Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Kalevalan kahdeskuudetta runo

PDFTulostaS채hk철posti

V채in채m철isen n채yt철t


Melko nuori V채in채m철inen,
v채h채n kyll채 vanhentunut,
kuitenkin kotiin palasi
Lapin retkelt채 lopulta.
Haavojansa haudoskeli
keralla kotiv채kens채.

Vaimokultaa etsiskeli
entisell채 innollansa,
kosimassa kuljeskeli,
asennetta arvaeli
anopikseen aikomalta,
em채nn채lt채 ehtoisalta.

Muori mutkiten puheli,
v채vy채 v채h채n ep채ili,
tuon kykyj채kin kyseli,
taitavuutta tiedusteli,
mainet철itten mahtavuutta:
Tyt채rt채 n채in tyylik채st채
anna en alamitoille,
housujalkahoukkioille.
Vaan jos kynn채t kyisen pellon,
vaotat vainion matoisen,
tyt채r sulle ty철nnet채h채n,
alli sulle annetahan.
L철yt채net hyv채n hevosen,
Valmettia voimaisemman
Hiitten haasiosijoilta,
takaa tuon Tapion mets채n,
orivarsan oivallisen,
jok'ei oo tammoja talunut,
ollenkaan ei orhistellut.

Kengitt채 on kumpainenkin,
ilman rauta-anturoita,
vaskivarsisaappahia:
Auran eess채 astelija,
samoin ohjasten pit채j채.

V채in철 vanhoilta kyseli
hevon hurjan hankkimista.
Oskun tiesiv채t osaavan,
orhit taiten hallitsevan,
ruunat, tammat taltuttavan.
Opit h채lt채 ostamahan,
vaikka maksais maltahia.

Sai opppia Aateltakin,
taitavalta, tiet채v채lt채,
mittavalta muistajalta,
isovaarien isilt채
oppinsa jo ottaneelta.

Opit osti oppineilta,
taidot niiden taitajilta.
Kohta mets채h채n menikin,
hiitten hirvilaitumille,
hakaan hurjien hevosten.

Kuusta kulmat katselevi,
tuulensuunnat tutkiskeli,
Pohjant채hte채 t채hysi,
linnunradan liikkehi채.

Lauloi vartjat v채syiksi
h채m채r채ss채 Hiitel채ss채,
Pohjan pitkill채 perill채,
ver채ji채 v채ljenteli,
koodein aukes kolmilukko.

Hepo vastahan vaelti,
ennen miehet mittaellut,
hampahillaan hallinnoinut,
takasillaan tallustellut,
hirmuisestiti hirnahdellut.

Reki tuiki tuntematon,
p채itset p채채ss채 k채ym채tt철m채t.
Asettuuko aisoihinsa,
onko raisu rahkehille,
vioittaako vempeleit채,
josko kaplaat katkeilevat?

L철ytyi Hiielt채 hevonen,
orhi ohjeitten mukainen,
tuskin tammoja tavanut,
ilakoinut ihmeisemmin.

Vaka viisas V채in채m철inen
is채nn채ksi ilmoittautui
hevoselle hiitiselle,
itse tallihin talutti.
V채ke채ns채 my철s varoitti
orhin tallissa olevan,
kovin vieraille vihaisen.

Appehet hyv채t asetti,
rukiit, kaurat kanniskeli
sek채 hein채ns채 heleimm채t.
Suki kyljet kiilt채viksi,
my철skin lautaset lakaisi,
h채채ti h채nt채k채rp채setkin.

K채채rmeenpellon kynt철

Jo oli hepo haettu
k채채rmepellon kynn채nt채h채n,
mahtavahan mainety철h철n.
Vaan ei l철ydy tiet채j채t채,
k채채rmehien k채skij채t채
kaukaisistakaan kylist채.

Poika potra V채in채m철inen
kompuutterin k채ynnist채vi,
tiedostojaan tutkiskeli,
taltioitaan tarkasteli.
Etsi muorin muisteloita
aikaisemmilta ajoilta.

Selas lerput, katsoi korput,
tutki rompun reunamatkin.
Saanut ei sanaa salaista
k채tketyihin keskuksihin,
taannoisihin taltioihin.

L채hti tuota tiet채m채h채n
viisahalta veljelt채ns채,
itselt채ns채 Ilmarilta,
laitteittensa laatijalta,
mahtavalta muistajalta.

Siell채 veikkonsa verev채
pajassansa paukutteli,
rakenteli romppujansa,
kasaeli skannereita,
modeemeja muodosteli,
kokoili kotisivuja.

Sanat muisti saatetuiksi,
hyvin piiloon pistetyiksi
rahan rautaisen sis채lle,
metson muhkean mukahan,
alle kultaisen kupunsa,
linnun uljaan liitimehen.

Viikon jo v채kev채 V채in철
luodikoitansa lataili,
viritteli virkojansa
Tapiolan tanhuvilla,
linnun suuren liikkumilla,
luottehia l철yt채채ksens채,
taikaliemet tehd채ksens채.

Kohta kuuli kuiskutuksen,
kelo kummasti kumisi:
Saisit kai sanat sovulla,
tuskin metson mestaamalla,
hakolinnun hirtt채m채ll채.

Mene kiimaisten kisoihin,
kev채isihin karkeloihin,
huhtih채ihin huikeisihin,
siell채 kuuntele komeinta,
mahtavimman mainintoja,
sieppaile salasanoja.

Sanat kuuli kummalliset,
koodit kolmiportaalliset,
taaimpihin tiedostoihin,
syvempihinkin saloihin.

Salapassit saatuansa
kotiin kiirein kirmaisevi,
sanueita sy철ttelevi,
setuppeja jo selasi.
Altavistat aukeilivat
luottehilla l철ydetyill채,
Tapiolan tuomisilla.

Haki k채skyt k채채rmehille,
manuut mustille ma'oille,
vastamyrkyt vaaroihinsa.
Seerumeita selvitteli
apteekista ammoisesta,
resepteist채 riittoisista.

Oppimillansa opeilla
litkutteli liemi채ns채
sammakon salakuvuista,
kurnuttajan kutvelmista.
Muurahaisia muserti,
hapot n채ist채 haudoskeli.

Mutalampien mateista
otti sappia satoja.
Niist채 liuokset liotti,
kessuntervalla ter채sti,
t채rp채till채 t채ydenteli,
k채rp채ssienien k채hyill채.

Kiehutteli keitostansa,
h채mmenteli h채rkimell채,
hierinpuulla hienonteli
kolmena kes채isn채 y철n채,
ennen hein채n heilim철it채
kattilassa kultaisessa,
melko tuimilla tulilla,
nokisilla nuotioilla.

Tulipuina tuprahteli,
j채rveen j채채neit채 hakoja,
veess채 kauan kastuneista,
muinaisia muistavia,
ruotsit, ryss채t n채hnehi채,
Kalevasta kertovia,
kotirantansa kodassa,
rotkoisella R채채velill채,
Lokan lohkojen lomassa,
Kaapinkulman kalliolla,
Ievanpaaella isolla,
pienell채 Peninkivell채.

Pian jankin j채채hdytteli,
kokeilevi keittoansa.
Kielt채 kirpaisi kovasti,
hyvin haisee happamelle,
myrkkyp채ist채 myrte채lle,
k채채rmehist채 kauhialle.
Jalat jankissa liotti,
kasteli k채velimens채
myr채k채ss채 myrkyss채ns채.
Kostutti kaviot viel채
hevoseltansa hyv채lt채.

Itse Seppo Ilmarinen
raudat ahjohon asetti,
auran laati laadullisen,
takoi v채ltin viilt채v채isen.

V채in채m철, v채vyntekele,
pollen aisoihin asetti
sorajouhensa somimman,
hevon Hiielt채 haetun.
Kohta kynti kyisen pellon,
matovainion vaotti,
s채hisij채t s채ikytteli,
katkoi kahdeksi palaksi,
toiset p채tki pienemmiksi.

Niin vire채 V채in채m철inen,
kosija kovaosainen,
siin채 liskoja litisti,
p채it채 mustien matojen
paljahilla pohkeillansa,
kantap채ill채ns채 kovilla,
aivan piikin pist채m채tt채,
parihampaan haukkomatta.

Veri virtasi vaossa,
valui varpaitten v채list채,
hurme kastoi kasvimaata
V채in철n v채채nt채iss채 vakoa,
vallatessa vainiota.

Siemeni채kin sirotti,
pirskotteli pippureita,
turkinpalkoa tulista,
kynsilaukkaa kylveskeli,
ajatteli aarin, kaksi
kessuakin kasvatella.

Pellon t채ytti juolavehn채,
kovin nousi nokkostakin,
vihahein채t valtasivat,
sek채 mets채n myrkkymarjat.

Kysyi neitt채 kyytihins채
palkaksi pahasta ty철st채,
n채yt철ksest채 n채ytt채v채st채,
anopikseen aikomalta.
Tyt채r tuosta ei tyk채nyt,
ei kaskesta kauheasta,
haisevasta halmehesta.

Muori muita mietiskeli,
uusia urotekoja:
Jospa hau'in s채 hakisit
Manan mustalta joelta,
Sysivirran sy철verist채.
Tytt철 saisi tyydytyst채,
alli alkais armahaksi.

V채in채m철, vire채 poika,
varusti veneen vakaisan,
apajia arvaeli,
tarkkaan tuulet tutkiskeli,
p채hk채eli p채iv채n laskut,
joelle jo joudutteli,
verkkoinensa, mertoinensa.

Kala karkaili alati,
kymmeni채 kertojakin,
pyytimiss채 ei pysynyt,
aivan pilkkana piteli.

Tulet tuikkas tuohusihin,
aseina isot arinat,
kaikki v채채nteli v채k채set,
pyrst철ll채ns채 p채rskytteli,
tulet tummahan vetehen.
Verkkolitkojaan veteli
py철rteisiin pyh채isen virran.
Liinat l철ytyi leikattuina,
pahoin paulat p채tkittyin채.
Kiersi kaukaa jo katiskan,
arvas ahventen majaksi.
Ongistansa ottavista,
uusimmista uistimista,
siimoistansa siukuvista,
per채kkeit채 p채tkiskeli,
hirmuisilla hampahilla.

V채in철 nyt v채h채n v채s채hti,
tuskaili jo tuuriansa,
pyysi veikkonsa verev채n,
intomielen Ilmarisen,
nuotan uuden laatimahan,
kutomahan kultteen kumman,
rauta raaka aineksina,
tekoaineena ter채kset.

Heitti nuotan nostimelle.
Kohta haukensa havaitsi
kulteesehen kammituksi,
umpiverkkoon uineheksi.
Kalan kanteli komean,
apajalta antoisalta,
verkon mutkassa veteli,
kauas virran vierukselta,
ulos uintipaikastansa.

Otti kuusisen kurikan
hakatakseen hau'in suuren,
p채채st채채ksens채 potkimasta
sek채 puukon pist채채ksen채,
valutellakseen veri채.
P채채st채 katsoi kanteletta,
soittimen kyh채t채ksens채.

Kala kummasti katosi,
kohta ilkkui ilveksen채:
Ukko utra umpikallo,
tulit v채채rille vesille,
pyhemmille pyyntimaille,
kalan kumman katseluhun,
hau'in hallavan hakuhun.
Koikkeloi kotivesill채s,
l채t채k철iss채s l채tr채ele
pahaisia pyytimi채s,
v채h채isi채 verkkojasi,
kuulla s채rkien kutevain,
kiiskien kitukalojen.

Kes채tuuli keinutteli,
tupsukorvaa tuuditteli,
latvassa lakkap채채n pet채j채n.
Ilves oksien lomassa
kepe채n채 kehr채eli.

V채in철 nostatti v채ke채,
maasta maahiset manasi,
vihoin viskoi virvelins채,
oli nuiva nuotallensa.

V채in채m철, verev채 poika,
kaatoi hongat hoilaamalla,
lauluin lakkap채채t pet채j채t
kirvehen kilahtamatta,
Husovarnan huutamatta,
Partnerinkaan paukkumatta,
Ponssen puihin koskematta.

Ilves ilmahan osasi,
kohta kokkona kohosi,
tiijujansa tirskutteli,
maalliselle mahtajalle,
V채in철lle v채h채v채elle.

V채in철 arveli aluksi:
Emp채 tuota ennen tienyt,
ajatellut aikaisemmin.
H채visin kovin hyv채sti
tasap채iden taistelussa,
kummajaisten kamppailussa.

Sisimm채ss채 sielussansa
kera linnun liitelevi
taivahan sinen tasalla,
kohti muita mantereita,
kes채isempi채 kyli채.

Alemmilla aivoillansa,
matalassa mieless채ns채,
p채채steli jo perkeleit채,
luokse linnun liitelev채n,
latteuksia lateli,
saatanoita s채채st채m채tt채.

V채in철n murhe

V채in채m철inen murhemielin
kotihinsa kuljeskeli,
manaiselta matkaltansa.
Katkerana kerroskeli,
katoamista kalansa,
ilveksen채 ilman teille.

Ajatteli ankarasti
oman uhmansa uhoa,
ylityst채 ylpeyden,
nureskeli n철yryytt채채nkin.
Miksen ottanut omaksi,
kysym채tt채 kelkkahani,
herjalaisen herkk채mieli!

V채in채m철inen, mies suruinen,
luuli laulun laantuneeksi,
ilon loppuneen i채ksi,
kun kadotti kanteleensa.

Viikon l채tr채s viinojansa,
poltetuita pontikoita,
taarejansa tissutteli,
sek채 otti olvejansa,
tupakoita tuprutteli,
kessujansa k채채riskeli.
Unohtui univelatkin,
ev채채t j채iv채t etsim채tt채.

V채in채m철inen vanhapoika,
istui luolan lattialla
piiloisessa pirtiss채ns채.
Kammissansa katselevi
kek채lett채 keskimm채ist채,
yht채 kiuaksen kive채,
yht채 oksan orkamaista.

Oli onneton olonsa,
k채채채ntyi kohta kankkuseksi.
Hikisess채 horkassansa,
sielu tuskansa tulessa,
myrkkyisess채 mieless채ns채,
matkojansa mietiskeli,
mustimpia muistojansa.

Tasa-arvoa tavoitti,
itsellens채 oikeutta:
V채hemm채tkin vaimon saavat,
viel채p채 ep채p채tev채t,
parahien parvestakin.
Y철t kai vieress채 viruvat,
n채nnyk철it채 n채psytt채v채t,
paikkoja parempiakin.
Vaimojansa vaihtavatkin
isommitta ihmet철itt채.

Tuskin entiset el채j채t,
taka-aikain tallustajat,
Tuonen haukia hakivat,
asuntoihin aiempihin,
t채m채npuoleisiin taloihin.

Itselt채채n ilon pilasi,
kipe채sti kirpaisikin
yritt채j채채 yrme채t채,
tarmo taisteluun hupeni.
V채syik철 jo V채in채m철inen,
tukehtuiko tuskihinsa?

Tulevaakin tuumiskeli,
alkavia arvaeli,
toivoi toista aikakautta,
eloansa ehjemm채ksi.

V채in채m철, vakava poika,
mietiskeli, moitiskeli
virheit채ns채 viimeisi채,
sek채 uskoaan unihin,
kai on itse suuri erhe,
iso virhe mielest채ns채,
채idin 채nskill채 tekem채,
is채lle kai ilke채lle.

Myrsky yll채ns채 mylisi,
sade kastoi kankahia,
syksy viimainen vihelti.
Viikon kielsi vierailijat,
tuttavia ei tavannut,
ollenkaan ei yst채vi채.
Unohtuivat uutisetkin,
lehtienkin letraaminen.

Tunsi entinen emonen
poikansa pahoin potevan,
murheitansa muistelevan,
kenties k철ytt채 katselevan.
Antoi aiempi apua,
muorivainaa muistutteli,
koitti lasta lohdutella,
huoliansa huokuvia,
ev채ill채ns채 entisill채:

Katso m채ntyj채 m채ell채;
Vaikka tuulet tuhmastikin
latvojansa liekuttavat,
juuret pystyss채 pit채v채t
karussakin kalliossa
Ty철lle kohta ty철ntynetkin,
rajuinpahan raadantahan,
tervamets채h채n tekeydy,
salvostele saunojasi,
k채채nn채 kartanon kivi채,
kalasta kotovesill채,
irvisuisen ilveskissan
herjannasta huolimatta.
Terapiaa se on sulle.

Uni antaa unhoitusta
asioihin ankeisihin,
kovimpiinkin kolhuihisi,
Puhdistelee puhtahiksi
sielun sy철verit sysist채.

횆iti jo v채liin 채reni,
muoto muuttui mustemmaksi,
jo h채rn채ili herjallansa:
Miss채 on 채skeinen 채k채si,
miss채 kuulu kunniasi,
miss채 laajemmat latusi,
miss채 tahtos taaimmaiset,
ylev채mm채t ympyr채si?
Pienest채k철 pillastuitkin,
niin v채h채st채k철 v채s채hdit?
Kuinkas kiersit kettinkisi,
l채hi liekaa jo likenit?
Ajattelet ainoaksi
kadonnutta kokkoasi,
nurjamielt채 neitokaista.

Maa on t채ynn채 mansikoita,
hillanmarjoja hyvi채,
marikoita mahtavia,
kaunoisia kukkasia,
ottajaa odottavia.

N채e mets채t mittavammat,
aukeampia ahoja,
meret mannerten v채liset.
Laajentele l채채ni채si,
asumistasi avarra.

Kiipe채 kivim채elle,
vaikeimmalle vaarallekin,
tuuliselle tunturille,
kauempaa t채hyt채ksesi
mahtavia maisemia,
et채isempi채 eloja.

Kiikarillas killistele
hyv채n kansan hy철rimist채,
tasap채iden tallustusta.
Luotaile l채hivetesi,
meret tutki mittavatkin,
paljon painehen alaiset,
sataa sylt채kin syvemm채t.
Pyytimi채si paranna
kaikenlaisille kaloille.

Mieti muoris muistamia,
vanhempaisi viisautta:
Vaikka vinkuukin vihurit,
kaamos kauan kest채neekin,
sysi철in채 synkimpin채,
aurinko asuvi jossain,
s채teit채ns채 s채채stelevi
p채ivihin pyryn per채st채.

Omistettu Karjalan viimeisten runonker채채jien, Pertti ja Helmi Virtarannan el채m채nty철lle.