Kirjoittanut Erkki Jormanainen
Aattelinpa aamusella:
on jo aika uusiutua,
opiksensa ottaa Erkin,
ettei aina entisiä
lurittele laulujansa.
ÂHevit kohta hilkuttelen,
revin rokkia rajusti,
euroviisuja vetäisen,
ratoksenne rallattelen.
ÂLaitoin tietsikan tulille,
painoin bittipainikkeesta.
Uusi saundi saatanehen
nä ihin leikkisiin loruihin.
ÂTämä tekniikka tekevi,
ilmoittelee ihmeitänsä,
ajattelee itseksensä,
säveltää sanasepälle
aina automaattisesti.
Otus oiva ja etevä
ylitöitä uskaltavi,
kuittaile ei korvausta.
ÂNäpyttelin nappuloita.
Vilkut viisahat vilisi,
humoristit hurjasteli.
Deletteä tökkäelin,
tuuppasin takapirua.
ÂTilttasipa tietsikkani,
piippasi pahemman kerran,
savotasta siitä suuttui.
Ihan ärjyi tuo, uhosi,
riähkä rääkäisi rumasti:
Â"Otappa esille ukko
entiset olosijasi.
Kysele kylän kujilta,
miten diftongit tavaili,
kalevalaa kailotteli
ennen Sissotar sinulle,
Matelikin mainihtihe."
ÂRakastani rauhoittelin,
koitin helliä hyveä,
maanittelin mahtavata.
Eipä uskonut minua.
Bitit karkas portahalle,
paineli pihan perille
avoimesta ikkunasta.
ÂSaamatta jä i uusi saundi.
ÂKäymätön on kanteleeni
rustailemaan rimputusta.
Yhä mietin mielessäni:
saisko sillä sottailtua,
sävellettyä sähäkän
saloseudun sinfonian?