Kalevalan "loppusoinnut"

PDFTulostaS채hk철posti

[jamala13.jpg]

Kalevalamitasta annetuissa ohjeissa (esim. Matti Kuusi, Pentti Leino) ei yleens채 puhuta lainkaan s채keenloppuisista riimeist채, vaikka alustavien laskelmieni mukaan useampi kuin joka kolmas Kalevalan s채keist채 on jossakin m채채rin loppusointuinen (1. runossa n. 35 %, 2. runossa n. 35 %, 24. runossa n. 40 %, 25. runossa n. 37 %, 49. runossa n. 24 %, 50. runossa 32 %). Teknisesti loppusointuisiksi voitaneen katsoa sellaiset s채keet, joissa v채hint채채n kaksi s채keenloppuista 채채nnett채 ovat riimillisi채 joko edellisen tai j채ljess채 seuraavan s채keen lopun kanssa: Ker채n pistin kelkkahani - sommelon rekoseheni.
'
Edellisen kaltaista heikkoa riimityst채 ei aina osata - eik채 tarvitsekaan - mielt채채 loppusointuiseksi, esiintyyh채n sit채 tavallisessa proosassakin. Loppusoinnullisina voidaan pit채채 tietenkin my철s toisen tyyppisi채, taiderunouteen kuuluvia ababab-riimisi채 s채ejaksoja, joita tosin Kalevalasta ei monta l철ydy: Niinp채 marja maasta nousi - kaunoisille kautoloille - kaunoisilta kautoloilta - puhtahille polviloille - puhtahilta polviloilta - heleville helmasille.
*
Asiaa tuntemattomalle jo eepoksen alkus채keet saattavat antaa kuvan, ett채 kansanrunojen muotokieli perustuu olennaisesti riimitykseen:

Mieleni minun tekevi - aivoni ajattelevi - l채hte채ni laulamahan - saa'ani sanelemahan - sukuvirtt채 suoltamahan - lajivirtt채 laulamahan - Sanat suussani sulavat - puhe'et putoelevat - kielelleni kerki채v채t - hampahilleni hajoovat - Veli kulta, veikkoseni - kaunis kasvinkumppalini - L채he nyt kanssa laulamahan - saa kera sanelemahan - yhtehen yhytty채mme - kahta'alta k채yty채mme - Harvoin yhtehen yhymme - saamme toinen toisihimme - n채ill채 raukoilla rajoilla - poloisilla Pohjan mailla.
*
My철s Kalevalan loppus채keet ovat vahvasti loppusointuisia: La'un hiihin, latvan taitoin - oksat karsin, tien osoitin - Siit채p채 nyt tie menevi - ura uusi urkenevi - laajemmille laulajoille - runsahammille runoille - nuorisossa nousevassa - kansassa kasuavassa.
*
N채ytt채채 silt채, ett채 loppusointuja Kalevalassa selv채sti suositaan. Varsin usein ilmaistaan s채keet mieluummin riimillisin채, vaikka muitakin sanaj채rjestyksi채 olisi tarjolla: tahi suolle viet채k철h철n - puulla p채채h채n ly철t채k철h철n, sy철tet채h채n, juotetahan - kauravakka kannetahan, Karjalan kuninkahaksi - kaiken vallan vartijaksi, niin miks' ei runo v채syisi - virret vienot vier채ht채isi, illan pitkilt채 iloilta - p채iv채nlaskun laulannoilta.
*
Ei siis: tahi suolle viet채k철h철n - ly철t채k철h철n puulla p채채h채n, sy철tet채h채n, juotetahan - kannetahan kauravakka, Karjalan kuninkahaksi - vartijaksi kaiken vallan, niin miks' ei runo v채syisi - vier채ht채isi virret vienot, illan pitkilt채 iloilta - laulannoilta p채iv채nlaskun.
*
Mutta ovatko riimit sittenk채채n oikeasti kansanrunojemme taiteellinen tehokeino? Kun syventyy l채hemmin Kalevalan loppusointuihin, huomaa, ett채 ne rajoittuvat valtaosin kertos채keisiin - ja niit채h채n on eepoksessa riitt채채, paikoin kai liikaakin. Kertos채keess채 kertautuvat - pakostakin - alkus채keen paitsi sis채ll철lliset, usein my철s sanojen muoto-opilliset elementit, usein s채keen koko metrinen rakenne. T채rke채채 onkin havaita, ett채 riimit muodostuvat useimmiten sanojen tunnuksista, johtimista ja p채채tteist채. Loppusointuiset sanat eiv채t siis ole perusmuotoisia vaan valtaosaltaan sanojen johdoksia: hyv채 on toiste tulla + kse + ni - kaunis kaaputella + kse + ni - tuulen tuuitel + ta + va + ksi, ahavan ajel + ta + va + ksi - vesimaljan juo + tu + a + nsa, pet채j채isen pur + tu + a + nsa - syv채t salmet siiko + ine + nsa , hyv채t kummut kuus + ine + nsa, korpinotkot koivu + ine + nsa. Yeisimpi채 riimej채 kalevalassa ovat murteeseen perustuvat kolmannen infinitiivin illatiivin p채채te -mahan, -m채h채n (laulamahan) ja yks. kolmannen persoonan loppu -vi (tulevi, istuvi, sanovi).
*
My철s luettelomaisissa s채keiss채 valitaan mieluummin riimillinen kuin riimit철n vaihtoehto: Noromaille koivut kylvi, lep채t maille leyhke'ille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille, tammet virran vieremille. Edellisen s채ejakson monotonisuutta lievent채v채t kaksi murtos채ett채.
*
Vain harvoin loppusointu ulottuu koskemaan itse kantasanaa, sanavartaloa. Kalevalassa harvinaisia poikkeuksia ovat seuraavanlaiset vahvat riimit: otin marjan mielell채ni, toisen kerran kielell채ni. Nykyrunoniekkaa kiinnostanee havainto on, ett채 KALEVALASSA VARSINKAAN S횆KEENLOPPUISISSA KAKSITAVUISSA RIIMIT EIV횆 T ULOTU SANAVARTALOIHIN. Harvinaisia poikkeuksia: Ei liene sinua luotu - eip채 luotu eik채 suotu. Ell철s vainen, sulho rukka, nouatelko naisen mielt채, naisen mielt채, kiurun kielt채.
*
Kun edellisen tyyppiset riimis채keet (luotu - suotu, mielt채 - kielt채) ovat lis채ksi useimmiten per채kk채isi채 trokee- eli tasas채keit채, niiden rytmi saattaa olla hakkaavan yksitoikkoista. Seuraavanlainen riimittely ei siis lainkaan ole Kalevalalle tyypillist채: Myrsky ulvoi marrasy철ss채, Anna-Leena auttoi ty철ss채. Ville voihki, helmet nousi, piilostansa lapsi sousi. Varsi notkui, posket hohti. Sauvoessaan tuota pohti, kuka perhett채ns채 johti. (s채keet eiv채t ole Kalevalasta).
*
Vertaus Helkavirsiin: Kalevalaan verrattuna Leinon Helkavirsist채 l철ytyy huomattavasti v채hemm채n riimis채keit채 (HV:n ensimm채isess채 sarjassa vajaat 10 %, toisessa sarjassa noin 17 % kaikista s채keist채). Tosin Leino ei k채ytt채nyt paljon kertos채keit채k채채n. Joskus h채n kuitenkin intoutui riimittelem채채n aitoon Kalevalan tyyliin: L채ksi Kouta kulkemahan, Lapin-linna liikkumahan, Rutjan-koski kuohumahan, Turjan-y철 tohisemahan (Kouta).
*
Seuraavassa Leinon riimittely n채ytt채채 selv채sti taiteelliselta tehokeinolta: Toivon terttuja tavotit, muiston kukkia ker채sit - ker채채tkin ik채si kaiken, polun poimit kahden puolen - elontiesi toivottoman, taipaleesi tarmottoman - onnen ollehen muruja, et iloja, et suruja - poimit rinnan riutumusta, tahdon nuoren talttumusta, unelmaisi uupumusta (Syv채rin impi).
*
Kalevalan perusteella loppusointu(kin) n채ytt채채 kiist채m채tt채 tietyin edellytyksin olevan er채s kansanrunon metrisist채 keinoista, vaikka itse runorytmi perustuukin tavulaajuussuhteisiin sek채 kielen luonnollisen painon ja runomitallisen painon alituiseen "kamppailuun", kontrapunktiin. Tosin eepoksessa on sivukaupalla s채keit채, joista saa etsim채ll채 etsi채 riimej채. Onnistunut loppusoinnuttelu n채ytt채채 kuuluvan kalevalakielen kaunistuskeinoihin, samoin kuin 채채nneharmonia ja kerto. Esim. seuraava Kalevalan katkelma tuo lis채piristyst채 eepoksen muutenkin monipuoliseen metriseen rekisteriin: Hevonenki heng채ht채vi, matkan pitk채n menty채ns채, rautanenki raukeavi, kes채hein채n ly철ty채ns채, vetonenki vier채ht채vi, joen polvet juostuansa, tulonenki tuikahtavi, y철n pitk채n palettuansa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

L철nnrotin kanta riimeihin

Edell채 esitetyn perusteella tuntuu h채mm채stytt채v채lt채, ett채 itse Kalevalan luojalla, Elias L철nnrotilla - kuten jo aiemmin H. G. Porthanillakin - oli kielteinen kanta loppusointuihin. H채nen mukaansa riimi채 ('loppuvastetta') ei tavata kansanrunoudessa. Erityisen sopimaton riimi on h채nen mielest채채n s채keist철n ensimm채iseen ja kolmanteen s채keeseen. Se vain h채iritsee "t채rki채mpien asioiden" esiin p채채semist채. Niit채 asioita olisivat l채hinn채 mite (runomitta), alkuvaste (alkusointu) ja murre (sesuura). (Elias L철nnrot: Kokeita suomalaisessa laulannossa. Suomi. Tidskrift i fosterl채ndska 채mnen. Femte 책rg책ngen. Helsingfors 1846, Hannu Launonen: Suomalaisen runon struktuurianalyysia. SKS. 1984)
*
Todenn채k철isesti L철nnrot ei pit채nyt varsinaisina riimein채 p채채tteellisten sanojen (johdosten) loppusointuja, joita eepoksesta l철ytyy tuhansittain. T채m채n vuoksi itsekin pistin sanan "loppusoinnut" lainausmerkkeihin. Olen my철s miettinyt, mik채 olisi Kalevalan loppusointujen erikoisnimitys. Kertoriimi? Johdosriimi? P채채teriimi? Muoto-opillinen riimi?
-----------------------------------------------------------------

Ohje nykyniekoille:

S채keenloppuisissa p채채tteellisiss채 sanoissa (johdoksissa) loppusointuja ei tarvitse pel채t채, jos niit채 on tullakseen. Kalevalan muoto-oppiin perustuvat riimit syntyv채t itsest채채n ik채채n kuin kerto- ja luettelos채keiden kylki채isin채; niit채 ei tarvitse hakemalla hakea, kuten nykyiset piisinikkarit tekev채t. Kalevalainen loppusointu ei ole samanveroinen eik채 yht채 relevantti tyylikeino kuin se on muussa runoudessa. Esim. Helkavirret I:n er채iss채 runoissa loppusointuja ei ole kuin nimeksi. Jos yleens채 k채yt채t loppusointuja, 채l채 ulota niit채 sanavartaloihin, eritoten kun kyseess채 ovat s채keenloppuiset kaksitavut (sousi - nousi, y철ss채 - ty철ss채 - vy철ss채).
*
Edell채 olevan ohjeen kanssa eiv채t liene ristiriidassa j채senemme Paavo Turakaisen l철yt채m채t Eino Leinon kalevalamittaiset runot Luonnossa luminen ilta ja Tyt철n valitus (ei Helkavirsist채). Niist채 huomaamme, ett채 loppusoinnut eiv채t ole yksinomaan kaksitavujen varassa (sousi - nousi, y철ss채 - ty철ss채 - vy철ss채). Suorastaan nerokkaaksi riimittelyn runoissa tekee se, ett채 niiss채 tasas채keet ja murtos채keet ovat kesken채채n riimillisi채:

Luonnossa luminen ilta

Luonnossa luminen ilta,
t채hdentuike taivahilta,
helke maassa, helke puussa,
sukkulan kulina kuussa -
siten kun omani saisin
tulevaks sun toivottaisin.

Toivoisin tulevan tuolta
hongikon hopeisen puolta,
kierr채tellen, kaarratellen,
puun lomitse puikahellen, -
min' en olis n채kevin채ni,
y철ss채 seisten, yksin채ni.

Seisoisin selin sinuhun,
sin채 vilkkuisit minuhun,
sormi suulla, jalka puulla,
halu karata, kaiho tulla, -
syd채met syk채hteleisi,
puut lunta pudisteleisi.
*

Kuulisin risahtavaksi,
tuntisin k채t철ist채 kaksi,
kuulisin: "kuka se t채채ll채?"
Vastaisin: "varas se siell채!" -
Siten kun omani saisin,
tulevaks sun toivottaisin.

Eino Leino

Runo sis채ltyy kokoelmaan "Sata ja yksi laulua", joka on painettu v. 1898.

TYT횜N VALITUS

Kisat oli kyl채ss채 siell채,
min채 kuljin mets채tiell채.

Oli kisat Kalevalassa,
k철yh채 karjan kaitsennassa.

K철yh채ll채 pime채 paita,
karja kulki soita, maita.

K철yh채ll채 mureinen muoto,
veret vienyt kyynelvuoto.

Kannel soi Kalevalasta,
kaitse Kiesus k철yh채n lasta!

Valkaise poloisen paita,
sido siihen sulkkuraita!

Punaise poloisen poski,
vello sille verten koski!

- K채ki kukahti, suru nukahti,
syd채n toivosta syk채hti.

Eino Leino

J채lkimm채inen runo Kansanvalistusseuran kalenterissa 1900 (painettu 1899).
My철s Aarre M. Peltosen ja Eino Kauppisen toimittamassa Leinon runovalikoimassa "Kirjokeppi", Otava 1949.

En kuitenkaan suosita혻edellisen kaltaisiakaan runoja, koska ne perustuvat olennaisilta osin loppusointuihin. Riimit tulevat혻 kalevalarunoon - p채채osin kerron ansiosta - jos ovat tullakseen. Loppusointu ei혻ole kalevalamittaisen runouden tyylikeino.

Auliksen blogi: http://kalevalamitta.blogspot.com/