Kalevalainen kerto eli parallellismi

PDFTulostaSähköposti

[jamala7.jpg] 

Kerto on ehkä Kalevalan upein tyylikeino. Muinaiset runolaulajat hallitsivat sen ihailtavalla tavalla. Kerron oppiminen on sen sijaan nykyniekalle työlästä, vaikka runomitta muuten olisikin hallinnassa. Torsot kertosäkeet voivat pilata tyystin kalevalakielisen runon. Toisaalta runot täysin ilman kertosäkeitä ovat ilmeeltään puisevia, epärunollisia. Parhaiten kertoa voi oppia tutkimalla kansanrunoja. Ehkä apua on seuraavastakin.

 

Kertosäkeet on pidettävä erillään muista säetyypeistä, eritoten juonta johdattelevista luettelosäkeistä, joissa säe säkeeltä kerrotaan esim. mitä päähenkilö teki, missä paikoissa hän liikkui jne.: Painoi kiinni pirtin uksen. - Seisahti etehisessä - siitä siirsihe pihalle - pihalta veräjän suulle - veräjältä kaivotielle - kaivotieltä korpitielle (Eino Leino: Räikkö Räähkä).

Kerrossa toistetaan pääsäkeen sisältö tai osa sen sisällöstä yhdessä tai useammassa jälkisäkeessä. Kertoa voi olla myös säkeen sisällä ja myös säerakenne sisältöineen voidaan kerrata.

Kertosäe merkitsee jonkinasteista pysähtymistä; se ei vie "juonta" juurikaan eteenpäin. Kertosäkeen aikana muinainen runolaulaja sai mahdollisuuden hengähtää ja miettiä seuraavaa "siirtoa". Kerto tekee täten juonen verkkaiseksi, joskus junnaavaksikin, mutta parhaimmillaan sen ansiosta runon kuvakieli on uskomattoman rikasta. Kerron vähyyden takia Leinon Helkavirsistä puuttuu Kalevalalle tyypillinen viipyilevä elementti; tapahtumat etenevät melko nopeatempoisesti, samalla järkiperäisesti, laskelmoidusti, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Lönnrot taas kasasi Kalevalaansa kertosäkeitä saman runoaiheen toisinnoista usein liikaakin. Alkuperäisissä kansanrunoissa kertosäkeitä oli pääsäkeen jälkeen tavallisimmillaan yksi.

Mitään olennaista uutta kertosäkeessä ei pääsäkeeseen nähden saa olla:

Siitäpä nyt tie menevi,
ura uusi urkenevi
laajemmille laulajille,
runsahammille runoille
nuorisossa nousevassa,
kansassa kasuavassa.

Kertosäkeessä täydennetään ja havainnollistetaan toisilla sanoilla, useimmiten synonyymein, pääsäkeen kokonaisajatusta tai tiettyä pääsäkeessä olevaa asiaa (sanaa). Matti Kuusen mukaan kertosäkeessä ei saa olla sellaista lauseenjäsentä, mitä pääsäkeestä ei löydy, vaan kertosäkeen jokaisella sanalla pitää olla vastineensa pääsäkeessä. Tämä vastaavuuden laki on niin tiukka, että kaikilla kertosäkeen nomineilla (substantiivit, adjektiivit, pronominit, numeraalit) täytyy olla vastine pääsäkeessä. Tuo vastine voi olla samaa merkitsevä (synonyyminen), samantapainen (analoginen), joskus vastakohtainenkin (antiteettinen).

Varo kuitenkin liiallista kertoa. Sinulle riittää kerrallaan yksikin kertosäe. Lyyrisissä runoissasi voit kokeilla useampiakin. Kansanrunoissakin eniten kertoa tapaa lyyrisissä runoissa, vähiten eeppisissä runoissa.

Seuraavissa säkeissä toisiaan vastaavia ilmaisuja on pyritty merkitsemään samanlaisella fontilla:

Jo oli sanoma saatu,
viety viesti tuonnemmaksi
NEIEN NUOREN nukkumasta,
KAUNIHIN katoamasta.

Vaka vanha Väinämöinen
itki illat, itki aamut,
yöhyet enemmin itki,
kun oli KAUNIS kaatununna,
NEITONEN nukahtanunna,
mennyt lietohon merehen,
alle aaltojen syvien.

Vaikka kertosäkeessä ei pääsäkeeseen nähden ei saakaan olla mitään olennaista uutta, siinä ei toisaalta tarvitse mainita kaikkia pääsäkeen elementtejä. Esim. subjektia ja predikaattia eikä partikkeleita (apusanat) ei kertosäkeessä tarvitse mainita, vaan ne voivat toistua kertosäkeessä 'ajatuksen tasolla' ikään kuin näkymättöminä:

Luulitko puuta purrehesi,
(luulitko) honkoa hotaisnehesi,
(luulitko) petäjätä pannehesi,
(luulitko) koivua kohannehesi

Siellä kulki kuusi vuotta,
seisoi
(siellä) seitsemän keseä,
kulki kuusisna hakona,
(kulki) petäjäisnä pölkyn päänä.

Heräsi susiki suolta,
nousi karhu kankahalta
(susi/karhu nousi) petäjäisestä pesästä,
(susi/karhu nousi) kutiskosta kuusisesta.

siellä kasvat kaunihiksi,
(siellä) ylenet ylen ehoksi

yksin meillä yöt tulevat,
yksin
(meillä) päivät valkeavat

Missä mies varaeleikse,
(missä) uros tuima turveleikse?

Missä liikkuvi lihansa,
(missä) vierevi oma verensä?

Emo tuossa arvelevi,
(emo) itse itkien (tuossa) sanovi

Tuolla Ahtola asuvi,
(tuolla) neiot Vellamon venyvi

Talvet mäiski männikössä,
(talvet) pelmusi petäjikössä

Olen maalla vierahalla,
(olen maalla) tuiki tuntemattomalla

Meni saunahan samassa,
kävi
(samassa) kylpyhuonehesen

Seuraavissa Kalevalan katkelmissa kertosäkeet ovat melko tarkkaan synonyymisia:

Tuota itken tuon ikäni,
poikki polveni murehin

Noin ne lauloivat jumalat,
juorottivat jouhiparrat

Lähe miekan mittelöhön,
käypä kalvan katselohon

Jou’uin maille vierahille,
äkkioudoille oville

Aina liukas liikunnolta,
aina kengältä kepeä

Juokse tuonne, kunne käsken,
kunne käsken ja kehoitan

Päätyvi ison pihoille,
oman taaton tanterille

Piillä miehen pillojansa,
hävetä pahoja töitä

Utuna ulos menisit,
savuna pihalle saisit

Mene sinne poikimahan,
kohtusi keventämähän

Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella

Mi sinä olet miehiäsi
ja kuka urohiasi

Saisiko sanoakseni,
oisiko lupa kysyä

Kenpä toi tämän valehen,
ken pani pahan sanoman

Seuraavissa esimerkeissä analogiaan perustuva kerto osoittaa, ettei kansanrunoissa olla turhan pikkupiirteisiä. Ei ole kovin tärkeää, onko kyseessä susi vai karhu, petäjä tai kuusi. Riittää, että on kysymys pedoista ja puista:

Heräsi susiki suolta,
nousi karhu kankahalta
petäjäisestä pesästä,
kutiskosta kuusisesta.

Pankko ja lattiakaan eivät ole sama asia, tuvan rakenteisiin kuitenkin kuuluvia.

Lausui lapsi lattialta,
poika pankolta pakisi

Joskus kerto on limittäistä:

Orja suistui suin lumehen,
suin lumehen, päin vitihin

Vältä turhaa kertoa

Kokematon runoniekka käyttää usein turhaa kertoa, joka ei tuo pääsäkeeseen mitään "lisäarvoa", vaikka kaikki sanat olisivatkin pääsäkeen suhteen täysin synonyymisia:

laiva keikkui lainehilla,
paatti pomppi aallokossa

karhu nousi kalliolle,
kontio kivelle kiipes,
otso paadelle kapusi

Edellisen kaltainen kerron käyttö heikentää ratkaisevasti runon tyyliarvoa.

----------------------------------------------------

Säerakenteen kertoa

Sisällöllisen kerron ohella kansanrunoon voi liittyä myös rakenteellista, runomitallista kertoa. Tällöin säkeisiin liittyy usein loppusointu, joka tyylikeinona ei varsinaisesti kuulu runomittaan. Ks. Kalevalan loppusointu.

Toisinaan kerto ulottuu seuraavaan säepariin:

Käköset kukahteloopi
korjan kirjavan kokilla,
tetryöt kukerteloopi
päällä luokin Väinämöisen

Mi munassa ylistä kuorta,
yliseksi taivahaksi,
mi munassa alista kuorta,
aliseksi maaemäksi

Seuraavissa esimerkeissä sisällöllisen kerron ohella toistuu säerakenne (tyyppi 44). Onneksi koko Kalevala ei ole metrisesti näin yksioikoista.

Ihanoiksi ilmojani,
mieluisiksi metsiäni,
rahaisiksi rantojani,
viljaisiksi vieriäni

Lasketellos laukkiotsa
Vaskisista valjahista,
Tinaisista rinnuksista,
Rahaisista rahkehista,
Vesaisista vempelistä

Murtosäetyyppi 233 vuorottelee tasasäkeen (44, 224) kanssa:

Vetoselta vierettelen
Tämän iltamme iloksi,
Päivän kuulun kunniaksi,
Vaiko huomenen huviksi,
Uuen aamun alkeheksi

Sanojen toiston ohella säerakenteet (tyypit 1124 ja 233) vuorottelevat Leinon säkeissä:

Ja ma hehkuin hekkumata
Teidän kummankin kupuhun
Ja ma painoin palkehia
Teidän kummankin palohon
Ja ma lietsoin liekkiänne
Teidän kummankin tuhoksi

Viskurilaki vaikuttaa myös kertojaksoissa. Tyypillistä on, että viimeisen kertosäkeen lopussa on raskain aines, pisimmät sanat. Minään sääntönä tätä sinun ei tarvitse pitää; se on vain runon luontainen pyrkimys. Esim.

2222 Terve, vuoret, terve, vaarat
233 Terve, kuusikot kumeat,
233 Terve, haavikot haleat,
26 Terve, tervehyttäjänne

323 Lähtevi kohin kotia
233 Luoksi armahan emonsa,
224 Tykö valtavanhempansa

1232 On meillä kotona tamma,
224 Millä maahan vietäkähän,
35 Kalmahan katettakahan

-----------------------------------------------------------------

Säkeensisäinen kerto

Kertoa voi mahtua myös yhteen ainoaan säkeeseen. Säkeen jälkipuolisko toistaa synonyymisesti tai analogisesti alkupuoliskon ajatuksen. Kerto voi olla vastakkainenkin (antiteettinen): Siitä läksi, ei totellut - Käsi käski, toinen kielti (Leino). Usein käytetään epiteettejä eli nimeen kiinteästi liittyviä selittäviä määritteitä: Mielik/ki, met/sän e/mäntä - Kuller/vo, Ka/lervon / poika.

Säkeensisäistä kertoa voi olla peräkkäisissäkin säkeisssä: Pursi juoksi, ranta roikki - oro juoksi, maa jämäsi.

Seuraavat (toistaiseksi ryhmittelemättömät) säkeet Kalevalasta:

kukkalatva, kultalehvä
yli kuun, alatse päivän
vasarata, varttakana
terä kulta, vaski varsi
alla päin, pahoilla mielin
kylin söi, selin makasi
pää tarkka, tanea mieli
pää parempi, luu lujempi
pese silmät, pää silitä
tupa laitto, pirtti suuri
kyy imetti, käärme syötti
verkotoinna, nuotatoinna
koukkusormi, rautanäppi
lihan syöjä, luun purija
suon selillä, maan navoilla
neiti nöyrä, käskyläinen
en parasta, en pahinta
en joua, käkeäkänä
itse lausui, noin lateli
en pisintä, en lyhintä
kuka käski, ken kehoitti
noiat noitui, kyyt kiroili
pino suuri, halko hieno
suin sytehen, päin savehen
suin lumehen, päin vitihin
hyvän sait, hyvän tapasit
maan kuulu, ve’en valio
tuli työ, tapahtui seikka
jo lähenki, jo pakenen
kulmat kulta, pää hopea
ennen kuuta, kukkoaki
itse lausui, noin nimesi
väekseni, voimakseni
tuekseni, turvakseni
sanan virkkoi, noin nimesi
tyttö pieni, tyhjä lapsi
suven tullen, suon sulaen
lepy, lehto, kostu, korpi
naisen naurun, piian pilkan
käsin pienin, hoikin sormin
suo sorahti, maa järähti
kave kultainen, korea
tule kanssa, käy keralla
illan tullen, yön pimeten
elä huua, hoilaele
pää hopea, kassa kulta
murti huulta, väänti päätä
veen emonen, vaimo kaunis
hepo juoksi, matka joutui
Manalasta, maanki alta
etsi mäiltä, männiköiltä
miten olla, kuin eleä
lyhyt jalka, lysmä polvi
metsä mieltyi, korpi kostui
näillä mailla, mantereilla
tavoitteli, ei tavannut
yhä iski, ei epäillyt
kuuta seitsemän, kaheksan
tarkoitteli, ei tavannut
ilman vyöttä, vaattehitta
Pursi juoksi, ranta roikki,
oro juoksi, maa jämäsi.
kuss’ ei kuuta, aurinkoa
arvelee, ajattelevi
ongitteli, orhitteli
huokaeli, henkäeli
katselevi, kääntelevi
potkaisihe, ponnistihe
laulelevi, taitelevi
hyöteleikse, vyöteleikse
lauletahan, lausitahan
kuuntelihe, kääntelihe
säihkyväistä, suihkuvaista
soutelevat, joutelevat
vaatettihe, valmistihe
penkerelle, pänkerelle
huitukoille, haitukoille
lehmityyttä, leivätyyttä
säpsähtihe, säikähtihe
ahjolla, alasimella
keihäiksi, kirvehiksi
kuusen juuret, tervaskannot
hierelevi, hautelevi
soutelevi, luitelevi
kysytteli, lausutteli
tietäisitkö, tuntisitko
hivus keltainen, korea
illan tullen, yön pimeten
toki läksi, ei totellut
liene ei maassa, maailmassa
en lähe, lupoakana
heleimmän, hempeimmän,
verevimmän, valkeimman
valehettomat, vakaiset
yksi puinen, toinen luinen
käsi käski, toinen kielti
siitä läksi, ei totellut
päät ulos, sisähän hännät
viikon vuotti, ei väsynyt
reki vieri, tie lyheni
silmä karsa, toinen kiero
pilvet liikkui, taivot naukui
murti suuta, väänti päätä
lepän lehvät, koivun kuoret
reki vieri, tie vilisi
joen poikki, toisen pitkin
huolet loppui, työt väheni
häät juotu, piot pi’etty
norot nousi, vaarat vaipui
ei siniset, ei punaiset
vaan kuitenki, kaikitenki
Lauleleisi, taiteleisi,
saneleisi, saatteleisi
puu puheli, honka huokui
oven suussa, orren alla
hoi sisaret, sirkkuseni
Osmotar, oleva vaimo,
Kalevatar, kaunis impi
Morsian, sisarueni,
kapulehti, lempyeni
kylän poijat, kyyhkyläiset
poika, veitikkä verevä
Ilmatar, ihana impi
tytär riski, riihen puija
Marjatta, matala neiti
pakkanen, Puhurin poika
kummun kukka, maan ihana
metsän tytti, mielineiti
Tuulikki, tytär Tapion
oi Ukko, ylijumala
oi emo, imettäjäni
oi neiti, sisarueni
oi emoni, kantajani
havukkani, lintuseni
Suomen sulhot, maan kosijat
saaren neiti, Saaren kukka
kave äiti, kantajani
Luonnotar, ylentäjäni
Kullervo, Kalervon poika
Kalevatar, kaunis neiti
havuhattu, naavaturkki
sokeatki, vaivaisetki,
rammatki, rekirujotki
maan karva, kanervan karva
otti laian, otti toisen
tunsi maat on, tunsi rannat
siinä nuotat, siinä nuorat
itä lietsoi, lietsoi länsi
kylvi maita, kylvi soita
hiihti soita, hiihti maita
itki nuoret, itki vanhat
liukui linnat, liukui lannat
kyllin syöä, kyllin juoa
kutsuit kurjat, kutsuit köyhät
kulki päivän, kulki toisen
lyökse sinne, lyökse tänne
vuotti illan, vuotti aamun
lauloi kotvan, lauloi toisen
itki illat, itki aamut
veisti päivän, veisti toisen
lypsit maille, lypsit soille
puun nälkä, pärehen nälkä
vasten soita, vasten maita

--------------------------------------------------------------

Lönnrot rakasti kertoa

Lönnrot kasasi Kalevalaansa joskus liikaakin kertosäkeitä, joita hän poimi saman runoaiheen lukuisista toisinnoista:.

Oisiko talossa tässä,
ottajata ohjaksien,
rinnuksien riistojata,
rahkehien raastajata

Kullervo, Kalervon poika,
sinisukka äijön lapsi,
hivus keltainen korea,
kengän kauto kaunokainen

Nouse, neitonen norosta,
hienohelma hettehestä,
neiti lämmin, lähtehestä,
puhasmuotoinen muasta

Tahi potkin pohjan puhki,
levittelen liistehesi,
korjasi pilasteheksi,
rämäksi re’en retukan

Kalervon katala tyttö,
tyhjä tyttö tuiretuinen,
lapsi kehjo keiretyinen

(Sano vanha Väinämöinen:)
läksin hanhien hakuhun,
kirjasiipien kisahan,
kuolasuien korjelohon

Sainpa, kiuru, kiertämähän,
lintu kurja kulkemahan,
vieno, maita vieremähän,
vaivainen vaeltamahan,
joka tuulen tuntemahan,
ärjynnän älyämähän,
vilussa värisemähän,
pakkasessa parkumahan

--------------------------------------------------------

Muinaisilla kansanrunojen esittäjillä oli usein ilmiömä isen hienostunut synonyymi- ja analogiataju. Itse voit kehittää tuota taitoa vaikkapa käyttämällä runotyössäsi apuna synonyymisanastoja, joita nykyään on saatavana myös elektronisina versioina esim. tekstinkäsittelyohjelmien yhteydessä.

Miten osuvasti virolainen August Annist onkaan kuvannut kertoa, "ajatuksien loppusointua", teoksessaan Kalevala taideteoksena (Kalevala kui kunstiteos, suom. Elsa Haavio). Annistin mukaan kertoon kuuluvan "kaksinkertaisen näkemistavan ja ajatuksen alituisen katkeamisen vuoksi runosta jääkin mosaiikkimainen vaikutelma, kuin erittäin tyylitellystä, täysin värein valloittavasta impressionistisen täplikkäästä runomaalauksesta. Jokaisessa säkeessä on etusijalla tietty yksityiskuva ja katkelmallisenkin kokonaisteeman, vieläpä kokonaisajatuksen ilmaisu on verraten syrjäisellä sijalla. Se on runoutta, jossa, varsinkin lyriikan alalla, jokainen tien vieressä oleva kukka saattaa unohtamaan dynaamisen etenemisen ja vaeltajan määränpään."

Edelleen Annistin mukaan kerto "välittää jokaisen kuvauksen lukijalle hyvin elävästi, ikään kuin asian kahdelta suunnalta näyttävä stereoskooppi". Kuvaus on kuitenkin hänen mielestään sangen epämääräistä: "Silmiinpistävintä tämä epäloogillisuuteen asti ulottuva epämääräisyys on lukusanojen kohdalla, jolloin kertosäe tarjoaa esim. edellä käyvän kahden toisinnoksi kolme, tai taasen erilaisten havainnollisten esineitten kohdalla, kun samaa puuta nimitetään milloin tammeksi, milloin kuuseksi. Tuntuu kuin kaikki olisi nähty pohjoismaisen udun ja hämärän läpi."

Ohje: Opettele kansanrunoon olennaisesti kuuluva kerto. Käytä kuitenkin kertoa kohtuullisesti. Älä jaarittele eli älä kertaa epäolennaisia asioita tai itsestäänselvyyksiä. Iskevän synonyymisen tai analogisen kertosäkeen keksiminen on nykyniekallekin todellinen taidonnäyte.

Huom. ellei toisin ole merkitty, kaikki edellä olevat säkeet ovat Kalevalasta.

Aulis Rintala
kalevalakielen tutkija
Ks. Auliksen blogi: http://kalevalamitta.blogspot.com/