Kalevalaisen Runokielen Seura

Metsäisellä näyttämöllä

Kirjoittanut Sauli Salomaa

Kuvittele kuomaseni,
tarkkaan oikein katso tuonne.                            
Lapsen silmin nähdä voinet.                             
Siellä synkän metsän varjot                    
kuusimetsän kuutamossa,                                      
tiheimmässä tihrustele.                                 
Koko luojan kätkösessä,                                       
sieltä kätkyt aukeavat.                                 

Keijut kanssa menninkäisten                         
suojan metsän synkän muurin.                            
Tassut melkein siiventyngät,                                       
siiven varjot karvaisimmat.                                     
Nähdä voinet kasvotusten                                        
yhtä kaikki toivottavat                                
piiriin onnea, valoa.                                        
Pitkä polku metsittynyt,                               
polku harva käyttämätön.                                       
Koskematon korpinaava,                                       
vanha parta oksistossa.                                       
Sekä keiju kultasiipi                                              
että mörri menninkäinen                                     
hännystellen hämmästeli,                                         
kummasteli kumpainenkin,                                    
arastellen astelivat,                                             
hiipailivat hipsutellen,                              
kunnes ehtaa näyttämöä                               
ihailivat ihmetellen.                                         

Eivät kaksin saaneet olla                                       
koko metsän hengen kanssa,
keiju tuo ja menninkäinen
melkein yhdessä pelästyi.
Näkivät he korkealla,
liki suuren taivaanrannan                                         
sarvet hirvellä kenolla.
Karhu seisoi kömpelönä.
Repolainen vikkelästi
saapui viekkaana visusti.
Susihukan ylpeyttä
ulvonta ja kärvistely,
oravaista pikkuruista
pientä riepottaa selästä.
Jänösellä järjenjuoksu
käpälissä aikamoinen.
Haltijat kivenkoloista,
kannokoista kampesivat.
Maahiset majataloista
ilmaa nuuhki nurmipeiton,
temmelsi ja tassutteli,
tunnusteli lämpimäistä.
Pikkulinnut palleroiset
hyppivät ja riemuitsivat
sinivuokkosaarekkeilla.

Paikka valtaisan valoisa
ikuisesti kohdallansa,
sammalilla mättähillä.
Halogeeni voimakkaasti
loisti kullan kellertävä,
taivaan täydeltä täpötti.
Odottipa siunausta
perinteeseen törmäystä.