Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Tulisaari

PDFTulostaS채hk철posti

Nousipa Lapista lintu,
maasta pohjan rautaputki,
takaa turjan tunturien
tasaiselle taivahalle.
Siit채 v채lkkyen v채littyi
luvut suomeksi luetut
kuultavaksi kaikkialle
maan ylitse ympyr채isen.

Tuonne p채채si p채채lle tuulen
ylle ilman iskeytyvi.

Katselivat kaikki kansat
ruuduista r채tisevist채.
Siell채 s채ihkyi suomalainen,
pime채ss채 pilkotteli
kappaleena kirkkahana
taustanaan tuhannet t채hdet.

P채채 ter채v채 tuon ter채ksen,
kapea kuin keih채채n k채rki,
kulki taivahan tasoa,
kulki kautta kuun kuperan:
Kaikki manteret mykistyi,
hiljeniv채t maat h채lyiset.

Pys채htyi etehen p채iv채n,
tielle auringon asettui.
Siell채 siipens채 sirotti,
siell채 laskokset levitti.
Peitti p채iv채n polttavaisen,
varjollansa valtavalla.

Sinipiiri saastutettu
p채iv채n paistolta pelastui,
l채mm철lt채 l채k채ht채v채lt채;
kasvihuonekattilalta.

L채mp철 vain Lapissa laski,
kylmeniv채t y철t kes채iset,
kaikki Pohjola pakastui,
hein채kuussa halla koitti.

Tiesiv채t jo tieteilij채t
mist채 kylm채ss채 kysymys:
merivirta, maan pelastus,
elon alku, tuo etel채n,
oli p채채ssyt p채채ttym채h채n,
kerennyt katoamahan.

J채rvet j채채tyi, korvet kylmyi,
kaikki kaupungit katosi,
alle kuuran maa menehtyi,
kansan tantere tuhoutui.

Samosivat suomalaiset
ver채jille vierahille
almua anelemahan,
kotipaikkaa pyyt채m채h채n.

Kuulivat he kaikkialla
sanotun samalla lailla:
"Mit채 mulko-muukalainen
minun maassani matelet?"

Mietti mulko-muukalainen,
sinisilm채 suomalainen;
mietti hetken mieless채ns채
arvaeli aivoissansa
kansan kohtalon kovuutta,
elon kaiken katkeruutta.

Nosti p채채ns채 pystymm채ksi,
sanoi suorasti sanansa:
"T채m채 on minunkin maani,
vaikka on poloinen pohja
kymmenen tuhannen vuoden
j채lkeen j채채nyt j채채tik철ihin.
Anna mulle siis asumus,
rantakaistale kapea,
jossa kansani asuisi,
yhdess채 ja ehtym채tt채,
ettei kielemme katoa,
sekoitu ei suun perinne!"

Etel채nmaan mies mutisi,
suomalaiselle sanovi:
"Mik채 mongoli oletkin,
taikka eskimo etev채,
ei sinua silloin n채hty,
kun kasvoivat kulttuurimme;
kansat antiikin ajoivat
vaunuillansa voittamahan,
tai kun Eurooppa edistyi,
valloitti monia maita,
keksi ja kehitti kaiken!

Ei sit채 sinulle suoda,
kurja eskimo, kotia,
kun ei sulla kulttuuria
ole koskaan ollutkana,
eik채 kielesi kivinen
ole suurinta sukua!
Ainahan olet asunut
j채채tik철ll채 j채채kodassa,
mene siis takaisin sinne!"

Suomen vaalean valion,
puhunutta p채채n pidemm채n,
kirouksen kuultuansa;
niin on raskaan r철yhkeyden,
tullut ei sanoja suusta,
luukusta ei lausehia;
kuului hampaiden kitin채.

Nyrkki taskussa nykertyi,
ter채skahvalle kovettui.
Kuni s채il채n s채ihkyv채isen
tempaisi ter채v채n piikin.
Sen suuntasi aurinkohon;
kohti taivasta kohotti.

Laiva auringon edess채
vanteet varjoista vapautti.
Puhkesi kuin purjekangas
myrskytuulen mylviess채
joka ruutu tuon kudoksen
voimalankojen v채list채.

P채채si p채iv채 paistamahan
p채채ll채 pilvien punaisten.