Kalevala-kielen kosketuksia

Kirjoittanut Kalevi Koskela

PDFTulostaSähköposti

Me villit maaseudun pojanvintiöt luimme pienestä pakosta Oitin Yhteiskoulussa 1950-luvulla Suomen kielen tunneilla jonkin verran Kalevalan "tunkkaisia" tarinoita. Välitunneilla sitten vääntelimme "oppimaamme" muun muassa muotoon:

Vaka vanha Väinämöinen,
pani piikaa pikkaraista.

Tuskin me vakavan ja vanhan herran tekosista mitään ymmärsimme. Terveysopin tunneilla ei noista asioista silloin vielä mitään kerrottu, eikä internetiäkään ollut vielä (onneksi) keksitty.

Myöhemmin työelämässä 1980-luvulla, ollessani ATK-käyttöpäällikkönä Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksessä (Finpap, myöh. Finnpap), sain liikelahjana Kirjayhtymän kustantaman Kuva-Kalevalan. Tiiliskiven kokoisen ja painoisen kirjan kuvittaja oli Aarno Karimo. Kirjan vanhan ajan kirjasimet hidastivat aikoinaan lukemista niin paljon, että minun oli tyytyminen lähinnä mainioiden kuvien katseluun.

Vanhana miehenä vuoden 2008 kesällä innostuin lähtemään Vienan Karjalan Ystävien matkalle Jyskyjärvelle, Paanajärvelle ja Kalevalaan (Uhtua):

Minä Jyskylle jyräsin,
tietä kaitaa kaasuttelin.
Pöytä runsas Paanajärven,
ateria aikamoinen.
Hengen ruokaa runsahasti,
tarjosi kylä Kalevan.

Innokkaana valokuvauksen harrastajana tarkoitukseni oli saada kuvattua itselleni Inhan aikaisia, ikuisia, maisemia ja Vienan mummojen syveneviä ryppyjä.

Matkan johtaja Petri Niikko innosti meitä kaikkia edes vähä n kokeilemaan Kalevala-mittaa. Niinpä kuvaamisen lomassa tulin ostaneeksi Niikon toimittaman "Nyky-Suomen RunoRäppänän", josta opettelin alustavasti mittasääntöjä.

Matemaatikkona osasin jo ennestään laskea kahdeksaan, yhdeksään, jopa kymmeneen. Tavutuskin sujui kuta kuinkin, kun olin toiminut myös hätäaputoimittajana paikallislehdessä.
Myöhemmin löysin netistä KaRuSen Trokeemankelin, jonka ansiosta mittavirheeni vähenivät oleellisesti:

Tänne kannetaan tukevat,
täältä hoikat haudan saavat,
tänne joutuu köyhä, kurja,
tänne päätyvät pohatat,
tuodaanpa jokainen joskus.

Vienan matkan jälkeen lähettelin Petri Niikolle joitakin matkan muistelurunojani:

Vieraspöydän ruoka runsas,
kuinka laita Vienan lapsen?

Kun hän ei niitä, puutteista huolimatta, tyrmännyt, lähettelin joitakin runoja myös paikalliseen lehteen, ja mm Helsingin Sanomien toimittajille heidän uutistensa kommentteina. Sähköpostilla saatu palaute oli yleensä positiivista:

Valloittava balladi pesukoneelle! Voinko lähettää sen.

Viime vuoden (2009) helmikuun alusta lähtien olen joka aamu kirjoittanut ajankohtaisen Kalevala-mittaisen runon, jopa kaksikin. Matkoilta palattuani olen ottanut aina syntyneen raon kiinni.

Runoista olen jopa tehnyt omakustanteina kaksi, muutaman kappaleen kirjaakin. Ensimmäinen pehmeäkantisen kirjan, jonka nimi on "Kalevilan Tuohitorvi", runot päättyvät heinä kuun loppuun 2009.
Toinen kirja, kovakantinen  "Kalevilan Hiidenkirnu 2009" sisältää "koko" vuoden runot. Molemmat kirjat ovat päätyneet myös Kalevala-seuran arkistoon. Keravan kirjaston johtaja ei ollut kirjoistani kiinnostunut.

Numerossa 21/2010 Seura-lehti julkaisi minusta toimittaja Lauri Sihvosen kirjoittaman kahden aukeaman artikkelin, jonka otsikko oli "Keravan Väinämöinen - "Herra Äksälle" tapahtui jotain Vienan Karjalassa. Matkan jälkeen hän alkoi kirjoittaa kalevalamittaisia runoja - joka ikinen päivä".

Sivun kokoisen kuvan minusta Väinämöis-hattu päässä, rohdinpaita yllä otti Vuoden Aikakauslehtikuvaajana palkittu Kristiina Kurronen. Kuvassa minulla on MacBook, jonka vankkana PC-käyttäjänä suostuin ottamaan syliini vain pitkin hampain. Lattialla oli lavasteena pölyäviä heinäpaaleja - ja seinällä Väinön kannel.

Runo jos ei synny multa,
tunnin aikana tulostu,
heitän Maccin matkoihinsa,
omakseni PeeCee:n ostan!

Saman lehden numerossa 27/2010 oli Sihvosen yhden aukeaman juttu runoilija Tommy Tabermannista.

Lauri Sihvosen kiinnostus runoiluuni lienee alkanut runostani "Nyky-Lieto Lemminkäinen", joka kuvaili vapaamuotoisesti hyrynsalmelaisen Eemeli Romppaisen ratsastusta hirven selässä paikallisessa järvessä,  ja jonka lehti oli aiemmin julkaissut:

Hyrynsalmen hurja jätkä,
Eemil Romppainen roteva,
härkää sarvista sovitti,
hajareisin hurjasteli,
riepotteli ratsuansa,
pysyi sonninsa selässä,
sekunnin eli enemmän,
korkehintaan kymmenkunta.

Romppaisen teko herätti aikoinaan jonkin verran pahennusta elä insuojelijoissa, runoni sai taas vastaavasti kiitosta lukijoilta.

Tulin Seuran "revolveri-haastattelussa" luvanneeksi Lauri Sihvoselle ja lukijoille, että teen vastakin runon joka aamu kymmenen vuoden ajan:

Joka aamu joltisenkin,
runon rustailen väkisin.

Toistaiseksi lupaus on pitänyt.