Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Runojalkapuun tarina

PDFTulostaS채hk철posti

Vangitsin runontekij채n,
riimimets채n mittailijan.
H채net onnesta sekaisin
jalkapuuhuni lukitsin.

Oisin muutoin kohta kuollut,
luulen, mennytt채 jo melkein,
runojalkapuukisassa,
totisessa taistelussa
kirjoittajain suosiosta.

Nyt aivan iloksi muuttui
vanhuksen el채m채n taival.
Viimeinen ei sent채채n ollut
vankinani Eino Leino. -
Liek철 ollut rakkaimpani?

Suunnitteluni perusta
oli mitta suomalainen.
L철nnrotin k채siss채 synnyin
perinteist채 vanhan laulun,
kielest채 Kalevan heimon.
Pois jo muodin virtauksista,
melkeinp채 unohdettuna,
jaksoin oottaa vuoroani.

On se vallan ihmeellist채,
ett채 vankini vapaiksi
tuntee aatosten ajelut,
vaikka on mitan kurissa,
pihdeiss채 tavujen taiston.

Mit채 tiukemmin pakotan,
sit채 huimempi on nousu
vankini ajatuslennon
ja sit채 syvempi sy철ksy
sis채lle saloihin sielun.

Tutki vanki tuotostansa,
tuumi siin채 ihmetellen,
kiitollisena kyseli:
Min채k철 t채m채n sanelin,
runomuotohon sovitin,
kaivoin tuskan sy철vereist채,
ongin onnen onkaloista,
ristiriidoista rakensin?

El채m채 on joskus raskas
jopa ilman jalkapuuta;
ajatusten lento uljas
jalkapuuhun kytkettyn채.

Vai oletko toista mielt채?