Autioblues

Kirjoittanut Erkki Jormanainen

Polun pienen kulkijalle

tarinoi takamaan tölli,

asioita arvuutteli,

autio sanat asetti.

 

Siellä seittiä sepitti

hämähäkki hirren päällä.

Reki riihellä rojotti,

rantteella kumossa karhi.

 

Hiiri hyppi hyllyn alta,

hörökorva, nappisilmä.

Mulle huplatti huviksi,

bluussilaulun luikahutti:

"Muistelenpa mennehiä,

vähän värssyä vetäisen."

 

Sitä mulle tuo selitti,

miten pirtti puolillansa

oli ennen ainamoisin

penskoja pataroimassa:

"Napaseutu naisen nousi,

peräpurjeet pullistuivat."

 

Leipää löytyi laatuisasti

vääntämällä värttinätä,

kirvesvartta veistämällä.

Isäntä evästä kantoi,

juustot juoksutti emäntä,

voita pantiin vakkasesta

leveästi leivän päälle.

 

"Niitä nurkassa nakersin",

hekotteli metsähiiri.

 

Tuli markkinat mojovat,

saavuttivat syrjäseuvun.

Kehitys hyvin kehittyi,

pakettiin panivat pellot,

navetasta norkumasta

karja kaikkosi kylille.

 

Pääsi nuoret nopsemmasti

päällystettä uutta pitkin

tuonne luokse liukuhihnan

suuren kaupungin sylihin,

suostuteltiin Sveeanmaalle.

 

Töllöteltiin telkkaria

illat aina uutterasti,

usein aivan yötä myöten.

Poskeen pantiin pillereitä,

jolloin loppui lapsilauma.

 

Hiirelle kävi hyvästi:

"Hieno on elellä ollut

kartanolla kaikin puolin.

Luomuruokaa nyt natustan,

pupuruokaa parhaanlaista,

takamaitten tuotantoa."

 

Tunnin siinä turtatimma.

Sanoin sille suotuisasti:

"Sehän on kuin selkävoitto.

Rahat ei minulla riitä

luomuruokaan laisinkana.

Kaikkihan kun kallistuikin

euron tullessa talohon.

Pörssiyhtiön pahukset

luukkujansa löivät kiinni.

Köyhät pantiin kyykyllensä."