Etsi sivustolta:

Kirjaudu sisään

Paavo Lipposen murehet

PDFTulostaSähköposti

Paavo Lipponen, pönäkkä,
istui hiljaa itseksensä
suuren pöytänsä takana.
Mietti vallan siirtymistä,
tuolle ketkulle kepulle,
ainaiselle pettäjälle.  

Mieli mustana murehti,
narskutteli hampaitansa,
väliin silmiään siristi,
sormet nyrkkiin taivutteli,
hiki poskille kihosi,
nenä tiuhaan tussahteli.

Siitä Paavolla paniikki,
siitä miehen mieli musta
rikas kamraatti, katala,
kelkkaansa jo kääntämässä,
vaikka on tarkasti sovittu,
yhteishomma ymmärretty.

Paavon kiukku vain kohosi,
nousi siitä koivillensa
itseksensä mies kiroili,
sappeansa kiehutteli.

- Se on saatava jotenkin
siistimmäksi julkipuoli,
pestävä puolue söpöksi,
johtajansa verrokiksi,
valta saatava takaisin
kepuleilta, kekkuleilta,
valtaa eivät vie minulta,
muista eipä johtajiksi.

- Sauli voisitko vähäsen
rahakirstuun kurkistella,
onko syötiksi varattu
porkkanoita mainioita.
Nyt on paljon satsattava:
lapsilisät tuplattava,  *
eläkkeet heti hyviksi,
sairastelu ilmaiseksi!
Rahaa heitellään rutosti.
Jospa kansa kannattavi?

Sauli nauruhun hörähti,
viekkahasti virnisteli,
sitten saatteli sanoiksi,
tilannetta selvitteli:

- Nyt on tunnelma tukala,
arkun pohja paistamassa,
eurot kirstussa vähissä,
rahat suuret loppumassa.
Niin kuin muistat vei Sonera
potin suuren Saksanmaalle,
on myös maksanut lujasti
suurten palkkain paisuttelut,
lisäksi on tuloveroja
valtavasti pienennetty.
Miten riittäisi rahoja
köyhän kansan tuhlailuihin,
kun jo rikkaatkin poloiset,
menettävät hyötyjänsä.

Paavo parkaisi pahasti,
tuli muoto synkemmäksi,
vihan vimmoissa murahti,
kiukuissansa kiljahteli.

- Nyt on sostemit kusessa,
jos on taalat tuhlattuina,
kepu kaatavi kumohon
puolueemme ketkuiluilla!
Taidan taistotta hakea
hyvän paikan Brysselistä!

joulukuu -02