Kirjoittanut Oiva Pennanen
Tule kulta kerron sulle
lasten maasta hiljaisesta,
matkustelet sinne illoin
unen silmää painaessa.
Tule kulta kerron sulle,
kuinka siellä pehmoisella
untuvaisen patjan päällä
yösi vietät rattoisasti.
Tule kulta kerron sulle,
enkelit sun suojaa siellä
turvallinen matka sinne,
väsymyksen saapuessa.
Tule kulta kerron sulle,
unten mailla matkatessa
kaikenlaista sattuu siellä
Höyhensaarilla hyvillä.
Nuku vain nyt kulta pieni,
enkelien kanssa kulje,
hepä suojaavat hyvästi,
tekee tiesi turvaisaksi.
Oi sä lapseni suloisin,
oma kultapalleroinen,
tule luokseni somainen
salaisuuden kerron sulle,
jota kuuntelin kylillä
maitokaupan kynnyksellä.
Oi sä lapseni parahin,
äidin pieni kullannuppu,
nytpä korvaasi supisen,
mitä keksin matkatessa,
tuolla tiellä tarpoessa,
kotiin tullessa tajusin.
Kuule lapseni ihana,
oma aarre ainoani,
salaisuus tosi mukava,
kerrota ei kulkijoille:
Sua suukotan nenälle,
pusun painan poskellesi
olen onnesta sekaisin,
kun sua hoivaan pienoiseni.
Olet tärkeintä minulle,
tarkoitus mun taipaleelle..
- Äiti miksi lienee synkkä
tämä syksyinen hämärä,
miksei vilku tähtitarha
eikä kuutamo kumota,
sataa vettä jatkuvasti,
ikkunassakin pisarat?
- Pitää olla synkeätä,
että muistaisi valoisan,
pitää maistaa kitkerätä
että muistaisi makean.
Oppimassa täällä oomme,
poimitaan ilonjyviä,
jotta voimme helpommasti
tiemme kulkea perille.
Pörrötän tukkaasi tenava,
isän retkikumppania.
Olet tärkeä minulle,
kerran jatkat toimiani.
Vien sinut metsälle mukana,
korpimaille johdattelen
kuulet kuusien huminan,
havinoita haapapuiden.
Näet ihmeitä isoja
luonnon kirjaa lehteillessä.
Vien sinut matkalle mukana
elontietä tarpomahan.
Sinut taistoihin opastan
puolustamaan oikeutta
sulle turvaksi ojennan
isän kouran turvaksesi.
Niinpä hiipien hitaasti
kulkee matka viisarien
kellotaululla tikaten
pitää mennä suopeasti.
Ei saa aikailla ajassa,
muuten muuttuu aikataulu,
sekaisin menee sekunnit,
tunnit täysin kaaokseksi.
Kukaan tuota ei tajua,
ajan kalliin rientämistä.
Kello kertoo sen sinulle,
milloinka on nousun aika,
milloin laskeudut levolle,
koska painut peiton alle.
Kello on tärkeä kapine,
autoa odottaessa,
tai jos matkustaa junassa,
ei odota kulkuneuvo.
Siinä seuraavaa odotat
jos et seuraa viisareita.
Sinne lapseni lähetän
jossa tuulee hempeämmin
missä kukkaset suloiset
pikkulinnut laulelevat.
Sinne lapseni lähetän
jossa tuoksuu tuore heinä
kesä kaunis siellä aina
kaiken yllä taivaan kansi.
Sinne lapseni lähetän
jossa virrat virtaileepi
meret suuret siintelevät
rannat raikuu raikkahasti.
Sinne lapseni lähetän
jossa rakkaus vallitseepi
surut, murheet puuttuu sieltä
tora, kiista kaikenlainen.
Sinne lapseni lähetän
jossa on lapsen lysti olla
toivon matkaa vaivatonta
varjelusta vaaroissakin.
Kuulkaahan nyt lapsukaiset,
lapset peukalon pituiset,
kuinka sattui kummallista
metsätiellä mennessäni.
Kiilui silmät kuusikossa,
murahteli männikössä,
susi varmaan vaanimassa,
paha hukka oottamassa.
Jopas hukka haukahteli,
tietä pitkin loikiskeli,
kieli riippui loiruvainen,
häntä pitkä heiluvainen.
Kysyi hukka mielistellen,
silmiänsä pyöritellen,
missä voisi yötä olla
vaikka pirtin permannolla.
Epäilin sen viekkautta,
suden suurta tarmokkuutta,
katkaisee minulta kurkun
ja pötkii pakohon sitten.
Sanoin tuolle tursakkeelle,
henkeäni vainonneelle:
lähde siitä luikkimahan
käpälät paa suikkimahan.
Tule tänne pienoiseni,
olet enkeli minulle!
Äidin pieni kullannuppu,
isä n aarteista parahin.
Säde päivän loistavaisin,
hymytyttöni suloisin.
Olet kalleinta minulle,
arvokkain oot aarteheni,
päivänpaisteeni, iloni,
lohduttaja murheissani.
Olet onneni, huvini,
uni kaunein haaveissani.
Liekutan sinut unehen,
lauleskelen tuutulaulun,
Väsyn maille näin lähetän,
kaunoisihin kartanoihin,
Höyhensaarille hyville,
uneksimaan untuville.
Lapsi uinahda viaton,
keijukainen, kultatukka.
Tule takaisin, tyttäreni,
uniretken päätyttyä.
Äitisi odottaa pientä
kultatukka-kaunoistansa.
Silloin pikkuisen pelotti,
tuntui tuska rinnassani,
yksin kouluun kun vaelsin,
pitkin metsätaipaleita,
aamut synkeät, pimeät,
ilman lamppujen valoa..
Muistan, näin oli puhuttu:
- Susia on maisemissa,
kuultu ulvontaa kujilla,
Sydänmaalla synkeällä!
Joku harmaata havainnut
Peräpellon pensaikoissa.
Taikka koiransa komean,
pelokkaana penkin alla.
Mieleen muistuivat tarinat,
pimeässä pinkoessa.
Korvat kuunteli risaukset,
silmät katsoi kauhistuen.
Metsä mustana sivulla,
hiekkatietä tarpoessa.
Tuuli puissa vain tohisi,
poikaa pientä säikytteli.
Nyt ei tarvitse pelätä,
pienen lapsen koulutiellä,
ajat muuttuneet hyviksi,
pienillekin turvaisiksi.
Turha tyhjää on pelätä,
ei saa pientä säikytellä.
Pelko hupsuksi tekevi,
pelokkaaksi säikyttely.
Tuule tuuli leppeämmin,
päivä paistele paremmin,
missä kulkee kultatukka,
missä lapseni menevi.
Unten maihin matkatessa,
pää lle pehmo hattaroiten.
Sua tuutussa tutussa,
keveästi keinuttelen,
uni tuntuvi tukassa,
väsymys jo varpahissa.
Nyt on aika sinne mennä,
Höyhensaarille hyville.
Viivy vieläkin vähäsen,
untenmailla uinumassa,
tuoksukukkien seassa,
kesäisillä nurmikoilla.
Jospa enkeli olisin,
varoen ain´ varjeleisin,
yöllä suojana sinulle,
vahtimassa vaaroissasi.
Jospa enkeli olisin,
askeleitas suojeleisin,
kivet poistaisin polulta,
ettei taitu pieni jalka.
Jospa enkeli olisin,
opastaisin oikeahan,
tiestä turvaisan tekisin,
lapsen pienen taivallella.
Jospa enkeli olisin,
valaisisin polkuasi,
metsän synkeän sisässä,
sydämessä korven kolkon.
Jospa enkeli olisin,
sulle soisin onnellisen
elontaipaleen tasaisen,
vailla tuskaa, kärsimystä.
Uneen lastani lähetän,
saatan aarteen ainokaisen,
kultakutrini kuletan,
sinne missä leijailevat,
keijut kauneimmat, keveät,
sinipiiat pitsihelmat.
Sadun sievässä sinessä,
utupilven pehmeydessä.
Uneen saattelen somani,
hyräilyllä hyrryttelen,
unen vaunuihin vakautan,
pehmoisille pieluksille,
piiloon peikkojen peloilta,
suojaan surkujen sumalta.
Vartu vahvaksi omani
kestäväksi koitoksihin,
näillä pitkillä pihoilla
kamalilla kartanoilla.
Että jaksaisit paremmin,
elämisen taisteluissa.
Katsoo lapsi ihmetellen,
kuuta taivaalta tapaillen;
- Mikä onkaan kirkas kiekko,
moinen pallo kummallinen?
Milloin tullut lie mokoma,
kiiltelemään taivahalle?
Äiti miettivi vähäsen:
- Kuule lapsi pienoiseni,
kuu on kullasta kerätty,
hopeasta houkuteltu,
lasten pienien valoksi,
talviöitten tarpeheksi.
Katsoo lapsi ihmetellen,
tähtitaivasta tähyten:
- Miksi lienee taivaan tähdet?
Miksi silmiä satoja,
vilkkumassa taivahalla?
Äiti miettivi vähäsen:
- Kuule kulta lapsoseni,
tähdet oppaana sinulla,
matkatessa polkujasi,
myöskin viittana vähäsen,
eksyneenä kulkiessa.
Kysyy lapsi ihmetellen,
päivän kauniin koittaessa:
- Miksi aurinko alati,
jokapäivä paistelevi?
Äiti miettivi vähäsen:
-Kuule kulta pienoiseni,
oma mussukka, muruni,
aurinko on muovaeltu,
tuonne taivaalle valoksi,
kasvun, lämmön lähteheksi,
meidän ihmisten iloksi,
Sanoo lapsi ihmetellen:
ihmeitä on taivas täynnä,
kummastuttaa se jokaista.
Â