Kalevalaisen Runokielen Seura

Kylähullun Kalevala - Haudanharmaa haisuvirta

Kirjoittanut Risto Varis

Omp´on Ulla Anttilainen,
Allun ehtoisa emonen,
mökissään asusti aivan
Jokilaakson Koskitiellä
siivoamisen teosta
eläkkeelle jäätyänsä.

Jopa äiti Anttilainen
laittoi ruokia pojalle,
mitkä tiesi ennestänsä
hyvin maittavan hänelle.
Siinä Ulla Anttilainen
katsoi poikaansa poloista,
joka lappoi lautaselle
paahtopaistit kattilasta.
Allu haarukoi hitaasti,
hampaillaan rusensi ruista,
pitkääpiimäänsä livoksi.
Ilman suurempaa halua
pureskeli Allu-parka
mieliksi emon ehoisan
kurkussa kuristus kumma.

Allu jälkeen ruokailunsa,
syötyään vähäsen vainen,
emolleen sydäntään syöksi,
painajaisistaan pajatti,
kolkoista koto-oloista,
mielensä muserruksesta,
tarkoituksesta elämän,
hämärään häviäväisen.

Aivan Ulla murhemielin
kuunteli hätää sydämen,
katsoi halki kyynelharson
poikaansa retuista vallan.
Jopa Ulla Anttilainen
puolesta rukan rukoili,
lausui Saarnaajan sanoja,
Paavalin puheita varsin.
Emokulta ehdotteli
alkoholiauttamoita,
jäämään luoksensa aluksi
haavojen sidontaa varten.
Niinpä Ulla Anttilainen
viritteli virsiänsä,
lauleskeli lapsellensa,
antoi alton aallokoida:

”Laupias Jumala lasten,
kuiluun sieluni kurota.
Olen synnin synkistämä.
Huudan murheenalhostani.
Poista paatumus minusta,
ahdistuksista vapahda.

Luojamme Jumala kallis,
kurjan uskoa rakenna.
Anna langeta valosi,
lohduta suruista mieltä.
Konsapa väsähtää sielu,
vahvista se voimallasi.

Armias Jumala taivon,
aamun uuden koittaa annat.
Ruo´on murretun parannat,
autat sielua hädässä.
Taakkani saan jättää taakse,
kotiasi kohti käydä.”

Jälkeen iltapäiväkahvin
Allun ahdistus lisääntyi.
Lihassäikeitten värinä,
helvetillinen tärinä
souteli soluihin miehen,
vapisutti vartaloa.
Levottomuus tuskallinen
mylläsi mutia mielen.
Allu säpsähti kovasti
ohilentävää varista,
kaappikelloa kavahti,
konsa kolkki kolmet lyönnit.
Hiki helmeili iholla
juopon Allu Anttilaisen,
kun hän huojui huokaellen
ansassa etanolinsa.

Ovikello kohta kilkki.
Kamalaa kavahti Allu,
säikyksissään säpsähteli.
Tuli Ellu Eilan kanssa
Allua tapaamaan vainen,
tervehtimään veljeänsä.
Suruisuutta vaistoi Allu
silmistä sorean siskon,
vainen halvan halveksunnan
Eilan katseesta tylystä.
Niinpä lausui Eila-tyttö,
napakasti napsahutti:
”Äiti, lähdetään kotia,
enonretku onhan nähty!”

Vainen illan langettua,
laskeuduttua hämärän
Allu sousi sohvan päällä
kohti peikkoja pimeän.
Mustat mötköt turkeissansa
limaleukaa lengottivat.
Kielet kärmeinä lotivat
hampailla hajanaisilla.
Uni eipä silmään uinut,
lepo lastaan armahtanut.
Pikku-ukko jo ivasuin
ilkkui kanssa mörkökansan
herjan hehku huulillansa,
pilkan pilke silmissänsä.
Harmaat haamut haalasivat
ruumista rusennettua
ahtiallikkoon pirujen
pimeille pihoille synnin.
Matoi synkkä talviyöhyt
hädässä hämäräisessä,
ankeassa ahdingossa,
sielun silppuleikkurissa.

Juotuaan kupistaan kahvit
kädet tuskaisat täristen
juoppo Allu Anttilainen
talvisäähän tuonne tunki,
tuiskutiellä ilmaa työnsi
lujassa lumipyryssä.
Vapisutti valta viinan,
veri vaati myrkytystä.

Jopa luona viinakaupan
norkoili hakijaa Allu.
Kysymällä kuudennella
löytyi oiva lestintuoja,
palkasta sovittiin ensin.
Siitä Allu Anttilainen
mukanansa muovikassi
piiloutui pihan perille,
kovin korkki koskenkorvan.
Niinpä ryöpsi tuttu juoma,
kurkussa kulahteleva
vaadevatsaansa vaseti
huojentamaan tuskaisuutta.
Kohta Allu Anttilainen
tietään taivalsi edemmäs,
siinä sillalle pysähtyi,
katsoi alla vyöryväistä.

Harmaana vetonen vieri,
uitti hyiset hyhmälautat,
pyöritteli pyörteitänsä
sulkien syliinsä rännän
uomassaan urautuneessa.
Ämmänvirta ryöpsytteli
rannan raskaat räntälastit.
Niinpä Allu Anttilainen
apeuden ahdingossa
huuhtoi huikkansa huleat
ensin suussa purskutellen,
vaikka kansa katselikin
sillan juoppoa otusta,
humalaista hulttiota.
Ailahti ajatus Allun,
kuinka lasna ollessansa
kirkkauttaan virta välkki,
nyt vain haudanharmautta
virran pötsi pöllähteli.
Pohjasta hitaasti nousi
lietemassamöhkäleitä,
kuplia kuhisevia
ilmanpielien hajuksi.

Kolme yötä yhtäpäätä
emolassa Allu vietti,
junanvaunuun kunnes nousi
Helsinkiin palataksensa.