Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Kauhut

PDFTulostaS채hk철posti

Kerran kaikki kauhut nousi
tuolta suolta, sammalesta.
Nousi maasta maa-eli철t,
pitk채kaulaiset kurottui.

Huusivat nuo hukkuneetki,
unohdetut noin ulisi,
tuolta mustista mudista,
sy철verin syd채nvesist채.

Kuulin jo pihalle k채yv채n,
kotiani kolkuttavan,
availevan akkunoita,
saranoita sormeavan.

Enp채 niit채 toivottanu
tervetulleeksi tupahan.
Tapasin m채 tapporaudan,
kirveen kouraisin k채teeni.

Kohtasin m채 kauhukansan
raivolla r채j채ht채v채ll채.
Pisaroina permannolle
putosivat p채채t pahaiset.

Her채tess채 haamut haihtui,
aamunkoittohon katosi.

Luulin p채채sseeni pahasta,
y철st채 jo ylentyneeni.
Vaan n채in p채ivyen pahaksi,
vaivat vaikeiksi valossa.
Paha on pime채n pelko,
pahempi on p채iv채n pelko,
pelko haastavan h채pe채n,
kauhu kaiken kankeuden.

Menin suolle, sammalelle
kauhukansaa kutsumahan.

Laski p채iv채, kuu kohosi,
mets채 h채ilyi hiljaisena.
Olin yksin, kaipaelin
pitk채kaulojen pitoihin.