Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

T채htien synty

PDFTulostaS채hk철posti

P채iv채n kehr채 veest채 nousi,
taivonrannasta kohosi,
meren suuresta sylist채,
kehdosta avaran aavan.

Meri lausui viivytellen
unisena kullallensa:
J채채 oi armahain mun luokse,
viel채 l채mmit채 viluista,
anna hehkusi hyv채ily.

Pahoitellen virkkoi p채iv채,
lohdutti viluista vett채:
Rauhassa rakas voit olla.
Pitk채 on minulla retki,
kauas kulkuni komea,
yli laajan taivonkannen.
Vaan on taivallus takana
illan vihdoin koittaessa
sinun suurille selille.
Silloin luoksesi m채 saavun,
sinua hell채sti hyv채ilen.

Mit채 teen m채 kulkeissasi,
meri kullalta kyseli,
kaihoisasti tiedusteli.

Kuvaani povessa kannat,
l채mmittelet loistossani,
s채teit채ni heijastelet,
kun m채 taivasta ajelen,
yll채 aaltojen aherran,
puolesta kes채isen luonnon,
eloviljojen edest채.

L채hti kehr채 taisteluhun,
vastassa h채m채r채n valta,
myrskypilvien vihurit.

Voiman sai h채n rakkaudesta,
kaipauksen kuohup채ist채,
sielusta meren sinisen,
l채ikkehest채 lemmen l채mm철n,
joka aalloista kuvastui.

Paetkaamme p채iv채n tielt채,
puhuivat pel채ten pilvet.
Sill채 s채il채 s채ihkyv채inen,
peitsi valkean valama,
miekka liekin l채채kitsem채,
meren kuohuissa karaistu.

P채채ttyi vihdoin p채iv채n retki,
taukosi tulisen taival.
Sai sylihin rakkaimpansa,
jo p채iv채 merehen vaipui.
Painoi suudelman sulavan
huulille odottaville
huomassa avaran aavan.

Polttavista suudelmista,
meren kuumasta sylist채,
lensi pirskehet tuhannet,
pisarat lukemattomat,
matkoja mitattomia 혻
avaruuden tyhji철ihin.

Niist채 syntyi t채htitaivas,
tuikahti tuliset tuikut.
Kuuhut kasvoi hellyydest채,
l채mm철st채 rakastavaisten.

횜inen taivas ainaisesti
symboli on rakkautensa.

Oiva ohje on se meille
aidosta ja oikeasta
l채mpim채st채 rakkaudesta,
lemmest채 todellisesta,
totesivat mies ja nainen,
tarkkailijat t채htitarhan,
asujat avaran alla.

Vaan miten on t채채ll채 laita
l채himm채isenrakkauden,
huoli huonompiosaisten?

Virike runoon on saatu Eino Leinon pienest채 proosatarinasta "Meri ja p채iv채" (P채iv채perhoja, Kootut teokset VIII, 1927).