Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Pikku-Pirkka

PDFTulostaS채hk철posti

Kerranpa Kalevan vuonna,
kerran Suomemme salolla
talvi pakkaseks paneusi,
vilu kylm채 ilman t채ytti.
Tuli kylm채 ollaksensa,
vilu vaatihe sis채lle
tu on polo Kalevan poian,
Pikku-Pirkkasen pihalta.

Sanoi silloin 채iti armas,
iso kultainen k채kesi:
Eih채n Pirkka me pihalle,
pient채ni en la'ulle anna.

Kauan katsoi akkunasta,
katsoi p채iv채n, katsoi toisen,
pieni hiiht채j채 pihalle,
itkukatsehin la셵lle.
Viimein virkkoi, noin nimesi,
toipa julki tuumimansa:

쒹ispa onni ollakseni,
ilo taas ele채kseni,
jos sais Pirkka jo pihalle,
mies pieni nyt suksen p채채lle,
koko pitk채 talvikausi
mennyt pakkasen pi셭ssa.

Tuomp on kuuli itse Luoja,
Taivon Taatto tunnistaikse.
Vei pois pakkasen pihalta,
sek채 la셵lta kuin lumelta.
P채채si Pirkkakin pihalle,
mies taas pieni hiiht채m채h채n.

Siit채 kiitoksen Is채lle,
julki Luojalle lupasi:
쒴iitos sulle Taivon Taatto,
sek채 kiitos, et ylistys,
kun sai p채iv채 paistamahan,
ilma leppe채ks sukesi.
Nyt on onni ollakseni.
Hyv on hiiht채j채n ele채
n채ill채 V채in철l채n ahoilla,
Kalevalan kankahilla

Jopa la셵lle annattihe,
suori siit채 suksillensa.
Tuli suihki suksen p채ist채,
savu sauvojen nenist채,
kuten kerran kauan sitten
ikiaikoina tapasi.
Niin kuin haastoi hiitten hirven
mies Kalevan kilpasille.

Sep on laulu laulettuna,
satu siit채ki sukesi,
et ois muisto mennehilt채,
j채isi laulu lapsillemme,
kuink oli Kalevan vuonna,
suuren juhlamme ajalla.