                       ahot loisti vaalehina,
heletid laged lumised,                                        helisi lumiset niitut,
järve seljad sätendasid.                                       säteilivät järven seljät.
Pilved purjetid ülalla,                                         Ylähällä pilvet kiiti,
pilvelõngad laskusivad,                                      hattaraiset taivahalla,
rangad valge’ed valusid                                     kuutamossa purjehtivat,
hiilgessa hõbelisessa,                                           hopeisina hohtelivat,
välke’es valendavassa,                                        vaaleassa välkkehessä,
heletuses õhkuvassa,                                           heleässä hehkussansa,
valussa rohelisessa.                                              vihreässä nyt valossa.
 
Naine sai mööda mõisa’asta,                             Ajoi kartanon sivuitse,
mööda mõisa põldudesta,                                  pellot moision ohitti,
laskus väljalle lagelle,                                         aukealle lasketteli,
sooväljalle valge’elle,                                          rämeen reunaan viimein saapui,
särassa sädelevalle,                                              loistehessa suo vain säihkyi,
kuuvalussa välkuvalle.                                       välkkyeli kuutamossa.
 
Naine noori ree pärassa,                                     Vaimo nuori ohjaksissa,
saanissa suhisevassa,                                           reessänsä suhisevassa,
lume sees luhisevassa                                         lumitietä suihkivassa,
lõije vaate’e lagelle,                                             ympärilleen vilkaisihe
lagelle lumeliselle,                                               lumiselle aukiolle,
silmad soovälja poole,                                         käänsi katseen suota kohti,
nägi naise, pilvepikku,                                        näyn karmean havaitsi:
kao võika’a kavatsi                                              Nainen pilvenkorkuhinen
ree lappella laskevada,                                       aivan vieressä käveli,
virguga samuvad võitu.                                      hevon kanssa kilpaa kulki.
Naine ta märkas marduseksi,                            astui siinä niin kuin haamu
kummituseks kuuvalussa,                                  kummitus tuo kuutamossa,
varjuks pilvede vilussa.                                      varjona välissä pilvein.
 
Naine noori maltas meelta,                               Vaimo nuori malttoi mielen,
maltas meelt, talitsi hirmu,                                piilotti pelon povensa,
kinniti kõvaks südame.                                       kovetti sydämen tunnon,
Pidi naiselta pärima,                                           aikoi toiselta kysyä,
kummituselta küsima,                                        aavehelta tiedustella,
võika’alta vaidelema,                                          kummitusta kuulustella,
kuhu ta kõnnib hilja ööse,                                  minne matkaa myöhään yöllä,
kuuvalussa kiirusteleb,                                       kunne kulkee kuutamossa,
sammub tähtede särassa,                                    astuu tähtien valossa,
hõbe taeva tuike’essa.                                         hopeaisten loistehessa.
 
Hirmu haaras naise noore,                                 Kauhu täytti nuoren vaimon,
valdas julge’e südame:                                        pelko rohkean sydämen,
süda lõi lõdisemaie,                                             joka hakkasi rajusti.
hambad suus lõgisemaie,                                   Hampaat nuorikon kalisi,
külma kahmu sõitis selga,                                  väreet kylmät seljässänsä
selja rooduda ragisti,                                           kutittivat selkäpiitä,
jüdisteli rooüdida,                                               ytimiä pitkin kiiti,
kubemida kutkuteli.                                            kupeita jo kutkutteli.
 
Naine noori ree pärassa,                                     Vaimo nuori reen perässä
kabu lubja karvaline,                                           kauhusta nyt kalvenneena,
jumetu jubedusesta,                                            kasvot kalkin valkoisina
ei uskunud pääda pöörda,                                 uskalla ei kääntää päätä,
silmi käända kõrvallessa,                                   vilkaista sivulle reestä,
vaadet luua väljaspoole,                                     yli laidan kurkistella,
ta tundis tagana võõra                                        tunsi vierahan takana
reesaballa seisavada,                                           jalaksilla seisomassa,
jaluksilla jääjalulla,                                              jalat jäiset kannoillansa,
pidavada reepärasta,                                           kädet luisevat perässä
korjusta käsilla luisil,                                          takalautaan tarttuneina.
ilged naeru ilkuvada,                                          Inha nauru ilkkuvainen
murelista muigavada,                                         korviinsa kajahtelevi.
suu kadala kalma karva,                                     Suu katala, kalman karva,
ilge’ed lihata lõuad,                                            lihattomat tyhjät leuat,
silmad õõnesad, särata,                                       elottomat, ontot silmät,
terakesed tuike’eta.                                             silmäterät kiillottomat.

Naine nooruke re’essa                                        Vaimo nuori reessä istui
habisi kui haavalehti,                                          vapisten kuin haavan lehti,
lõdisi kui lipuvarras,                                           täristen kuin lipputanko,
süda jo külma kuue alla                                      sydän kylmä sykki hällä,
raudkülma kasuka alla,                                      raudanjäinen turkin alla,
raske kui see rahnu tükki,                                  kivipaaden painoisena.
siiski sai sasida piitsa,                                          Reestä piiskan hän hamusi,
vitsa võtta veereltasa,                                         vitsan otti vierestänsä,
roosa kahmata re’esta,                                        ruoskan kouraan kahmaisihe,
lüüa hiirud, hääd hobusta,                                 savakkoa selkään iski,
kaerasööjada kalista,                                           vireätä läimäytti,
virutada virku hoosta.                                        kauransyöjähän osuvi.
 
Hiiruke müristi sõita,                                          Hepo juoksi nyt ravaten,
nelistella kaerasööja,                                         kaikin voimin kauransyöjä,
ruunakene rutta’ella                                           kelpo ruuna rynnisteli,
läbi öö, läbi heleda,                                             läpi yön, läpi valoisan,
läbi vaikuse valusa,                                             läpi hiljaisen hämärän,
kuu kuma kaledad karva,                                   kuu vain kelmeä kajasti,
tähe tuigete tuliste.                                             taivahalta tähdet tuikki.
 
Kui naine koduje saije,                                       Vaimon tullessa kotihin,
kodu õue õigusije,                                               kääntyessä kartanolle,
kadusi re’elta varju,                                             katosi äkisti haamu,
kummitus re’e pärasta,                                       kummitus tuo korjasesta,
mardus jäi mahaje teelle.                                   reestä tielle jättäytyikse.