Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Surun kotka

PDFTulostaS채hk철posti

Surun kotka kutsumaton
viipyilee mun huoneissani,
rakensi sijansa sinne.

Saapui aivan yll채tt채en,
niinh채n sill채 on tapana.

Tuli kesken linnunlaulun,
synkensi kes채isen p채iv채n,
vaiensi k채en kukunnan,
pilveen auringon pimensi.

Saapui vieras tuo v채kev채,
levitti siipens채 minulle.
Niiden suojahan asetuin,
k채perryin kuin linnunpoika,
Katveessa surun makasin
yksin tuskani keralla.

Suru on Jumalan lahja,
parantava, vaikka raskas.
Sanat ei sit채 selit채,
rakkaus on sukua sille.

Mahtava on murheen kotka.
Sit채 en saa vieroksua
enk채 kohdella vihalla.
Rauhan solmia yrit채n,
yst채v채ksi sen haluan.

Jos sen karkotan m채 varhain,
niin se voi takaisin tulla
entist채kin vahvempana.

Lopulta tulee se p채iv채,
ett채 l채htee huoneistani
aivan tahdosta omasta.

Rinnassa kevenee taakka,
astuu rauha sen sijalle.
J채lleen on elo ehe채,
syd채mess채 kaunis kaipaus,
ajan kulta muistoissani,
k채dess채ni palmunoksa.