Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Seikkailu V채in철l채ss채

PDFTulostaS채hk철posti


ESIRUNO
Enh채n mie poloinen poika,
miesi varrelta matala,
tohdi k채yd채 taisteluhun,
runokilvan koitteluhun,
n채ill채 surkeilla ev채ill채,
mit채tt철min valjaineni.

Mik채 ratsussa vikana?

Vaikka ratsuni ravakka
kuopii, hirnuu tallissansa,
hepo mielisi menoihin,
kovimpihin koitoksihin.
Kun vaan ohjastaa osaisin,
sopivasti suitsitella.

T채ss채h채n se pulma juuri!

Mutta selk채채n kun yrit채n
heitt채채 herja hietikkohon.
Suistaa miekkosen murahan.
rutakkohon runteleepi.
Tai jos kaulasta silit채n,
lempo n채ykkii leuallansa.
My철skin korvansa koreat
lerpallensa lupsauttavi.

Arvokas on humma mulla!

Onhan kultaiset kaviot,
hopeaiset harjaksensa.
Silti siipens채 sirommat
eiv채t kest채 koitoksissa.

Toiset, tammatkin, tasaiset
korkealla kurvailevat.
Minun kaakkini kamala
pysyy maassa vatsallansa.

Viel채 keinoja kehit채n.

Mink채 tuolle nyt tekisin?
Kuinka saisin suuremmaksi
siivet, saakelin sivakat,
korkeuksiin kurkottavat ?

Tuonne aurinkoon ajaisin,
kultapalloon ratsastaisin,
ravakalla ratsullani
piehtaroivalla konilla.

Mutta jos sulat sulavat?

Mit채s siit채 marmattaisin?
Siivet uudet kai rakennan,
sulat pist채n paikoillensa.
Laitan lankusta laveat
siivet suuret, kest채v채mm채t.
Kestopuuta kelpuuttaisin,
honkaa paksuinta per채ti.
Sitten tervalla sivelen
h철yheniss채 py철rittelen.
Jopa n채ytt채isi hyv채lt채
siivet aivan aidommilta?

Antaahan ajan kulua.

Mit채s t채ss채 tuskittelen,
konin kuntoa kiroan.
Menk철철n matkoihin mokoma!
Ostan hienon h채rr채v채rkin
jolla taivaita tavoitan.
Nousen p채채lle pilvipeiton!
Sielt채 katselen kaverin
kamppailua humman kanssa.


1. JOPAS LAULULLE RUPESIN,
aloin v채채nt채채 virsi채ni.
v채rssyn vaikean vetelin
v채liin lauloin lempe채mmin.
Joskus rokkia rep채isin,
r채ppi채kin r채mpyttelin.

Kovin kauniisti helisi
kitarani soinnahteli.
Oli korkeat volyymit
tehot t채ysin tunnottomat.

Jyske kaikuikin kylille
kumahteli kortteleihin
Kaiku vastahan valitti
viskoi soinnut kallioista.

Eip채 soitosta tyk채nnyt
kyl채n miehet mieliv채iset.
Tuosta tiuskivat topakat
vanhat naiset marmattivat.
Mielet myrkytti tyt채rten,
kiukustutti poikapuolet.

P채채tin l채hte채 kylille,
jossa soitto siedet채h채n,
jossa l철yt채v채t s채velet
paikan sieluin sy철vereiss채.

Menen laulamaan ajassa
jolloin kulki V채in채m철inen,
siell채 pitkill채 pihoilla
Kalevalan kankahilla.

Aikav채rkin rustaelun
silloin laatuisan aloitin.
Teinkin hienot h채rr채v채rkit,
huippuhommelit kyh채sin.
Laadin siihen nappuloita
sek채 viljalti vipuja,
joista voisin n채pp채ellen
vuosia matkustaa satojen,
tuhansien tuolle puolen,
kun on siihen aika kyps채
hetki reissulle sopiva.

2. KONEEN PIILOHON PANINKIN,
odottamaan siihen asti
kunnes seudulta katoan,
matkaan muille maisemille,
aikaan vanhojen, vakaiden.

Syksy synke채 soluvi
j채lleen n채ille maisemille.
Kylmin tuulin taas tulevi,
ty철nt채채 hyiset lonkeronsa
joka soppeen ja syv채lle,
aivan sielun sy철vereihin.

Mit채 keinoja kehit채n?
Miten jaksan ponnistella
l채pi synke채n, pime채n,
lohduttoman syksyn synk채n.

Otan ratsuni rajuimman,
valjastan sen vaskiv철ill채.
Panen parhaimman satulan
selk채채n humman hirnahtavan.

Viel채 voiteita v채h채sen
sivelen sen kinkereihin,
ett채 luistavi lujemmin
lento suurille saloille.

Mihin miekkonen menossa,
kunne kulkee ratsastaja?
Luuskan lauhkean sel채ss채,
ohjaksissa kurjan kaakin?

Tuota kuomani kyseli,
tiedusteli tuttavani.

Menen miss채 k채yskeleepi
virren vetre채n takojat,
miss채 kaikuu kaunis sointu,
jossa poljento upea.
Menen sinne laulamahan,
panen biisi채 pinohon,
suollan soljuen s채keit채.

3. JOHAN REISULLE REPESIN,
P채채t채 puisteli toveri,
kummasteli kaikitenkin,
humman kuntoa kirosi,
ratsastajaa siunaeli:
- Voihan lempoa konia,
lempe채t채 lerppuhuulta!
Tuollako pilvihin posotat,
korkealle kannustelet?
Salli nauraa mun v채h채sen,
h철r채hdell채 hilpe채sti.

Tuota kuuntelin kivulla,
seikkaa mietin mieless채ni.
Katsoin hummaani jaloa,
ratsuani riehakasta:
- Mik채s rassaapi rajusti
tuskan tuottaa tuttavalle?
Jos lie vanha, niin vire채.
Jos lie harmaa, niin korea.
Kyll채 t채ll채 ratsastelen
taakse pilvien punaisten.

Katsoi kauhulla ketale
kurkisteli kahta puolen.
Johan saatteli sanoiksi:
- Ent채 sitten ratsastaja?
Miekkonen tikun pituinen,
varusteetkin niit채 n채it채,
kaikki vaatteesi resuiset!
Kuinka selvit채 voi tuolla,
taivaan tuulissa rajuissa?

Tuohon vastasin varoen:
- Itse raivaan tuuleen tieni,
itse reittini valitsen.
Itse hoidan hummaseni,
itse varmistan varani.
Vaikka varrelta matala,
voimiltani heiver철inen,
silti ponnistan pirusti,
kalliolta lentoon l채hden.

Silloin potkaisi heponi,
hiukan vaappui veike채sti,
kohta pilvi채 tavoitti
itse istuin suitsimassa.

uulet korvissa vihelsi,
vinkka tukkaa tuiverteli.
Suunnistin sekaan sumujen,
poutapilven lonkeroihin

4. K횆VIN SOITELLEN SOTAHAN,
aikav채rkin varmistelin,
v채채nnin viisarin vinohon,
panin p채채lle suunnistimen.
Painoin nappia n채tisti,
pylpyr채채kin pyorittelin.

Kiisin tuolla pilven p채채ll채,
lis채채 vauhtia ker채sin.
Vinhemmin ja vauhdikkaammin
kiersin palloa ker채lt채.
Vuodet vieri vierustalla,
ajat ankeat ohitin,
kunnes saavuin taipaleella
noille seuduille hyville,
Kalevalan kankahille.

Jarrut lentoa rajoitti,
p채채ttyi taival vaivalloinen.
Maahan ratsuni rajasin,
suitset solmin sutjakasti,
niputin narut napakat.
.
P채채stin ratsun laitumelle,
humman harmajan kedolle.
Itse katsoin kartanolle,
V채in철n pitkille pihoille.
Kyll채 kauniita olivat
V채in철l채ss채 rustaukset.

Oli vainiot komeat,
komeammat honkamets채t.
Tuota katselin ilolla,
katselin ja kummastelin.

Nousin tuosta jo pihalle,
kohottelin kartanolle.
Koira katseli kopista,
luskutteli leukojansa.
Jopa haukahti hutale,
loiruh채nt채 murmahteli.
Tuoko turmana minulle,
pienoiselle poikaselle?

Ovi kirkuen kolahti,
uksi vahva vingahteli
miehen tullessa talosta,
poistuessa pirtist채ns채.
Vakain keinuvin askelin
kepin kanssa kopsutteli,
kunnes luokseni pys채htyi.

Katsoi silmin sikkaraisin,
kauan katsoi ja kysyvi:
Kuka lienet miehi채si,
mik채 maaton mierolainen?
Mit채 etsinet avuton,
miksi kuljet rauhatonna?

5. VOLAHTI N횆IN V횆IN횜N VIRSI,
katsoin vaiti vanhaa miest채,
ukkoa uteliaana.
Tuoko suuri V채in채m철inen,
tuoko tiet채j채 salojen?

Katsoin 채ij채채 채llistellen,
joka puolelta tapitin.

Sitten lausuin lauhkeasti,
채채nin lempehin puhelin:
- Ootko vanha V채in채m철inen,
suuri tiet채j채 totinen?
Sulla suuri laulun mahti,
taito virsi채 vedell채,
s채veli채 sorvaella?
Lienen kuullut kummiasi,
lueskellut toimistasi,
tarkoin tutkinut tuhannet
opuksesi oivalliset.
Etp채 kaksinen kaveri,
vanha ukko k채ppyr채inen,
hautaan kaatuva mokoma,
h철per철n채 harhaileva.

Sanoi ukko jo sanansa,
vatuloitsi vastimensa:
- Mik채 lienet mies mit채t철n,
poika polven korkeuinen?
Revit suutasi rumasti,
l채pe채si l채psyttelet.

- Olen ehk채kin matala,
varreltani vaatimaton.
Mutta t채nne nyt livahdin
kokeilemaan kuntoasi.
Loppuu laulelut sinulta
h철per철lt채 huppanalta.
Mulla mahtavat masiinat,
laululaitteet laadulliset.
L철ytyy k채nnyk채t k채tev채t,
tietov채rkit tarpeelliset,
Jos ei riitt채ne sinulle,
viel채 l철ytyy s채hk철myllyt.
Sampo surkea vekotin,
lapsellinen leikkikampe.
Meill채 valtatiet leve채t
peltiratsun porskutella.
Jopa lent채en perille
vienee lintu liit채v채inen.

Volahti vain V채in철n virsi,
ukko laululle rupesi!

. SIIT횆 L횆HTI VIRSI VIENO
Ukkeli kurkkua kakisti,
hyr채hteli himpun verran,
huulet huulia tapaili,
silm채t kiinni sirritteli,
kunnes 채kki채 채l채hti,
siit채 l채hti vieno virsi.

uota kuuntelin halulla,
katsastelin ymp채rille.
Panin merkille metelin,
joka kuului kuusikosta.
Kuulin koskien solinan,
tuiverruksen tuiman tuulen.

i vain laulussa tehoa,
virress채 ei voimakkuutta.
Pysyy paikallaan pytinki,
eik채 leimahdus sokaise.

ymp채isi jo siev채 soitto,
s채vel hento ja sorea.
V채in철 lauloi hurmiossa,
ukko kiihkosta hytisi.

ostin kouran kiukkuisena,
raajan kiivaasti kohotin.
Sanoin tuolle laulajalle,
sanan muutaman valitun:

Jo on sulla biisit kummat,
laulut verkkaiset, vetel채t.
Enp채 jaksa tuota kuulla,
moista surkeutta kokea.
Mihin heitit kanteleesi,
mihin mahtisi upotit?
Tuollaisia laulaa naiset,
eiv채t miehet ensink채n채.

tin laukkuni leve채n,
pengoin tuota touhuissani,
kunnes pohjalta per채sin
stereoni teknilliset.
Niit채 hetkisen viritin,
volyymin kai vahvimmalle.

itten raisusti r채j채hti
rokki raisu kuuluville.
Viel채 paineita paransin,
otin s채hk철soittimeni,
sit채 r채mpytin rajusti,
sormillani soinnuttelin.
Panin taitoa, tehoa,
vanhan miehen kummastella.

. V횆IN횜 SORMILLA SOJOTTI,
kaikui kauas rokki, jyske,
kiiri soittimen r채min채,
vedin biisit hurmiossa,
r채ppi채 rempse채채 revitin.
Soitto kaikui kallioissa,
melske mets채ss채 mahoton,
huojui kuuset hurmiossa,
m채nnyt muhkeat mureni,
koivut suorina sojotti,
haavat hiljalleen havisi.

Sanoi V채in철 vetkutellen,
pilkkamielell채 puheli:
- Mik채 lieneek채채n meteli,
paholaisen soinnuttama?
Tuo ei soittoa somaista,
lauluakaan laisinkana,
tuo ei lapsia huvita,
viihdyt채 ei virerahia,
miehet vahvat ei v채lit채,
eik채 naiset naurahtele.

- L채hde t채채lt채 nyt sovulla,
sinne mist채 tullut lienet!
Vie my철s kauheat kalusi,
soittokeinot kelvottomat.

Jopa kummastuin kovasti,
ihmettelin itsekseni:
eik철 ukkeli tajua
rokin riemun rikkautta?

T채ytyy koitella kovemmin,
volyymeit채 vahvistella.
Pistin soimahan parasta
metallia, rautalangan.
Itse r채mpytin mukana,
otin kaiken itsest채ni.
Rokin rohkean rojautin,
siihen V채in철n kuultavaksi.

Johan suuttui vanha miesi,
ukko hurjaksi hurahti.
Otti sauvan suurenlaisen
sill채 siev채sti sivalsi.

S채rkyi romppeet vallan hienot,
meni muusiksi stereot.
Juoksin tuosta loitommalle,
ettei sauvansa satuta.

8. HARMI V횆IN횜N V횆TKYL횆LLE
Harmittikin viet채v채sti,
채ij채n, 채채li철n mekastus,
kun tuo varmaan vimmoissansa
rikki hakkasi kaluni,
kalliit soittovempeleeni
omat aarteeni paremmat.

Tuska kasvoi rinnassani,
kiukku kurkkua kutisti,
valui sylki huuliltani,
hiki p채채st채ni kihosi.
Suututti niin viet채v채sti
hienon soittimen hajotus.
Enp채 tiennyt ehtojani,
kysellytk채채n konstejani,
niin kuin hulluna h철pisin,
maalailin m채 vailla mielt채,
suuren tuomion ukolle,
typer채lle vanhukselle.

Huusin V채in철n v채tkyl채lle:

- Nytp채 pistit V채in철seni
p채채si pinteeseen pahasti.
Ved채n miehen oikeutehen,
raastuvaan sinut talutan.
Pallon jalkaasi saat, ruoja,
oviin kalterit koreat.
N채yt채n sulle n채rhin v채rkit,
sek채 kollien kopekset.

Ukko hakkas sauvallansa
kunnes tolkkuunsa tulevi:

- Enp채 tarvi oikeuttasi,
enp채 lepsua lakia.
Pid채 poika raastupasi,
lakihuoneesi omanas.
Enp채 tarvi tuomareita,
lautamiehi채 l채helle.
Mulla oikeus on omani,
moraalini kunnollinen.
Laulussani s채채d철kseni,
voima kanteleen kopassa..

9. KATSOIN KOTVAN VANHAA MIEST횆,
tutkin vanhusta v채h채sen.
Ehk채 saavuin v채채rin elkein,
jospa jossakin mokasin.
Mietin mill채 voisin saada
ukon toiselle tolalle.
Hymyyn v채채nsin tiukat huulet,
silm채t lauhdutin vihaiset.
횆채nen muutin lempe채ksi,
otin leppoisan asennon.
Heitin l채pp채채 liennytellen,
vedin roolia kaverin.
L채psin miest채 olkap채채lle,
niin kuin ennenkin tavatun.


alli haukkui portin p채채ss채,
hurtta hurjana murisi.
K채yd채 tahtoi vaikeaksi,
ottaa hengilt채 tulijan.
Mutta kesti vahva riimu,
ketju kullasta punottu.

V채in철 viel채 puuskutteli,
viha silm채ns채 sumensi,
norui sylki leuoiltansa,
kuola parrassa levisi.

Puoleheni katsoi taasen,
suu jo muodosti sanoja:
- Mik채 lienet leuhottaja,
kuka kurja kuljeksija?
Mene sinne, kuin tulitkin,
aikain taakse tarpomahan.
Turhaa t채채ll채 s채 turiset,
kerskailet vain joutavia,
kun ei miehess채 makua,
uroksessa uskallusta.
Mene matkoihis mokoma,
j채t채 vanha paikoillensa,
niin saat rauhassa palata,
menn채 minne mielinetkin.
Vaan jos miekkonen haluat
kehuskella voimillasi,
panna pirstaksi kotini,
Kalevalan keikautella,
niin en s채채li채 s채vell채,
armoa en anniskele.
10. K횆TT횆 TY횜NSIN TUTTAVALLE,
hieman kielell채 lipaisin,
kehuin miehen mahtavaksi.
Talon linnaksi kohotin,
mairittelin maisemilla,
viel채 koiraakin ylistin.

Johan tuosta V채in채m철inen
alkoi pehmet채 per채ti.
Sanat seuloi maltilliset,
vihastumista valitti.

Katsasteli kappaleita
jotka pirstana pihalla.
Katsoo noita nappuloita
sitten lausuvi sanansa:
- Pahoin poltinkin p채reeni,
kovin kurjasti mekastin,
iskin rikki soittokeinot,
panin haitarit hajalle.
Kuinka maksan soittimesi,
miten korjailen kalusi?

Naurelin vain rehvakkana:
- Mit채s noista nippeleist채,
kovin kehnot jo olivat.
Ostan raisut rallattimet,
laitan laatuisat radiot.
횆l채 noista huolta kanna,
turhaan p채채t채si rasita.

Hetken seisoi kuulostellen,
tovin taivaita tapaili.
Tuli kannel kourihinsa,
kohta vienosti hel채hti.
Alkoi laulu soinnahdella,
virsi vaimea virit채.

Nousi tuuli tuulemahan,
ikihongat huojumahan,
vesi j채rvess채 sameni
pilvet mustat piiritteli
taivaan kultaista lakea,
hopeaista holvikaarta.

Kohta kuuluikin jyrin채,
kumahteli vanhat kummut,
paljaat kalliot kipin철i.

11. HILJENTYIV횆T LUONNON 횆횆NET,
koira ketjuissaan vikisi.
Kuului soitto sorjemmalta,
viel채 kauniimmin kajahti,
etsi tiens채 onkaloihin.
Meni kallion koloihin,
tavoitteli taivon kantta,
nousi pilvien lomahan.

Katsoin tuota ihmeiss채ni,
kuinka soittimen palaset,
s채dehtien s채rmill채ns채,
j채lleen ehjiksi tulivat.

Kultaa loisti soittimeni,
Hopeaa risa radio.

Jatkoi V채in철 soittoansa,
kannel kauniisti helisi.
Tunteet tulvi mieless채ni,
kyynel silm채h채n kihosi.
Nautin tuosta soitannasta,
sit채 kuuntelin halulla.
Pistin kiinni silm채luomet,
siin채 valveilla uneksin,
kunnes loppui vieno soitto,
luonto rauhaansa palasi.

Uupuneelta vanhus n채ytti,
oli vaikea olonsa.
Sitten katseensa kohoten
채채ni v채rjyen sanovi:
- Siin채 sulle poikaseni
kalut menneit채 paremmat,
kitara soi itseksens채,
kaiken toistavi radio,
k채den noihin koskematta
sormiesi s채채t채m채tt채.
Olkoot muistona sinulle
Kalevassa k채ynnist채si.

Ihmetellen mietiskelin,
kuinka kolhitut kaluni
j채lleen soitti suopeasti.
Soinnut sirke채t solisi,
nuotit nuoli sieluani,
olin onnesta sekaisin,
hervotonna naureskelin.

12. P횆IV횆 POLTTI PAISTATELLEN,
hehku auringon asetti
selk채nahkan koetukselle.
Suuta kuivamaan rupesi,
jano kurkun kuivatteli.

Josko juomista hakisit
kulkijalle n채채ntyv채lle?
Vaikka vett채 jos olisi,
taikka vahvaa ohralient채,
ett채 jaksaisin palata,
mist채 l채hdin kulkemahan,
t채nne menneiden majoille,
Kalevalan kankahille.

Tuumi hetken vanha V채in철,
mietti tuokion totisen.
Keppi heilui keikahdellen,
sauva tannerta tapasi.

Viimein tahtooni rupesi,
l채hti k채hmim채채n talolle.

Julma koira ketjun p채채ss채
n채ytti hampaita haluten
palan purra kannikoista,
veren vahvimman valua.
Pelotti niin penteleesti,
hurtan kiukkuinen murina.

Meni V채in철 v채채nn채tellen
talon valtavan sis채lle.
Ovi niin kuin holvikaari
johti suurihin saleihin.
Kultaa v채lkkyi seinustoilla,
silkki verhoissa v채l채hti,
punaista ja purppuraista
joka puolella parasta.

Avas V채in철 kaapin uksen,
arkun kansia raotti.
Otti pullon pitk채nlaisen,
ohutkaulaisen putelin.

Kristallia v채lkkyi vaasit,
valo kimmelsi v채reiss채.
Mietin: limsaa mahtaa olla
juoma pullossa punainen.
Viini채 vai vahvempaakin,
ehk채 pontikkaa per채ti?

13. KAATOI MULLE PULLOSTANSA
juomaa tuoksuvaa, jaloa.
Kallisti my철s itsellens채,
lasin t채ytehen lorotti.
Sitten lausui lauhkeasti
채채nin hempehin puhuvi:
- Oi s채 poikani poloinen,
kunnon kundi kulkemassa,
sulle maljani kohotan
muistoksesi matkaltasi.
Jalo juoma sulle tuopi
iIon suurimman tyk철si,
antaa paljon kest채vyytt채
elon taistossa kovassa.
Eip채 pysty noidannuoli,
eik채 ruttokaan rupea.

Otin juomaa juohevasti,
maistui huikea hunaja.
Tuli tuoksu taivahista,
maku tahdosta jumalan.
Nostin kulhon huulilleni,
lis채채 mieleni himoitsi.

Katsoin V채in철철n vihjaavasti,
ett채 huomaisi asian.
Mulla kippo kuivillansa,
ilman viini채 pikari.

Mutta muissa maisemissa
V채in철 matkasi todella.
Silm채t katsoi kauemmaksi,
huulet turhia h철pisi.

Juoma tuntui koivissani,
viina virtaava veress채.
Jalat horjui holtittomat,
p채채 ei p철hn채inen pit채nyt.
Istuin siihen pielukselle,
sohvan kulmalle solahdin.

V채in철 lausui loitsujansa,
k채det kaaria tekiv채t.
Hevoseksi hahmottivat,
kultahummaksi kuvasi.
Laittoi siivet siev채nlaiset,
loihti selk채h채n satulan,
joka loisti hohtavana,
jalokristalli kimalsi.

14. HIRNAHTELI HIENO ORHI
V채in철n suuressa tuvassa.
Kaviot sen kultaa hohti,
harja hallava lehahti
orhin p채채t채 nostellessa,
uljahasti korskahdellen.

Sai V채in철 ratsun rustattua,
oriin kauniin ja vire채n,
katsoi sitten tarkastellen,
joka puolelta valotti.
Onko j채채nyt huomiotta
jokin t채rke채 asia.

Tarkasteli viel채 siivet,
sitten pohtien puheli:
- Teinkin humman huolehtien,
panin taitoni tasalle.
T채ss채 sulle ratsu raisu,
hieno siivek채s hevonen,
sill채 lenn채t korkealle,
jos vain miehess채 pitoa.
T채ll채 p채채set maisemille,
jossa tuoksuvi apila,
solisevain vetten luokse
tiukan tunturin laelle.
Voitpa nousta pilven p채채lle,
viel채 siit채kin ylemm채s.
Jopa kautta taivahaisen
sateenkaarien pihoihin.
Siivet kest채채 s채rkym채tt채,
hepo miekkoja salaman.

Ihastellen katsoin tuota
ihmeluomusta l채helt채.
Kopeloin sen harjaksia,
kaviot kultaiset kokeilin.
Hyvin nousi riuska jalka,
turpa pehme채 h철risi.

Olin tuohon tyytyv채inen,
mietin tohdinko sanoa,
mit채 tahdon mielell채ni,
mit채 sieluni halusi.
Kurkun selv채ksi kakistin,
ehk채 hiukan 채nkyttelin,
kun sen suustani sohaisin,
aikomatta kummemmasti:


5. - SIN횆 TIET횆J횆 TOTINEN,
laulajana vertaa vailla.
Viisas taitaja tarujen,
latelija laatuloitsun,
nero taikojen tekij채.
Kiitokseni ratsustani,
kovin on hepo korea.
Raisunlainen luoteeltansa,
mulle kuitenkin sopiva.
Vanhan ratsun laitumella
annan palkaksi sinulle.

- Mutta viel채 toinen toive,
pyynt철 suuri niin p채tev채.
Tohtisinko toivoskella,
pyyt채채 duunia rajua?

Yksin seilaan sinne t채nne,
yksin reissuja remuan.
Kaipaisinkin kumppania,
jutun kertojaa keralle,
nuotiolle nukkumahan,
ilman halki lent채m채h채n,
kalaan kanssani kes채ll채,
riistan pyyntiin pakkasella.

Mietti V채in철 vastausta,
kohta virkahti jurosti:
Enp채 tied채 kamraateista,
tovereista, kumppaneista,
niist채 harmia kovasti,
vaikeutta valtavasti.
Yksi puukottaa sel채st채,
toinen heitt채채 seurastansa,
kolmas juoruaa sinusta,
nelj채s muuten mahtaileepi.

- Mutta m채 haqluan naisen,
kauniin, sorjan, toisenlaisen.
Joka laulelee levolle,
her채ttelee aamusella.
Illoin vierelleen nukahdan,
joka hetki h채nt채 hellin.
Kauniskin voi nainen olla,
hoikka sorja varreltansa.
Luonne hempe채, sopuisa
ilman kiukun suikaletta.

16. ISTUI VAITI VANHA V횆IN횜,
kauan katseli hevosta.
Puri partaa miettiess채,
sormin viiksi채 veteli.
Nousi tuosta koivillensa,
pollen pellolle l채hetti,
sitten laittoi hirvipaistin,
siit채 kimpaleen sivalsi,
antoi siivun vieraallekin,
aimo kappaleen vet채isi.

Liha raakaa keitt채m채tt채,
paistamattakin per채ti.
Veri tippui paistin p채채lt채,
hurme laidasta levisi.

Pedon lailla tartuin tuohon,
hampaat h채ijysti murisin.
V채in철 hotki annostansa,
liha suussansa litisi.
Kuola purskui parrallensa,
vedet silmist채 kihosi.

Kun on sy철ty sy철t채v채mme,
riitti tehtyn채 roteva.
Saatu voimaa villin hirven,
suden tyylill채 t채k채tty.
Vatsat tyhj채t t채ytettyn채,
mahat onttoina olevat.

V채in철 varttaan kiskotteli,
haukottelikin halulla.
Pani siihen pitk채llens채,
karhuntaljalle simahti.

Kuorsausta karmeata,
koko kartano t채risi.
Ajattelin parhaintani,
siihen heitt채ysin min채kin.
Olin poikki ponnistanut,
kaiken matkalle manannut,
Oli aika huili hetken,
keho vaatikin osansa.
Sukelsin n채in unten maille
aivan outoihin oloihin.
Siell채 sattui sattumusta,
monenkaltaista tapahtui.

17. UNESSA KASVOKKAIN TAPASIN,
kulkijan niin kummallisen.
Oudon vihre채n otuksen,
h채nt채heikin h채tk채ytt채v채n.

채채t채 seitsem채n sojotti,
hartioilla vahvan miehen
Toiset katsoivat sivulle,
pari tutki taaksep채inkin.
Kolme tiet채kin t채hysti,
edetess채 matkalaisen.
K채det karvaiset koholla,
tervehti tuo kohdatessa.

Antoi kukkia minulle,
mets채n kauniit kielonkellot.
Sek채 kaikista somimmat,
kissankellot kiehtovaiset.
Viel채 kummasti kumarsi,
heilutteli korviansa.

Sumuun h채ilyv채채n sukelsi,
otus h채ipyi horjumasta.
Ihmettelin sattunutta,
kotvan kukkia ihailin.

Jatkoin siit채 suunnistellen,
jossakin vesi kohisi.

Sinne tahtoi mieli mulla,
joen rannalle uneksin.
Hiljaa polkua k채velin,
mets채 muuttui synkemm채ksi.

Kuuset tummina humisi,
kaikui jostain vieno soitto.
Oli tunnelma tehokas,
sai se vallan haltioihin.
Riemu rinnassa repesi
hupi suuri hulmahteli.

Saavuin kosken partahalle,
veden vierelle pys채hdyin.
Vesi virtaa virke채sti,
kuohut purppuran v채riset
myllert채v채t mahtavasti.

Oli raivoisa kohina,
kosken paadet vaahtoisina.
Istun virran vierustalle,
p채채lle kallion kapuan,
sammalelle pehmyelle,
kunnesi vuoteelle rupean,
nautin t채ysin siemauksin.

Koko vartalo koheni,
keho nautti leppoisasti.

18. SULJIN SILM횆T PUOLITELLEN,
luomet viiruina vakoilin
taivaan pilvenhattaroita,
niiden menness채 ohitse.
Kauas niiden matkatessa
taivaan rantojen rajalle.

Rauha huokui kalliolla
kosken pauhina unetti.
Lempe채sti linnut lauloi,
tuuli kasvoja hyv채ili.
Muistanut en muinaisia,
olin taas nykyajassa.

Mutta silloin loiskahdellen
vesi virrassa v채r채hti,
채채ni kiiri korvihini,
koko tienoota satutti.
Loppui siihen linnun laulut,
yl철 s tempausin samassa.

Katsoin virtaa purppuraista,
joen juoksulle vilaisin,
n채inkin liskon hirmuisimman
juuri nousevan vedest채.

Suomuinen on sill채 selk채,
p채채t채 seitsem채n sel채ss채
kurkki pitk채n kaulan p채채ss채,
suukin ammollaan jokainen.
Liekit sy철ksi sy철vereist채,
savu sierainten sis채st채.

Nyt on loppuni l채hell채,
mainen matka p채채ttym채ss채.
Peto murskannee muruiksi
minut vallan kappaleiksi.

Siin채 vartoin ja vapisin!
Kauhu raastoi raivoisasti,
tuska tuikea tiheni.

Otus maallekin yleni,
astui rantahietikolle
Raajat, kauheat koparat,
kohta kurkkuun tarttumassa.
Suljin silm채ni samalla,
k채yk철철n kuin on k채yd채ksens채

Tunnen kuuman hengityksen,
kielet partaani lipovat.
J채ykistyy jo j채ntereeni,
kuolo kohta kai tulossa.

19. SILLOIN TUNSIN POSKELLANI,
kielen karkean sipaisun.
Hirmulisko liehitellen
mua vietell채 yritti.

Mit채 tuolla tursakkeella
oli vieraalle varattu?
Miksi liehui lempe채sti,
kaikki keinonsa yritti?

Otus kolkko luultavasti
taikavoimilla lumottu.
Tehty neito hirvi철ksi,
nainen liskoksi kirottu.
Pantu suomut selk채h채ns채,
p채it채 seitsem채n varattu.

Onko seikka taikavoiman
jotenkin t채h채n salattu?
Miten lakkaa loitsun voima,
kuinka kaatuisi kirous?
Se on tarkoin kulkijalta,
reissumiehelt채 hukassa.
Poissa pantu n채ht채vilt채,
piiloon vierailta vedetty.

Seisoin siin채 kalliolla,
syd채n hakkasi rajusti.
Mit채 tehd채 tuollaiselle,
miten selvit채 pulasta?

Lisko nuoli huuliansa,
kaikki p채채t oli l채hell채,
tulet sammui sieraimista,
h철yryt haihtuen hupeni.
Ihmeekseni kuulin kohta
sanat neuvoja anovat:
- Kuule vieras, muukalainen,
olen paikassa pahassa.
Vuosikaudet hirvi철n채
olen vellonut vedess채.
Pelotellut kulkijoita,
saanut kauhua kylille.
Oi s채 miekkonen matala,
ritarini, auttajani,
minut pinteest채 pelasta,
lauo noidan taikakeinot!
Silloin haihtuukin lumous,
p채채sen j채lleen tytt철seksi.
Mua suutele sulosti,
joka suulle kuumemmasta,
silloin s채rkyvi todella
taikavoimat kiusalliset.


20. VAIKKA VARMASTI PELOTTI,
tuikki tuska sielussani,
teki mieleni paeta
turvaisille maisemille,
kotikonnuille takaisin,
aikaan jonne kuulunenkin.

Etoi viet채v채 elukka,
kauhistutti kummajainen.
Lima kyljiss채 kimalsi,
kuola kiilui leuoillansa,
vaahto vihre채 pusertui
otuksen tuon sieraimista.

Tuotako pussata pit채isi,
voisinkohan py철rtym채tt채
antaa suukko seitsem채sti,
huulet karmeat kokea

Kovin kauhea urakka
puistatutti hirve채sti.

Mutta jos tosi tarina?
Jos on neito noiduttuna,
nainen hirvi철n sis채ss채,
liskon hahmoon piilotettu.

Kyll채 l철yhk채lt채 lemusi
kidat joita suudellessa
muisti meinasi kadota,
채ly alta otsaluuni.

Eip채 rohkea per채채nny.
Eik채 k채채nny miehen mieli.
Teenh채n mink채 jo lupasin,
pussaan kurjan kummituksen.

Kertaa seitsem채n imaisin.
Suussa maistui hirvitt채v채
maku kuin manan majoilta,
tuoks tullut tuonelasta.

Sitten kummia tapahtui!
Suukon kun sai seitsem채skin
kita ammollaan oleva,
haarakieli nuolemassa
oli kasvoja minulta.


21. SAVU SANKEA LEVISI
t채ytti tienoon huuruisena,
suomut selj채st채 varisi,
limat l채hti rinnuksista,
karvat kaameat katosi,
hirvi철st채 henki haihtui.

Mit채 silm채ni n채kiv채t,
mit채 kuulin korvillani?

Neito kaunein ja ihanin
seisoi siin채 viehke채n채.
Kultaista v채ri채 hiukset,
iho kuulas kasvoillansa,
silm채t t채htin채 palavat,
huulet n채ytt채채 mansikoilta.

Minulle k채det ojensi,
sanoo sitten sointuvasti:
Oi s채 mahtavin ritari,
syd채mesi lie peloton?
Minut piinteest채 pelastit,
laukaisit tuon taian julman,
joka piinannut minua
vuosisadat lakkaamatta.

Neitonen pian syleili,
antoi suukon huulilleni.
Syliini h채net rutistin,
tunsin tunteenkin ihanan.

- Palkita sinut haluan,
tekosi niin suurenmoisen,
se ei luonnistu monelta,
onnistu ei poikasilta.

K채tens채 heti ojensi,
mit채 nyrkkiin piilottanut?

Avaa sormensa somimmat
loistaa siin채 k채mmenell채
sormus kultainen korea,
timanteilla kirjaeltu.

Sormeen sormuksen pujotti,
kultarenkaan suunnitteli.
Hehkui, loistaen, s채teillen
antoi tunteen turvallisen.

22. - T채m채n sormuksen somimman
annan sulle palkkioksi,
ett채 muistaisit useinkin
auttaa loukkuun joutuneita,
vaikka kammottaa tilanne,
aina rohkeus ratkaiseepi.

Sitten huulilla hipaisi,
poskeani tuulen lailla,
pilvi purppuranpunainen
levisikin laakson p채채lle.

Sinne neitonen katosi
haihtui lailla keijukaisen.

Siin채 j채lleen yksin채ni
mietin minnek채 menisin,
j채rki tahtoi kankahalle,
mutta jalkani vetiv채t
rimpisuolle surkealle
nevan hetteisen per채lle.

Jalka sattui sammalehen,
koipi m채tt채iden v채lihin,
r채mmin suota suutuksissa,
neva mielt채ni n채r채sti,
mutta pakko taivallella
mihin jalkani halusi.

Raskaammaksi kulku muuttui,
taival takkusi pahasti,
takaisin kai kalliolle
en m채 voinutkaan palata,
upposin jo kaulaa my철ten,
joko kuolo nyt tapasi?

Kukkakimput kaulallani
loisti kauniina yh채ti,
sormus hohti sormessani
taikavoimaansa s채dehti.
Sit채 pyyhk채isin k채dell채,
jopa helpotti tilanne.

23. NOUSI SUOSTA SUURI SAARI,
nevan keskelle yleni,
p채채sin maalle kest채v채lle,
olin mets채ss채, makasin
sammaleisen paaden p채채ll채,
lepopaikalla hyv채ll채.

Pois on tuskakin tukala,
vaiva viety rinnastani.
Olo rauhaisa, kepe채,
mieli siihen luottavainen,
ett채 selviydyn takaisin,
josta l채hdin leuhkuuttani.

Kotvan paadella lep채ilin
annoin kiit채채 tuumailuni,
josko t채nne j채채n i채ksi,
aikain alkuun tuupertuisin,
kuinka paikkani pit채isin
oikeassa kohtalossa.

J채lleen haaveesta havahdun,
tulen siin채 tuntoihini,
kuulen hiljaisen sihin채n
kivi paasien v채list채,
kovemmin vain kuului 채채ni,
haarakielikin vilahti.

Nousi sielt채 paaden alta
k채채rme kirjava kapusi,
seitsem채n on sill채 p채채t채,
jokainen eri v채ri채.
Sateen kaaren kirjavana
otus luokseni mateli.

Tuli p채채st채 vihre채st채
채채ni hell채 ja hele채,
niin kuin kissa kehr채채m채ss채,
ja kohta viestins채 tajusin:
tahtoi laittaa matkahani
sen liinan viehke채n sinisen
huivin silkist채 kudotun,
jossa raitoja riviss채.

Panin huivin kaulalleni,
liinan kauneimman sovitin.
Silloin sattui kummallista:
olin V채in철l채n tuvassa,
puisen sohvan sokkelossa,
unipaikalla hyv채ll채.

Nostin p채채t채 tyynylt채ni,
nostin nuppia nuristen,
tuntui tuska tuikeasti
sattui kunnolla pakotus,
iski silm채채n leimahdukset.


24. OLIN P횆횆ST횆 PY횜R횆LL횆NI,
korvat pillin채 kohisi,
jalat tuntui raskahilta,
olin m채rk채 ja murainen.

K채vi reissu kunnon p채채lle,
matka mahdoton rasitti.

Ymp채rillein katsellessa,
tilanteen p채ivitt채채 yritin,
olinkohan poissa ollut
vaiko kulkenut unessa?
Koetin kaulaa k채mmenell채,
siin채 silkki채 kahisi,
kurkistelin rinnoilleni,
niiss채 kukkaset nipussa,
katsoin viel채 sormeani,
sormus hohteli upea.

V채in철 viel채 p철tk철ll채ns채
veti hirsi채 rajusti,
kuorsaus jylh채n채 jyr채hti
parta tuuhea v채p채tti.

Nousi p채iv채 paistamahan,
s채teet kirkkaat kiilumahan,
V채in철n silm채채 jo satutti,
leikki hetken poskellansa.
Siihen mestari her채si,
ei kuulunut kuorsausta.

Kotvan katseli minua,
hetken hieroi muistiluuta.
Tilanteen pian tajusi,
sanoi mulle mielistellen:
- Oi s채 miekkonen matala,
kaukaa tullut matkailija,
olet matkalta palannut,
jolla koetin kuntoasi,

Hyvin selvitit pahemmat
kokemukset kunnialla.
Sulle naisenko tekisin
kaveriksi matkallesi,
joka vaivoja jakaisi,
tuskaa tuimaa tyynnytt채isi.
Anna tuomiset minulle
silkki hieno kaulaltasi,
kukat rinnoilta rep채ise
sormus kisko sormestasi,
kultarinkula k채dest채.


25. OTTI V횆IN횜 KUKKAKIMPUN,
puskat tuuheat k채tehen,
haisteli ja sommitteli
kukat kauniisti kokohon,
taivutteli latvuksia,
lehtihankoja puristi.

Lausui loitsun lempe채mm채n
taian tepsiv채n lorusi,
tarun keksi kelvollisen,
runot pitk채tkin pakisi.

Nousi tuoksu taivaallinen
tuli h채ilyv채 h채m채r채.
Valkeana usva leijui,
sumu sankea levisi,
t채ytti penkit V채in철n pirtin.
Pirtin jyhke채n sis채lle
kuului jostain soitto vieno,
s채vel tulvahti tupahan.

Seisoin siin채 tiet채m채tt채,
mik채 meininki menossa.
Nipistelin itse채ni,
olenko unessa viel채,
vaiko jatkuu ihmellinen
uni V채in철l채n tuvassa.

Tunsin tuskan pinnassani,
sormet vahvat kaulallani,
aistin tuoksutkin tuhannet,
kuulin V채in철n voivotukset,
loitsut tuikean tuliset,
tarpeelliset taikakeinot.

Koetin nostaa jalkojani,
notkautella nilkkojani,
mutta paikallaan pysyiv채t,
niin kuin kiinni liimattuna.
H채t채 tuosta jo tulevi
tuska nousee tunnostani,
j채채nenk철 tupaan i채ksi,
t채채ll채k철 on kohtaloni?


26. KUULUI V횆IN횜N VAIMALLUKSET
sek채 jatkuva jorina,
tuntui tuimat tuiskahdukset,
sumu sankea sakeni,
liekkej채kin leimahteli.

Sitten kuuluikin r채j채hdys!

Haihtui sauhu saatavilta
sumu sankea pakeni.
Edess채 n채in ihmeellisen
naisen kaunihin, ihanan,
tukka hohti kultiansa
loisti silmiss채 timantit.

Sanatonna tuota katsoin,
vaiti kaunista tapitin,
tuoko mulle yst채v채ksi
matkakumppani minulle?

Saisinko tuon rinnalleni
ratsastamaan ratsuillani
pitkin taivoa tasaista
pilven lonkain koukeroissa.

V채in철 k채tt채ns채 ojensi,
osoitteli neitokaista,
sitten saatteli sanoiksi,
verkkaisesti n채in valisti:
- Mik채 lienet miehi채si,
kuka kumma kulkijakin,
tuota t채ysin en tajua,
eik채 ymm채rrys ylet채.

Tein m채 silti mink채 pyysit
laadin kumppanin sinulle,
panin sille luonnon hell채n
niittykukkien medest채,
kauneutta mielin m채채rin
sek채 hiukkasen sisua.
H채ivy siis nyt maisemista,
V채in철n portilta katoa,
채l채 koskaan kulje t채nne,
niin saat rauhassa erota
t채채lt채 aikain hinkalosta.

Kiittelin kai taituria,
naistani somaa halasin,
hyvin tuntui suopealta,
niin kuin tehtyn채 minulle.
Noustiin siit채 nokkelasti
selk채채n hurjien hepojen.
Karautimme matkoihimme
sinne pilvien lomahan,
aikakone taskussani
keri vuosia ker채lle,
kunnes saavuin matkaltani
oman m철kkini pihalle.