Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

L채hdettihin laulamahan II

PDFTulostaS채hk철posti

SE ON ESSA H횆RM횆L횆INEN
kuulu junttien is채nt채.
Direktiivit tarkasteli
aina s채채nt철j채 kyseli.
Haki joskus Brysselist채
toki vauhtia v채h채sen
Se on Essa H채rm채l채inen
sanoi painavan sanansa.
Hymyhuulin, leppoisasti,
aina viisaita puheli.

Ihmetteli suuret herrat
Essan viisautta kadehti.
Essa istui huoneessansa
katsoi taivasta sinist채,
hattaroita muutamia,
muuten kaunista, kes채ist채.
Lomalle jo tahtoi mieli
saunanlauteille omille.
Essa istui mietiskellen,
mutta huomaapi 채kisti,
seitsem채n on t채pl채채 tuolla,
pohjoisesta kun tuleepi.
25.
TUULI NOUSEE RAIVOP횆INEN,
jyriseepi ja salamoi
Essa katsoo kummissansa,
mik채 ilmi철n takana?
Onko Paavo irti p채채ssyt?
Sauli sanktiot sopinut?
Onko Siimes irrotellut?
hermostunutko Hemil채?

Essa katsoo kauhistuen
myrsky raivoten hekumoi.
Rakennelmat rispaantuvat,
autot muuttuvat romuksi.
Tulee turma kaupungille
keh채kolmosen sis채ss채.
Viel채 yltyy tuulen polte
yh채 kiihtyen kipunoi.

Laivue niin kummallinen,
l채hestyy kadut jyristen.
Laskeutuvat keinahdellen,
kadun p채tk채lle sirosti.
Kohta Essa H채rm채l채inen
huomaa joukkion kamalan.
Kasvot parranpeitt채min채,
naiset mustana noesta.
Ratsut varsin kummalliset
aivan kullalta kipunoi.

Sanoo Essa H채rm채l채inen!
-Mik채s metku on menossa?
Hommasiko Hussein teid채t?
Vaiko Laadeni l채hetti?
Enp채 jaksa jauheskella,
terroristeille jutella!
Se on Matti Mainioinen,
johan kuitenkin jorahti:
Nyt on homma sill채lailla,
maalla meininki menossa.
Eip채 kest채 vanhat miehet,
tila nuorten on tukala.
Laumassa nyt l채hdettihin
kuntoon laittamaan asiat

Se on Essa H채rm채l채inen,
johan pystyhyn hyp채hti.
Nyt on viimein aika tullut
saada oikeutta v채h채sen.
Menn채채n kaikki Kallen luokse,
nyt on varma voitto meid채n.
Pisti Essa l채ts채n p채채h채n
herrasmieheksi her채si
Rusetit on kaulan alla
liituraitaa on puvussa.
26.

KENG횆T KIILT횆횆 PEILIN LAILLA,
tuoksut leijailee imel채t.
Se on Kirsi Kaunokainen,
virkkaa viile채n lujasti:
- Olet liian herraskainen,
meid채n joukkohon jotenkin,
t채ytyy sulle antaa uusi
asu reissulle sopiva.

Kaivoi Kirsi kassiansa
veti veike채t vetimet.
Motoristin rotsi aito
juuri Essalle sopiva.
Essa sitten huokaiseepi:
-Eip채 mulla oo hevosta!
Se on Matti Mainioinen,
n채kee oksalla oravan.
Laulaa Kurren kaunihiksi,
aivan muotohon hevosen.
Viel채 selk채채n kultasiivet ,
h채nn채n kauniiksi hopeoi.

Se on Essa H채rm채l채inen
ottaa ohjat nyt k채tehen.
Hypp채채 selk채채n raisun ratsun ,
tekee pienoisen kokeilun.
Vinkkaa sitten l채ht철k채skyn:
-Kalle katsellaan k채sihin,
olkoon vaikka Brysseliss채
Kaikki seurasi per채ss채,
matalalla lennettihin,
ettei vauriot pahene
city muutu entiseksi.

Kohta oltiinkin perill채,
Hemmi-Kallen konttorissa.
Kalle, kankea kaveri,
otti vieraat vierellens채,
kutsui p철yt채h채n toverit.
Kuunteli ja keskusteli,
Essa teesins채 esitti.

Kalle virkkoi:- Eih채n riit채
meill채 moisehen rahoja.
Kaupungit jo kuihtunevat,
jupit k채rsiv채t kovasti.
Mit채s maalla tarvitahan?
Siell채 kaikki on itelt채!
Se on Essa H채rm채l채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
Nyt on vahvan laulun aika,
laulun uuden ja v채kev채n.
Yhdess채 nyt veisatkaamme,
uudet s채채nn철t ja s채velet.
Uudet tehd채채n suositukset,
teesit kaikille sopivat.

27.
JOHAN NOUSI LAULUN MAHTI,
t채ytti kanslian sopukat.
Naiset lauloi kaunihisti,
miehet m철rk철n채 m철r채hti.
Kuuntelivat kaikki tuota,
ihan ihmeen채 vasiten.

Kalle tunsi kummaksensa,
kuinka kallossa kutisi,
aivot kiehui tuntehia,
aivan laulajain mukaista.
Tapailivat huulet kohta,
noita laulujen sanoja.
Lauloi Kalle Hemmil채inen,
aivan oikeat s채velet.
-Parannetaan kunnostellen,
hommat hoidetaan hyviksi,
pannaan markka py철rim채h채n,
tehd채채n kunnolla tulosta.

Kosti pyysi kestotiet채,
Keijo metsi채 isoja,
Elli kaipas kulttuuria,
Toivo suuria koneita,
Kirsi lapsen kaitsiata,
Kauko pienemp채채 veroa
Matti ty철ns채 p채채tt채neen채,
halusi halvalle lomalle.

Essa ehdotti eniten,
luki tiukat tutkimukset.
Sanoi saakelin lujasti
v채himm채tkin vaatimukset.
Kalle helposti lupasi,
kaiken merkkas muistihinsa.
Sanoi:-Loppui jo kuristus,
talonjussin tappolinja,
Maalla loppuvi verotus,
bensat aivan ilmaiseksi,
uudet maasturit is채nt채
joka vuosi alleen saapi.

Johan kuulosti hyv채lt채,
tuuma vallan mainiolta.
Meni aivan kuin pitikin,
kaikki hommat hansikkaassa.
Nytp채 alkaakin lopulta
uusi aika ammatissa.
Se on Kalle Hemmil채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
-Kuulkaahan hyv채t kaverit,
ylimm채iset yst채v채ni!
Min채 kiittelen kovasti!
Olen aivan liikutettu,
kun sen huomasin lopulta,
miss채 homma mets채채n kulki.
28.

- JOHAN VIIMEINKIN HOKASIN,
maalta saamme tinkim채tt채
kaiken ruuan runsahimman,
raaka-aineet kaikkialle.
Kaupungissa ei kohonnut
viel채 yht채채n t채hk채p채채t채.
Laulu silm채ni avasi,
l채hti j채rki juoksemahan,
nyt sen viimeinkin k채sit채n
kuinka toimin t채st채puolin!

Ootte vieraana minulle,
Zetorihin kutsun teid채t,
sinne lounaalle hyv채lle
atrialle maistuvalle
Se on Essa H채rm채l채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
-Seh채n sattuikin hyv채sti,
jopa vallan mainiosti.
N채lk채 t채ss채 jo tulikin,
vahvaa virtt채 veisatessa.

Se on Kalle Hemmil채inen,
otti k채nnyk채n k채tehen,
tilas siihen loistoautot,
autot suuret ja komeat,
lomalaisten viihdykkeeksi
kulkuvehkeeksi porukan.
Kohta saapui mustat autot,
jotka kiilsi ja kimalsi,
liput liehui leppoisasti,
kansa hurrasi kovasti
joukkiolle mahtavalle!

Oli lehdist철 mukana
tapahtumaa seuraamassa.
Oli ratsut rauhoitettu,
pantu siivekk채채t sivuhun,
odottamaan siirtymist채
taasen toisihin oloihin,
ehk채 vaikka Saksanmaalle,
taikka Brysselin iloihin?
Kyll채 kelpas kellotellen
loistoautolla ajella,
kierros pitkin kaupunkia,
antoi fiilikset mukavat.

Kyll채 riitti katsojia
kaikki hurrasi halusta,
tungosta on kaikkialla,
n채hd채 tahtonee jokainen!
Onhan paikalla liven채
kansanruokkijat komeat.
Zetoriin pian tulevat,
p철yd채t notkuu sy철misi채,
kyll채 n채ytt채채kin hyv채lt채,
herkuja on valtavasti,
siihen kimppuun vaan 채kisti,

29.
KALLE VIEL횆 YLLYTT횆횆PI.
Kun on sy철ty herkutellen,
vatsat t채ytehen ravittu,
sanoo Kirsi Kaunokainen:
-Vaikka sy철ty on kovasti,
m채ss채elty mielinm채채rin,
viel채 kuitenkin haluan
ravintoa hengen hiukan.

Se on Toivo Kylli채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
-Jospa Kiasmaan menemme,
n채채mme taiteet ihmeelliset,
saamme yhdess채 kokea
nykytaiteen suuntaukse
Se on Kalle Hemmil채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
-Mik채s siin채 jos haluja
voidaanhan toki k채v채ist채,
katsella ihan v채h채sen
luomuksia kummastella.

Ootte vieraana minulla,
kaikkehen on piikki auki,
nuukailla ei turhan t채hden ,
pikkuisenkaan kitsastella!
Siisp채 l채hdet채채n 채kisti
Kiasmaan nyt nautiskellen,
noilla autoilla hyvill채,
Mersuilla niin mahtavilla.

Taasen pistettiin menoksi,
ev채hiksi viinipullot,
ett채 n채ytt채isi hyv채lt채,
kummalliset h철rh철tykset
Kiasmassa jotka aivan
ihailua vartoeli.

Tultiin viimeinkin perille,
noustiin pitkin portahia,
taiteenportille porukka,
saapui aivan kummastellen,
kuinka mieless채 sulaisi
monenmoiset tuntemukset.
Kohta p채채stihin perille,
채채ren taitavain teosten,
asetelmien monien,
erikoisten luomuksien.

30.
TUOLLA ON RUMAA ROMUA,
volkareita kaadettuna,
tuolla hiekkaa ja kivi채,
mielett철m채n채 kasana.
Se on Kauko Kokkolainen,
johan tuon sanoiksi virkki:
-T채m채 riittikin minulle,
paskapenkkain penkojalle,
t채t채 taidetta n채keepi
kotonakin mielinm채채rin,
Katteleen l채hen paremmin
napakoita naikkosia.

L채hti Kauko tohkeissansa,
Keijon innosti mukahan,
etsim채h채n naikkosia,
mielenviihteeksi v채h채sen.
Toiset kiersiv채t katellen,
ihmeellisen taidepaikan.
Se on Kalle Hemmil채inen,
herra suuri ja mukava,
ministeri maalaisien,
Jussin puolestapuhuja.

K채rs채m채en kasvatteja,
hommat hanskassa hyv채sti!
Sanoi Kalle Hemmil채inen:
-Nytp채 teemme niin jalosti,
eduskuntaan seuraavaksi,
suureen huoneeseen per채ti.
Sinne katsomaan menemme,
kuka meit채 kannattaapi?
-Mutta miss채 miest채 kaksi,
miest채 tolkkua, karua?
Eip채 tepsi laulunmahti,
jos ei voimia takana!

Yhteisvoimin aikaan saamme
tulevaisuuden paremman.
Johan saapui Keijo,Kauko
lauma naisia per채ss채,
kaheksan on kainalossa,
viisi vitjana j채less채,
pojat itse pontevasti
v채liin pussaten jokaista.
Kaikki joukkohon tulivat,
ajokkeihin kiivettihin,
noihin autoihin hyvihin ,
kulkimihin mahtavihin.

Eduskuntahan ajoivat,
saliin mentiin rehvakasti,
ovet paukkuivat per채ss채.
Edustajat pelk채siv채t
joukon tullessa sis채h채n,
saapuessa sutjakasti.
Se on Essa H채rm채l채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
-Nyth채n kuulevat jokainen,
yhdess채 kun laulelemme,
ehdot uudet ja etev채t,
direktiivit toisenlaiset,
ett채 tiet채채 parlamentti
s채채t채채 lait ihan sopivat.

31.
SE ON KOSTI KOSTOLAINEN,
johan 채채nens채 korotti,
sanoi tuumat taitavasti,
lauseet viisaasti asetti:
-Kuulkaahan koko popula,
edustajat varsinaiset,
kun m채 kerrankin kys채sen,
kysymyksen varman p채채lle?
- Mit채 maksaapi mokoma,
politiikka paskamainen,
se on jostakin syv채lt채,
liekk철 perseest채 per채ti?
Kun jo kuolee maalla kaikki,
elo surkastuu jokaisen.

-Kuka mahtanee ajella,
t채t채 laivaa huoletonna,
kohta t채rsk채ht채채 karille,
tekee varmankin haverin.
Jos ei kurssia rukata,
loppuu meill채 ruoka kohta.
Se on Kirsi Kaunokainen,
nousi pystyyn ja kirosi,
silm채t Kirsin tulta iski,
kiukku 채채ness채 kipunoi.

Vapisi jo Lipponenkin,
puhemies pallilta putosi.
Sanoi Kirsi Kaunokainen:
-Se on perkele petosta,
meille kauniisti sanovat,
lupausta katteetonta!
Nytp채 muutosta haemme,
tai me itse sen otamme!
Se on Paavo Lippolainen:
채채ni sortuen soperti:
-Ei oo meid채n ratkaisuissa
en채채n maan t채m채n asiat!
Jos ei ollut ennenk채n채,
silloin Kekkonen komensi!
Eip채 meill채 muuta tointa,
toki palkkamme perimme!

Sanoi Kirsi karkeasti:
- Tuo on puppua punaista,
saahan toiset tyhmemm채tkin
palkan oikeudenmukaisen.
Mutta meill채 tuntipalkka,
seh채n on ihan mit채t철n.
-On se j채rjet철n ajatus
kaikki saattaa kaupunkeihin,
sinne tungokseen tupata,
v채kisell채 houkutella.
Oisi paljonkin parempi,
maaseutu jo elvytell채.

Pate tuohon jo m철r채hti,
alta kulmain katsahteli:
-Tuo on junttien uhoa,
propakantaa lyps채jien,
kyll채 tiijet채채n tilanne,
hyv채h채n on maalla olla!
Siell채 itsekkin oleilen ,
venehess채 laiskottelen,
siell채 sielu saa lev채t채,
luonnossa n채in virkisty채.

32.
KIRSI K횆MMENT횆 KOHOTTI,
antoi muille alkunuotit,
laulun laatuisan aloitti.
Yhtyi siihen kaikki toiset!
Jopa huoneessa jyr채hti,
patsaat tippui sein채milt채,
Paavo parkaisi pahasti,
Saulin p채채st채 tukka l채hti!

Yh채 vahveni kohina,
suureni vain laulun mahti,
yltyi suureksi s채velet.
eduskunnan kuultavaksi,
s채채nn철t uudet, toisenlaiset,
ett채 maallakin el채isi,
toimeentulon ty철st채 saisi .
Joukko laulun kun vet채isi,
virren vienon veisaeli.
Johan paikalta pakeni
edustajat liukkahimmat,
palkkiovirkaa kai hakivat,
Suomen pankin sokkeloista,
sinne juoksivat per채kk채in ,
Esko , Ilkka kilvoitellen.

Laulu jatkui ja koveni
lamput tippui laipiosta
parvet niskahan putosi.
Naiset kirkui, miehet noitui
sali suuri on sekaisin.
Paavo puistaa nyrkki채ns채
p채채st채채 suustansa murinan:

-Taas te julmetun jukurit
ootte tulleet kerj채채m채h채n
ahneuksissa saalistahan,
vaikka teill채 on kovasti
tavaraa niin valtavasti.
Ovat traktorit komeat
paljon muita vempaimia,
lehm채t maitoa valuvat,
lihapossu kasvamassa.
Viel채 kuitenkin pit채isi
lis채채 saada Lipposelta,
luutkin Kallelta kaluta
Saulilta apurahoja.
Menk채채 matkaanne mokomat
typerykset tympe채tkin
aika teid채t jo ohitti
jupit nyt on vallanp채채ll채.
Nytp채 tehd채채nkin tulosta,
turhia ei v채rkk채ell채,
onni t채ytt채vi jokaisen
hyv채mieli kansalaisten.
Jos on maalla niin tukala
muuttaa voipi kaupunkeihin,
t채채ll채 kaikkea kosolti
annetahan ilmaiseksi!

33.
SE ON MATTI MAINIOINEN
itse sen sanoiksi virkki:
-Pate, rauhotu v채h채sen
nyt on keinot toisenlaiset
Kalle meille on luvannut
viimein seist채 joukossamme
panna kuntohon asiat
maaseudulle palveluita.
postit saatanee takaisin
l채j채p채itt채in l채채k채reit채..
Lis채ksi on jo sovittu:
Bensa saadaan halvemmalla
verotustakin rukata
sopivaksi sorvaella.
Halutaan toki lis채ksi,
hyv채t s채채t ja korjuuilmat,
poikamiehille anoppi,
jokaiselle perhekunta.

Silloin Paavo jo r채j채hti
musta pilvi naaman peitti,
katsoi Kallea kahesti
julkeasti irvisteli.
Jopa saattikin sanansa:
-Joko meinailet sin채kin
sokeasti sooloella
niinkuin Siimes ja Ekikin
taikka toiset tylsimykset.
Olenhan min채 sanonut!
Min채 m채채r채채n hommeleissa
kaikki viisaus on minulla.

Se on Kalle Hemmil채inen
sanoi vaisusti vapisten:
-Leikki채h채n t채ss채 vainen
n채ille junteille virit채n.
Herkk채mielisille hiukan
lomafiilist채 kohotan.
Totta kai on Paavo suurin
sossu ylv채in ja ylevin,
kaiken teen m채 konsa k채sket,
per채p채채t채 nuolaiseisin
kunhan virkani pit채nen
suuren palkan juoksemassa.

34.

LIENTYIV횆T JO PAAVON POSKET,
aivan nauruhun repesi,
k채t철sest채 Kallen tarttui
sit채 kauan vemputteli.
Huulet liikkui sutjakasti,
kieli kerkeen채 lipatti.
- Johan aattelin piruja,
tuumailin jo turmelusta,
t채lle tuhmalle pojalle!
Mukaavaa kun viihdyttelet
junttijoukkoa poloista,
nauretaan taas virnistellen
moukkain tyhmille teoille.

Se on Toivo Kylli채inen,
johan 채채nt채ns채 korotti:
-Johan tuota arvelinkin
eip채 homma t채채 pelit채!
Ministeri mielinkielin,
aivan tarjoaa parasta!
Kyll채 ottaa nyt sapesta,
p채채ss채 keitt채채 valtavasti,
tekis mieli nyt motata ,
kirsoon kunnolla vet채st채.

Se on Elli Niemel채inen,
silloin Paavolta kys채isi:
-Miss채s oisi mahdollista
huolet painavat puhella?
Paljon oisi ongelmia,
joista kannattais kysy채.
Tiet채v채lt채 ihmiselt채,
tietomiehelt채 hyv채lt채.

Katsoi Paavo piinaavasti,
suunsa mutrulle mutisti,
hetken aikaa marmatteli
sanan muutaman 철r채hti:
-Eip채 l철yd채 t채st채 maasta
tietomiest채 niin totista.
Kaikki h채ipyi Brysselihin
menen kohta kai min채kin.
Jos on teill채 moittimista,
taikka tahdotte marista.
menk채채 tuonne saksanmaalle,
tietol채hteille hyville.
Turhaan t채채ll채 h채irik철itte,
turhaa on vaikea valitus.

35.

VONNI VIOSSERI VAKAVA,
komissaari kunnollinen
istui kaljalla kotona
oluella maittavalla.
Tuolla taipalten takana,
Saksanmaalla mahtavalla
Ryypp채s tuopista totista
olutta niin vahvanlaista,
kunnon ainetta vasiten
heitti helttaan herkeem채tt채.

Seh채n tuntui jo tukassa
vaikutti my철s vartalossa.
Komissaari jo kopeloi
piikaa pient채 pikkaraista.
Antoi poskelle pusuja,
tissist채kin hieroskeli.
Kyll채 rassasi kovasti
komissaarin hommain hoito.

Johan maljaansa kohotti
naisille ja yst채ville,
lausui riemulla runoja.
jodlasikin jonkinverran.
Olo tuntui niin hyv채lt채,
el채minen mainiolta.

Sitten kummia tapahtui,
myrsky nousi mylvim채h채n,
tuulet tuimat ulvomahan.
Rinteet sortuivat solahan,
vuoret vahvat halkesivat.

Vonni Visseri vapisi,
onko tulleet kuprut ilmi?
Kaikki vehkeilyt, salailut,
konnuudetkin kaikenlaiset.

Hiki otsalle kihosi,
vilu miest채 puistatteli.
Sitten kuuluikin jyrin채,
pohjoisesta pohto nousi,
laski Vesserin pihalle,
lentue tuo leuhkanlainen.
Ratsut korskuivat komeat,
ratsastajat tohkeisansa.

36.
SE ON ESSA H횆RM횆L횆INEN,
hypp채si ratsunsa sel채st채,
katsasteli, kuulosteli,
ryypyn pullosta vet채isi,
tarjosipa toisillekkin,
kossuryypyt kunnolliset.
Sitten joukkio jotosti,
suoraan suurelle ovelle.

Essa itse kolkutteli,
oveen nyrkill채 kopisti.
Eip채 uksi auennunna,
ovet seinille revennyt.
-Johan nyt on pentelett채!
Essa ensiksi kirosi,
sis채lle on pakko p채채st채,
muuten hommat ei edisty.
Auttaisikko laulun voima?
Runon runsahan revitys?

Koko joukko lauluun yhtyi,
Essa joukkion pomona!
Jopa aukes linnan ukset,
ovet seinille r채v채hti,
Vonni itki p철yd채n alla,
piiat nurkissa kuhisi.

Se on Essa H채rm채l채inen,
itse tuon sanoiksi virkki:
Terve Vonnille ekaksi,
muistathan s채 entisi채,
kun me juhlissa olimma.
kalliin saunan lautehilla?
Oltiin yst채v채t ylimm채t
kaverukset kaikenlailla?

Nytp채 joukolla meniv채t
selvitteleen kuinka tehd채,
kun ei oikein vilja kasva,
kun ei oikein lehm채 lyps채,
noilla raukoilla rajoilla
Suomessamme surkeassa.

Vonni katsoi kummastuen:
-Johan kummia puhelet.
niin on mulle tiedotettu!
Suomen hommelit hyv채sti.
Is채nn채t on rikkahia ,
pellot kasvavat kovasti.
Tutkitaanpa kummemmasti,
kunhan juhlitaan kovasti
37.
VONNI PIIKOJA KOMENSI,
piiat lensi sukkulana,
l철ytyi p철yt채h채n ev채st채,
sy철misi채 maittavia,
m채채r채t melkoiset makeita,
oluttaki valtavasti.
Olut maistuikin hyv채lt채,
p채채stiin tuhtiin tunnelmahan,
Vonni vieraita kehoitti,
aina uutta ottamahan.

Kosti kinkusta veteli,
siivut siev채t potkaleesta,
lihaa pehme채채 puraisi,
ehdotteli toisillekkin.
Keijo huomannut olikin
piian pulskan hurmasuisen,
jolla vaatetta v채h채sen,
pupuntupsu pyllyn p채채ll채.
Tyt철ll채 tisut topakat,
kurvit kaikki kohdallansa,
kaksi possua punaista,
vankilasta karkaamassa.

Keijo h채ipp채si salista,
piian kanssa vieretysten
tytt철 kuumana kihisi,
pupuntupsu tulta iski.
Toivo l철yt채nyt olikin
piian laihan rinnattoman,
niinkuin lauta h철yl채채m채t철n
kainalossansa silitti.

Mutta tullut on tutuksi,
historia toistuu aina.
Kauko tuiskeessa yritti,
piikaa pient채 kutkutella,
tuolle juttuja jupisi,
k채den heitti rinnoillensa,
niit채 koetella yritti,
siev채stikkin silm채ell채.
Mutta kohtalo kavala,
kaatoi miehen aikomukset,
oli maistellut mokoma,
liikaa Vonnin antimia.

Siihen tuiskahti todella,
sammahti kuin saunalyhty.
Matti onnessaan oleili,
Suomen naisten suosiossa,
Kirsi siev채n채 syliss채,
Elli hieroi hartioita!
Kyll채 kelpasi hyvinkin
el채m채st채 nautiskella.

38
ESSA VONNILLE PUHELI,
k채det siin채 kaulatusten,
v채liin viini채 veteli
Kosti hiukan vett채 antoi,
Vonni Essalle lupasi
t채ytt채kuuta taivahalta.

Koitti aamua ankeana,
kaikki kallella kyp채rin,
yksi muita synkemp채n채,
masentuneena per채ti.
Se on Matti Mainioinen
otti ratsunsa ravakan,
hypp채s ratsun selk채piille,
tuliharjaisen hevosen.

Nousi taivalle kopukka,
lensi lentoon ratsu reima.
Kuului valtava pamahdus,
hajos kaikki pirstaleiksi.
Haaveet kauniit ja utuiset,
h채ipyi Huitsin helkkarihin.

Se on Matti Mainioinen,
laulaja h철p철runojen,
lensi teit채 taivahitten,
ukkospilven채 pimensi
poutap채ivan paistamasta,
l채mp철tuulet j채채dytteli.

J채채tyi maassa suuret j채rvet,
satoi valtavat kinokset,
myrskyt mylvi ,puita kaatui,
oli maisema sekaisin.
Se on Matti Mainioinen,
aivan lenteli p철lyn채,
ajatukset hiutaleina,
keho pienin채 paloina.

39.

RATSU PIENIN횆 PALOINA,
kultahimpuiksi huvennut.
Oli pienoinen ajatus,
s채ilynytkin s채rkym채tt채,
eip채 hiekaksi hajonnut,
ohje kaikkein kunnollisin.
Kohta ty철ntykin esille,
saapasteli saapuville,
johan itsekseen mutisi:
-Kavereita ei j채tet채!

Johan kuului kaunis soitto,
viulu vienosti vihelsi,
kuului soitto haitarista,
kovin r채mpytti kitara,
rummut hakkas helvetisti,
basso kummasti kumisi.
Kohta alkoi hahmottua,,
n채kyi kultainen hevonen,
p채rskien se hirnahteli,
kuopi rauhaton kavio,
tulta suitsi sieraimista,
savu pyrst철st채 kohosi.

Kohta Matti Mainioinen,
istui ratsunsa sel채ss채,
tukka laskeus olkap채ille,
pitk채 parta on punainen.
Johan kurkkunsa kakisti,
alkoi sitten laulamahan.
Veti valssin niin ihanan ,
tangon taiten taivutteli,
itkuvirrenkin esitti,
rallinp채tk채n renkutteli.

40.
JOHAN KIRKASTUI KIMALSI,
kes채p채iv채 paistatteli,
suli nietokset 채kisti,
vedet velloi valloillansa
Tuuli lempe채, kes채inen,
puhalteli kaikkialla.

Se on Matti Mainioinen,
kartanolle saapueli,
Vonnin suurelle pihalle,
laakealle nurmikolle.
Tuosta k채ykin jo sis채lle.
Toiset viel채 nukkumassa!
Se on Kauko Kokkolainen,
nosti p채채t채채n ja kys채isi:
- Miss채s v채ikyit Mainioinen,
viettelik철 vieraat naiset?
-Kusella v채h채n k채v채sin,
kepin vett채 heitt채m채ss채.

Alkoi nousta karvap채it채,
yl철s tyynyst채 ylet채.
Huoneilma paksunlainen,
sumuna ihan per채ti.
Herrat nousi haukotellen
naama kalpea monella.
Se on Kosti Kostolainen,
p철yd채n 채채ress채 채histen
kaluaapi kinkunluuta,
jo on viimeinen menossa.

-Kyll채 t채채ll채 ulkomailla
n채lk채채n n채채ntyypi n채tisti,
jos ei riit채 purtavata,
sapuskoita hienonnella.
-N채l채ss채 n채채nty채 pit채nyt
pettuleip채채 jauheskella!!
N채lk채maassa kun elellyt,
m철kkil채isn채 m철yr철tt채nyt
No, nyth채n muuttuukin komento,
saadaan p철yt채채n saksanhirvet,
villipossut niin sopivat,
peuranreitt채 persoimmille.

Vonni Vesseri vakava,
katsoi kerran kummeksuen,
katsoi muihinkin v채lill채,
johan sitten ihmetteli:
-Onhan outoa v채ke채
tullut t채nne vierahaksi,
kaikki painuvi hyv채sti,
ylij채채m채 tarvikkeetkin!

41.

SE ON ESSA H횆RM횆L횆INEN,
itse sen sanoiksi virkki:
- Kuulehan veli vakava,
komissaari suurenlainen,
sulle teesini sanelen,
viestin pienen tarpeellisen.
Se on seikka nyt tajuttu,
suunnitelma suurenmoinen.
Kun on sy철tyn채 hyv채sti,
alueita katselemme,
kuinka Saksassa osuvat,
direktiivit kohdallensa.

Vonni vastaa naureskellen:
-Toki t채채ll채 on hyv채sti
kaikki s채채nn철t t채ytettyin채,
saapi katsella kahesti,
kolme kertaa katsastella,
meill채 on hyv채t kamerat,
tekokuussa kurkkimassa,
kyll채 huomataan r철t철kset,
vilungit my철s kieronlaiset!

-Nytp채 ensiksi otamme,
vahvistusta rinnanalle,
ett채 jaksatte hyv채sti,
maisemia katsastella.
Min채 muistella yrit채n
mit채 Essa mulle kuiski.
Kunhan Brysselin palajan
muistan Suomen vaikeutta.

Johan popsittiin kovasti,
lihaa, leip채채 murkinaksi,
Kosti puolensa pit채vi,
Toivolle ei ruoka maista,
Keijo s채채lien kysyykin
syyt채 tuohon, tutkistellen.
Se on Kauko Kokkolainen,
itse tuon sanoiksi virkki:
-Ne on sellaiset s채velet,
tuumailevat tuntemukset,
en nyt paistia halua,
hyv채t juomat miellytt채채pi!

42.
SE ON KEIJO KELPOLAINEN,
j채tk채 reilu ja s채h채kk채,
nosti tuopin huulillensa,
olutnassakan kumosi!
Huuliansa nuoleskellen
johan saattoikin sanasen:
-Kerj채채m채채n ei olla tultu,
viel채 ry철st채m채채n v채hemm채n.
Mutta t채ytyy oikeutta
saada meid채n mielest채mme.
Meill채 pitk채t talvikaudet
pohjan pakkaset pahimmat,
on se hiukan toisenlaista
siell채 maata viljeskell채.

Vonni vaisusti hymyili
johan p채채t채채n puistatteli,
sanansa pian sanovi:
-Mink채s t채ss채 yksin mahdan
t채lle tiukalle jutulle!
Jokainen on tahtomassa,
lis채채 liksaa pyyt채m채ss채,
miten markoiksi repe채n,
miten muutun roisokseksi?

Se on Kauko Kokkolainen,
on jo seiliss채 v채h채sen,
keskisormeansa nosti ,
Vonni kalpenee kiroten:
-Johan pentele petasit
sijas v채채r채채n vuoteesehen,
nytp채 lakkasi minulta ,
ymm채rt채mys yst채ville!

Sitten Essalle sanovi:
- Eip채 homma t채채 vetele,
suju juttu suopeasti,
keskisormi on ojossa,
tykk채채 en m채 tuommoisesta.
Siit채 l채htek채채 채kisti,
sapesta jo ottaa mulla.

43
SE ON ESSA H횆RM횆L횆INEN,
itse tuon sanoiksi virkki:
- El채h채n veli v채lit채,
Kauko pist채채 huumorilla,
ett채 huomaisit sin채kin,
kire채 on kansan mieli.
Palataan pian suruihin
Unionin kokouksessa!

Se on Essa H채rm채l채inen,
nousi tuosta seisomahan,
sitten p철yt채h채n koputti.
Kovin tuossa kiittelikin ,
vierailusta, juhlistakin,
ynn채 kanssak채ymisest채,
yhteishengest채 hyv채st채!
Mutta kun on l채hdett채v채
onkin aika j채채hyv채isten.

Vonni Visseri vakava
vastas tuohon tuumaellen:
-Kiitos k채ynnist채 kovasti,
kivaa ett채 rehvattihin!
Viel채 kuitenkin varoitan
vaaroista mi vaanimassa,
tuolla metsien sis채ll채,
taikka vuorten onkaloissa!
Siell채 hurtat on kamalat,
hirmuliskot liukkahimmat.

-Siell채 natsismi salassa
etsii viel채 uhrejansa,
sosialismi punainen,
tahtoo kaiken saaliiksensa,
siell채 markkinat vet채v채t
joka pennin itsellens채.
Terroristitkin tekev채t
helvetiksi helpot p채iv채t,
siell채 Laateni osuvi,
pyssyill채ns채 lent채vi채.

-Siisp채 menk채채 nyt hyv채sti,
muistelkaa mun kertomukset,
k채y ei sitten hankalasti,
eik채 tulle turma teille.
Mihin milloinkin menette,
viek채채 multa terveisi채!

44.
SE ON ELLI NIEMEL횆INEN,
silloin hanskansa kohotti,
sanoi sitten hiljaisesti:
-Enp채 kehtaa, en eh채t채,
enemp채채 nyt ratsastella,
Suomeen tahtoisin takaisin ,
mets채maihin viilletell채.
Kun vai k채ynnistyy kopukka,
lohiratsu raadollinen.

Silloin Kirsi Kaunokainen,
my철skin jo sanoiksi virkki:
- Kotiin tahtoisin min채kin,
siell채 kaikki siivoomatta.
Siell채 t철it채 on kovasti
tulppaanit on hoitamatta,
narsissit on poimimatta,
lapset ruokkia pit채isi,
kaikki huoneet tuuletella.

Sanoi Essa H채rm채l채inen:
-Sep채 k채ypikin n채tisti,
aivan tuosta sutjakasti.
Virtuaaliratsu onkin
yht채 nopsa kuin ajatus!.
Menk채채 rauhassa kotia,
kiitoksia seurastanne,
채lk채채 muistelko pahalla,
surumiell채 surkutelko.

Vonni Vesserin pihalta
nousi ratsut kummalliset.
Kaksi kaarratti kotihin,
etel채h채n kuusi kulki.
Miehet ratsujen sel채ss채,
totisina toljottivat.

Liiti ratsut ilman teit채,
miehet mahtavat sel채ss채.
Ratsut kiisi, jyski taivas,
iski tuikea salama.
Miesten mielet askaroivat
asioissa niin hyviss채,
tasa-arvon saamiseksi,
elon kaikille sopivan.
Se on Essa H채rm채l채inen,
itse tuo sanoiksi virkki:

45
-KUULKAAHAN NYT KUOMASENI,
pojat potrakat, tukevat,
jospa hiukan katselemme
tilannetta niin totista!
Laskeudutaan aukiolle
mets채n siimekseen sirosti.

Kes채p채iv채n heltehess채,
miehet tummat ja totiset,
laskeusivat aukiolle,
mets채kukkien sekahan.
Ihanasti luonto tuoksui,
hiljaa mets채n puut humisi.

Kosti laittoi sy철misi채
ev채spusseja availi,
toiset huiviin kaljaa heitti,
Kosti possua imeksi.
Silm채t kiinni, nautiskellen,
koko lentue lep채si.

Kuului kohta vinkumista
mets채 ryski ja humisi,
tuuli alkoi liehtomahan,
tanner jyski ja vapisi.
Tuntui tuuli polttavana
johan miehetkin her채si!

Katsoi heit채 hirmulisko,
sarvip채inen ja kamala,
salamoita silm채t iski,
kipin채t kynsist채 kohosi.
Kita suuri ammollansa
varmaa saalista himoiten.

Se on Essa H채rm채l채inen ,
heti tunnisti tulijan!
Sanoi muille urheasti
sanan muutaman manaavan:

46.
-NYT ON EESS횆MME KAMALA
lisko kaikkein kauheimpia,
jos sen hengilt채 otamme,
surmansuuhun syksyt채mme.
Se oisi kaikille hyv채ksi
voitto suuri ihmisille.

-T채m채 on Katkera Kateus,
vihan suuren synnytt채j채,
tekee tuimasti tuhoa,
murhamiehen yst채v채st채!
Veljet saattaa valtaan raivon,
siskot hulluiksi tekevi.

-Koitetaanko yhteisvoimin,
eik철 kaadu tuo rumilus?
Lauletaan nyt loitsut julmat,
yhteisvoimalla hyv채ll채.
Tulee kerta kiekaisulla,
loppu tuolle lurjukselle.

Kosti sieppas soittopelin,
Keijo hakkasi patoja.
Lauluun kaikki miehet yhtyi,
rokki rytkytti rajusti.
Puita kaatui ymp채rill채
kuului kauhea meteli.

Peto parkaisi pahasti,
sortui sorkat suunnattomat,
kita kaamea kutistui.
Pyrst철 iski kahtapuolen,
siihen kallistui mokoma.

Savu nousi hirvi철st채,
johan silm채ns채 sameni.
Irtosivat suomut suuret
veri vihre채 valuvi,
t채ytt채채 laaksot laakeatkin,
muuttuu maisema mereksi.

47
SE ON ESSA H횆RM횆L횆INEN,
pyyhki otsalta hike채,
katsoi sitten kumppaneita,
johan lausuikin sanansa:
- Jopa riitt채채kin otusta
tuossa vaikka toisillekin!
Otus syntynyt vihasta,
katkeruus sen kasvatellut.
Mutta kellistyi ketale
laulun mahdin mestareille.

Meri rannaton edess채
poreili ja pulputteli,
aallot rantoja rajasi,
vaahtop채iset p채rsk채hteli.
Ratsut hirnuivat, haluten
kokemahan seikkailuja.
Se on Matti Mainioinen
sanoi Essalle sipisten:
-Jospa kuitenkin v채h채sen
t채ss채 viel채 loikoilemme,
ett채 jaksamme jotenkin,
matkan raskaan ratsastella.

Seh채n sattuikin somasti,
Essa nukkui nurmikolla,
Kosti heinill채 lep채si,
Toivo huhki haavikossa,
Keijo rannalla kalasti,
Kauko keikkui kannon p채채ll채,
Matti oksalla oleili.

Nukkuivat jo rauhaisasti
miehet mainiot tuhisten,
Keijo kimpun taimenia
hiekkarannalle veteli.
Rannalla on rauhallista,
siihen Keijokin nukahti.

Jostain kauempaa merelt채,
n채kyi aaltoja v채h채sen,
l채hestyen rannikkoa
Keijon ongelle osasi.
Sy철tin nappas aikomatta,
vieheen suuhunsa sipaisi.

48,
JOHAN KEIJOKIN HER횆SI,
vapa kaarella kelasi
saalista niin touhuisasti,
kalan kuiville halusi.
Jopas vilkkuikin punaista,
veden vihre채n sis채lt채.

Ahven kirkuvan punainen
potkiskeli hietikolla,
alkoi paisua isoksi
suurentua hirvi철ksi.
Ilpo kauhistui kovasti
her채tteli miehet toiset.

Se on Essa H채rm채l채inen
huusi kohta h채mm채stellen:
-Sosialismi sutena
kimppuumme on rynnim채ss채,
Keijo varrohan v채h채sen
katastele kauempata,
ett채 konsteja kovia
ehtii t채ss채 suunnitella.

Se on Kosti Kostolainen
pyyt철mies ihan mahoton,
nousi siit채 istumahan,
johan karjaisten kirahti:
-Sosialismi Sokea
on vain pelkk채 ilmakupla,
vaikka n채ytt채채 se isolta
onkin t채ysin tyhj채채 t채ynn채!
Sen on Katkera Kateus
kerran t채nne synnytt채nyt,
aika tullut on lopulta
puhki pist채채 turha kupla.

Kosti kaivoi pitk채n leukun,
puukon kyljelt채 rep채isi.
Kovanlaisen liippakiven
repuntaskusta tapasi,
hioi puukon pist채v채ksi,
aseen teht채v채채n ter채sti!
Oli puukko aikamoinen,
ter채 parhainta ter채st채.
Puukonkahva kultaa s채ihkyi,
helat kirkkahat kimalsi.

49.
SE ON KOSTI KOSTOLAINEN
katsoi ahventa kahesti
katsoi ylt채, katsoi alta,
jokapuolta tutkiskeli.
Kala silmi채 siristi
pyrst철n p채채t채 heilautti,
kuuset kaatuili m채ell채
m채nnyt murtui kankahalla.

Kala paisui paisumista
oli kallion kokoinen,
kammottavat hampaat suussa
suu jo sy철t채v채채 hamusi.
Raastoi vaatteet Keijon p채채lt채,
Kaukon paljaaksi kalusi.

Se on Kosti Kostolainen
kalan katseella lumosi,
hiipi tuosta tuonnemmaksi,
puukko tiukasti tanassa.
Miehet katsoi kummissansa
Kostin rohkeutta rajua.

Essa hieman herkisteli:
-Varo hiukkasen petoa
paljon on se hotkinunna
sy철nyt suihin syytt철mi채,
kaikkia k철yhi채 kalunnut.

Kosti hiipi tuntumahan,
johan ahventa sohaisi,
paukahtaen halkes kylki,
kala kauhea vajosi.
Toinen voitto j채lleen saatu
hirvi철ist채 uhkaavista.

50.
SE ON ESSI H횆RM횆L횆INEN
kaveri reilu ja mukava
astuu luokse Kostolaisen,
antaa tunnuksen totisen:
-횆sken miehenty철n tekaisit
teon aivan vertaa vailla,
nyt on maailma parempi,
elo paljon helpompikin.

Siisp채 Kostin nyt korotan
t채m채n matkan johtajaksi,
itse katselen sivulta,
kuinka p채rj채채 suomalainen,
kaiken puolesta paremman,
vuoksi p채iv채in onnellisten.

Se on Kosti Kostolainen
h채mill채ns채 jo ryk채isi:
-Eip채 t채ss채 nyt isoja
ole viel채 sattununna,
teinh채n sen mik채 pitikin!
Varmaan nyt on aika tullut
k채yd채 taistoihin kovihin?

Essa virkkoi viivytellen:
-Toki paljon on tekoa
urakkata mennentullen,
mutta kest채채k철 ketarat
suomalainen ratsujoukko?
Nyt on vastassa v채kev채
koneisto niin aikamoinen,
ett채 tohtiiko todella
nitist채채 pois terroristit?

Kosti nauraen sanoopi:
-Eip채 kest채 Laatenilla
sisu sakkia sohia,
meill채 ratsut raisunlaiset
sotatoimissa etev채t.
Eip채 pysty luodit meihin
osu ohjukset upeat.
Kun ei pysty Pussin joukot
kyll채 pystyy Suomi-poika.

51.

NOUSI RATSUILLE RAJUILLE
kovat miehet, merkilliset.
Jokainen mies on totinen
tiukka ilme kasvoillansa.
Vaikka tappeluun menossa ,
eip채 tykkej채 mukana?
Puukko vaan on vy철t채isill채,
laulun mahti on mukana.

Johan kuuluukin kumina
n채kyy kohta kuularuiskut,
savu harmaja ylinn채,
ratsastajat rauhatonna.

Lensi ohjukset ohitse
h채vitt채j채t h채rn채siv채t.
Eip채 tuo haitannut hepoja
ratsastajaa harmittanut.

Joukko laulunsa kohotti,
veisas virren verkallensa,
laulut laatuisat luritti,
viisut vanhat vingutteli.
Taivas korkea kumaji
huokaeli myrskytuuli,
vuoret valkeat vapisi.

Lensi laivue pelotta
Laatenia noutamahan.
Yli vuorten lennettihin
tultiin paikkaan luolastojen.
Vuoren aukosta osoitti
tykinpiiput saapujia.

52.

LAULU KATSOTTIIN SOPIVA
tykit muuttui hyytel철ksi,
putket uhkaavat lys채hti,
maata kohti t채ht채siv채t.
Laulu viel채kin koveni,
putket muuttuivat sumuksi.

Bini Laateni lep채si
teltassansa suunnitteli,
uutta tempausta rajua,
tihuty철t채 t철rke채t채,
aikoi putkensa pukata,
tuonne pohjolan perille.
Oli teejii sen tilannut,
채mteekoolle turmioksi
.
Suomi seuraava sopiva,
n채ytt채m철ksi n채ytelm채lle,
jossa n채채ntyv채t nolosti,
tiukat tissinkoittajatkin,
kaikki karmeat kaverit,
jotka viev채t viipym채tt채,
aivan tarkasti tasaten
Talojussin toimeentulon.

Bini latauksen latasi,
laski tarkkaan taipaleita,
ohjuksen ison sytytti,
tulen pisti pattereihin.

Sillon helvetti her채si,
paukkui paikat peevelisti,
koko tanhua t채risi,
kamalasti keinahteli.
Jopa heilahti heteka,
uni loppui lennokkaasti,
min채 s채ngyst채 putosin,
painajainen p채채ttyi siihen.
Huomasin, kovin kusetti,
veskin suuntaan suunnistelin!