Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Syksy

PDFTulostaS채hk철posti

Mik채 on t채m채 loruni
miete p채iv채n syksypuolen?
Sateen kostean seasta,
joukosta sumuisen ilman?

Syksy tuntuuko pahalta,
kuolemalta kalskahtavi.
Kalmalta kalahtelevi,
sana syksy semmoisena.

Lent채채 lehdet maata pitkin.
Kirkkaan keltaisna kisaavat,
punastuvat hehkuvimmat.
Ruskeimmatkin riemuitsevat.

Koivu kietoo paljaat oksat
runkoaan h채veten peitt채in.
Sievistellen, vaatteetonna.
Mekon myrsky kun rep채isi,
urho paidan p채채lt채 riisti.

Tulee talven hallahenki
koivu parkanen palellen
seisoo ilman verhojansa.
Runko j채채ss채, valkeana.

M채nty p철rhist채채 pukunsa,
vihert채v채n neulaniekan.
Piikkisen lumenpit채v채n.
Kuusi heiluu rauhallisna,
tuutii tuulien mukana.
Sill채kin on suojuksensa.

Kev채t vihdoinkin tulevi!

Kukas saakaan uuden koltun?
Kenen helmat heiluvimmat?
Kenen silkit on sileimm채t?
Vaalea viherv채 koivu,
uusin tuulin soinnuttavi
laulun uudelle kes채lle.
Tarjoaa sylist채 suojan,
pes채 tehd채 helmuksiinsa.
Piiloon lehvist철n sekahan.
Siell on pelmuta mukava
pikkulinnun poikasien.

N채채 ei sinne haukan silm채,
osu ei peto kavala.
M채nnyn oksilla r채k채tti.
Pes채 peipon koivusessa.
Laulu kuuluu kirkkaampana
koivun lehvien seasta!

Siksi syksy tarvitaankin,
ett채 ois kev채t keve채.
Ett채 kirkas p채iv채npaiste,
tuuli l채mmin lempe채mpi.

Siksi syksyinen koleus,
ettei turtuis miehen mieli.
Tottuisi tasaiseen s채채h채n.
Ettei itse oikeutena
pidett채isi paistettansa
auringon, elomme turvan!