Oiva Pennanen: Sisulla ja sydämellä - Eila Kujalan arvostelu
Kirjoittanut Oiva Pennanen
| Artikkelin indeksi |
|---|
| Oiva Pennanen: Sisulla ja sydämellä |
| Ulla Welinin arvostelu |
| Eila Kujalan arvostelu |
| Kaikki sivut |
Sivu 3 / 3
Oiva Pennasen esikoisteos: Sisulla ja sydämellä kertoo 50-luvun sodan jälkeisestä jälleenrakennuksen ajasta. Sota ei kirjassa varsinaisesti tule esille, mutta sen vaikutus tuntuu elämässä, varsinkin sellaiselle, joka on itse elänyt tuon ajan.
          Tyhjästä pikkutilaansa rakentamaan lähtenyt nuoripari Vappu ja Sulo yrittävät selvitä eteen tulevista vastuksista niin kuin taitavat. Elämässä on auvoisiakin hetkiä, mutta vastoinkäymiset saavat usein aikaan ankaran riidan. Siihen kumpikin purkaa väsymystään ja pettymystään. Näitä vastoinkäymisiä riittää.
          Kirjoittaja tuntuu tuntevan tarkasti kuvaamansa elämänpiirin. Se on hevos- ja ihmistyövoimalla leivän repimistä, niin pellolla kuin tukkimetsässäkin, ankaraa uurastusta päivästä toiseen. Talkoohenki ja naapuriapu auttavat monien vaikeuksien yli. Ensimmäinen traktori on vasta hankittu kylään ja tämän traktorin omistaja on valmis auttamaan koko kylää.
          Naisena samaistuin ennen kaikkea Vappuun, joka suurin odotuksin oli avioitunut nuorena ja rakastuneena hiukan itseään iäkkäämmän Sulon kanssa.
          Ainainen raataminen ja epäonni katkeroittavat Vapun. Kuin sattumalta hänen tielleen osuu ensin nuori kulkumies Antti. Hän etsii lohdutusta kiihkeästä hetken kestävästä suhteesta Antin kanssa, jonka Sulo juuri koulunsa lopettaneen poikansa kanssa metsätöihin lähtiessään hyväuskoisena jättää Vapulle "vesipojaksi". Antin lähdettyä löytyy aivan vääränlaisen emännän kanssa elävä naapurin mies. Lopulta Vappu törmää mieheen, joka on tottunut kaatamaan naisen kuin naisen. Tämä "sonniksi" kutsuttu nöyryyttää Vappua siinä määrin, että saa hänet heräämään tajuamaan oman ihmissuhteensa arvon.
          Kirjan loppu antaa jo valoisamman kuvan. Metsästä saaduilla rahoilla päästään hiukan leveämmän leivän ääreen. Elämän ulkoisten puitteiden kohentuessa myös Vapun ja Sulon keskinäinen suhde alkaa eheytyä. He löytävät toisensa kypsempinä ja keskinäisestä rakkaudesta tulee sitä pienten ilojen ja yhdessä jaettavien surujen arkea, jota se parhaimmillaan on.
          Kritiikkiä:
          Oiva Pennasen kieli on tuohon elämänpiiriin kuuluvana uskottavaa ja paikoin jopa nautittavaa. Se kulkee jouhevasti paljolti repliikkien varassa, jotka ovat aidon tuntuisia. On pakko silti hiukan antaa piiskaa liian ronskista kielenkäytöstä. Joidenkin lukijoiden silmille se sieltä varmasti hyppää ja jossain määrin vähentää kirjan sinänsä tämän hetken liian helppoon elämään tottuneille tuiki terveellistä raskaaseen ruumiilliseen työhön liittyvää riemua ja riesaa.
          Itse palasin lähes haikeana tuohon aikaan, vaikka ei se kasvavalle helppoa ollut.
          Eila Kujala