Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Suuri ja pieni

PDFTulostaS채hk철posti

Nuori kaunoinen kataja
viereens채 sai kuusen taimen,
sit채 vaali oksillansa,
oli sille oiva paimen.

Vuodet vieri, kuusi kasvoi,
oksat peitti hoivaajansa,
riudutti ravinnon puute
katajaista juurellansa.

Uhmaten uhosi kuusi
tuomionsa auttaj alle:
Min채 taivasta tavoitan,
kuolet kurja oksain alle.

Oli tuohon tyytyminen
katajan h채m채r채n alla,
vaikka valkeutta janosi
maan karulla kannikalla.

Tuli syksy, ulvoi tuuli,
taivutteli kuusta suurta,
mursi maahan j채ttil채isen,
vaan ei koskenut sen juurta.

Kateellinen miksi oisin
suurelle ja mahtavalle,
sisukas kataja pohti
ja kohotti korkeemmalle
auringon kiloa kohti
oksainsa ohuet latvat.

Suomen kansaa sitke채t채
ahdisti it채inen mahti,
muistaa juhla joulukuussa,
kuinka p채채ttyi julma jahti;
kuinka mahtava ja suuri
kansansa p채채 painuneena
t채n채채n nuolee haavojansa
liitoksista lauenneena.

Runon혻 suuri/pieni-allegoria esiintyy my철s M. J. Heikkil채n
sanoittamassa ja s채velt채m채ss채 laulussa "Kuusi ja kataja".

Voiton p채iv채n채 2005