Hiihtäminen on hikistä
Kirjoittanut Anja Karkiainen
Mahtaako kellään muulla olla
niin pahankurise t sukset
kuin on hiihtimet minulla,
sivakat tädillä tällä?
Kun ne jalkaani panisin
hangille halutessani,
livahtavat ne sivulle,
jalkaa karttavat, katalat!
Suksi ei suostu yhteistyöhön
side väistelee monoa,
virnistelee vain minulle,
kun kiinni sitä yritän.
Vihdoin leikkiin ne väsyvät,
lopultakin antautuvat.
Vaan kun ne survaisen lumelle,
ja lykin latua pitkin,
sukset suistuu raiteiltansa,
vievät kautta umpihangen.
Nirkko möyrii nietoksissa,
kannat painuvat syvälle,
ja kinoksen uumenista
kuuluu hillitön hihitys.
Kulkeekos ne suosiolla,
kun palautan ne uriinsa?
Mitä vielä! Ne epelit
eivät tottele minua.
Taaksepäin ne lipsahtavat
monon painoa paeten
maastossa tasaisessakin,
saatikka ylämäessä,
mutta oitis heittäytyvät
täysin luistamattomiksi,
kun mun eessäni olisi
pitkälti alamäkeä,
hyvä matka myötälettä.
Sivakat tenän tekevät,
tökkivät ja töytäilevät.
Ja kun akka on kumossa,
nainen maassa naamallansa
suu ja silmät lunta täynnä,
seuraa härnäävä räkätys
hikilautojen taholta.
Ylös nousta kun yritän,
niin ne ristikkäin menevät,
etupäästä päälletyksin
ja saa jälleen kiskotuksi
mamman hankeen rähmällensä.
Sekös on niistä lystikästä!
Sivakat salakavalat
tirskuu kärjet kippurassa
eivätkä edes häpeä.
Pääsen sentää n taas ladulle.
Pinnistän mäen laelle.
Siinä tahdon seisahtua,
hiukan henkeä vetäistä.
Vaan mitä tekevät sukset?
Nepäs onkin toista mieltä:
alta aikovat karata,
lähteä omin lupinsa.
Hiihdän metsän siimeksessä,
puitten alla puikkelehdin.
Sukset etsii oksat maasta,
jumittuvat juurten alle,
ja kun akka taas kumossa
mukkelehtii mullin mallin,
niin nämä mokomat kelmit,
ilkityöhön tyytyväiset,
ovat naurunhirnunnasta
vallan katkeamaisillansa.
Lasken metsässä mäkeä.
Silloin suksi-kurjimukset
mutkasta jo loivastakin
vievät viivana kiville,
kuusikoissa kierrättävät.
Taikka mäntyyn päätyy akka
jalat kahden puolen puuta,
rungon kaarna päin näköä.
Toinen toistaan katsoo kärjet
vähintäänkin metrin päästä
vino virne naamallansa
kihertäen hirveästi.
Luulee kai ne lurjusmaiset
hikilautatyhmeliinit,
että pääsevät minusta,
vievät voiton hiihtäjästä!
Siinäpä ne haksahtavat!
Minä kyllä ne kesytän,
tapoja opetan niille!
Se käy sauvojen avulla,
sompaniekoin soikkimalla,
sekä vahvoilla jaloilla,
pohkeillani pontevilla
ja mojovilla monoilla.
Vielä ne reitillä pysyvät,
suihkivat latu-urissa!
Kyydin sellaisen ne saavat,
että naama on vakava
ja ilme tosi totinen.
Minä nauran vuorostani,
vaan en lainkaan ilkeästi.