Runoilijan ensitaival
Kirjoittanut Sauli Salomaa
tumasta Isämme synnyin,
nousin, hennoin tammilapsi,
kuussa puolessa välissä.
Lappilaisen kohtusesta,
mainosmiehen siittämänä,
länsirannan siittiöistä,
Pyhäranta taiteilijan
pidettynä kuopuksena.
Kanteen pulpetin ujosti
kovin tiukkaan tuijottelin.
Rillit päässä, painoi paksut
pohjat pullon, kiusanlaiset
kolmannella kansakoulun.
Opettajan muskeleissa
kä rsin otteissa vavisten.
Puistossa Aleksanterin
pakoon juoksin jännitystä.
Kympit piirsi niin minimit
opettaja kiusamainen
laskennossa parhaimmalle.
Pojan kasvot, kiltin, pienen,
ei ne aina miellyttänyt
opettajaa kiusamaista.
Kaihersi kovin opinto
opinnoissa ontuvaista.
Sadattelut urheilulle
sätin, tiukasti heristin.
Uintitunnit uinahtelin,
vettä pelkäsin todella.
Kurkun harjasin punaksi
tekosyyksi pinnauksen.
Painoi niskaan kämmenpohjan
opettaja kiusanlainen:
- Olet vettä roiskuttanut!
Elämäsi leikkienkö
aiot kulkea? julisti.
- Vaan et uintia osannut!
jatkaen puristi, uhkui.
Siitä kärsi pieni poika,
poikanen runon alussa.
Pelotteli vanhempani,
vettä pelkäsin, varoinkin.
Kasvatettu pumpulissa
kodin turvaan turrutettu!
Monet kärtti naapuritkin,
ilkeästi irvailivat.
Puhevamma aikamoinen
kovin on häpeäpilkku.
Perkeleitä pelkeleiksi
suusta suolsin, suomalainen.
Ronski puoli pienen poijan
ärräpäitä älliksipä
suussa sotkin, suurentelin.
Sain kipinöitä runoille
puheentaitaja-tädistä.
Avut, ohjeet kelvolliset:
- Kapulalla kielenpäätä
työntele ja ahdistele,
päristele, surrauttele.
Puhe kouri, taltuttele,
muokkaile se virheiltänsä.
Vinkit, ohjeet kirjoituksen,
sanan kaavat kirjailuuni
sain Kalevalan perinnön!