Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Oliko paremmin ennen?

PDFTulostaS채hk철posti

Joensuun yliopiston perinteentutkimuksen peruskurssilaisten laatima kollektiivinen runo kalevalamitalla v. 2003, aiheena Oliko paremmin ennen.
l채h. prof. Seppo Knuuttila


Minne mennyt armas aika,
kun ei juosten k채ynyt kello,
eik채 kiire vaikuttanut?
Yksinkertaista el채m채,
ei vauhtia, ei koneita,
puurtamista ja lepoa.
Haluaisin palata sinne
taasen lapseksi ruveta,
jolloin annoimme apua,
huolehdimme toisistamme.
Siksi oli paremmin ennen.

Ennenk철 oli paremmin?
Kes채hetket vilkkaan kulki,
lyhyiksi j채i poutap채iv채t.
Niiden j채lkeen syksy koitti,
syksyst채 pime채 talvi,
valoon talvipakkasesta.
Kev채tp채ivin viljankylv철,
철inen halla viljan vaiva,
hallasta sadon menetys,
siit채 alkoi pitk채 n채lk채.
Sodittu, tapeltu aina,
osata ei viisastua.

Vuan voehan se niinnii olla,
ett채 ennen ol paremmin:
Laevat puiset ei uponnu,
nuapurit ei tirkistelly.

Niin ja ennen ihmiselle
mammona v채hempi riitti.
Nykyp채ivin채 on meill채
turhamaisuus seuranamme,
itsekk채채sti ry철stelemme,
tuhoamme maailmaamme.
Huomioida t채ytyy meid채n
luomakunta kaikkinainen.

Ennen mailla peikot m철yri
korven kuusien seassa,
kera muitten mennink채isten
eli henki채 monia.
Nyt on mets채t autioina,
jumalat ei kulje t채채ll채.
L채ksi peikot, mennink채iset,
muille maille lystimmille.

Oli ennen mets채t laajat
susienkin jolkotella.
Oli riistaa riitt채v채sti,
suuhun pantavaa sutosen,
herkutella H채nt채-Heikin.
Nyt jos nappaa helpon herkun,
koirapaistin portahilta,
niin jo heiluu hellakoukku,
ranstakka rasahtelevi,
hukka-raukan h채nn채np채채ss채,
selk채ruodossa sutosen.

Oli arki aikamoista
kansan kumman kaukomailla.
Siin채 peikot peijakkaiset,
mennink채iset mets채l채iset,
pienoisia s채ikytteli,
isompia kauhistutti.
Kaipa tontut, haltijatkin
tuvissansa tuijotteli.
Hiisi kaivot hallitsevi
sulol채hteet vierell채ns채,
suuri otso mets채nherra,
kanta채iti korpikansan.
Ikivanhat uskot, huolet
eli vahvana mieliss채ns채.
Siin채 vanhat, nuoremmatkin
toisihinsa turvautuen
hoiti hommat pellollansa,
juhli juhlat kaikenmoiset.
Oli arki aikamoista
kauan sitten kaukomailla.

Ennen luonto meit채 k채ski,
s채iden herra 채ysk채r철itsi.
Vauraille vain ruokaa riitti,
taudit tappoivat kyliss채.
Nyt ei t채채ll채 n채lk채채 n채hd채,
terveempi채 ollaan my철skin.
Tasa-arvokin lie totta
Lapset p채채see koulutielle.

Nykyp채iv채n 채itiraukat,
lapsosensa laittamassa,
ty철nt채m채ss채 vierahalle,
opin tielle vaikealle.
Huolimatta huomisesta
vaeltavat juuretonna
omaa onneaan hakien.

Silloin teinin koulutaival
ev채채n vaati maammoselta.
Kainalossa kyrs채 kuiva,
kontissa kapakalanen,
kulun otti kaupunkihin.
Ei Elli solua suonut.
Apea oli olonsa,
leino lieron leipoessa
laidassa likaisen lieden.
Nykyp채iv채n toimi toinen,
mahiksia vaikka kuinka
teht채v채ksi 철in ja p채ivin.
Kelasta raha komea
kopsahtaa joka k채tehen.

Ei tarvi kurassa helmat,
v채채r채t s채채ret v채nkyr채ll채
kilometri채 kymmeni채
kotiin illalla k채vell채.
Kun alla auto uuenlainen
oman mieleni mukainen.

Mies meni ohi, kiroili.
On jo my철h채, h채n puheli,
mustat silm채t, tyhj채 katse.
Ei entisaikoina sokaissut,
yht채 paljon kullan paiste.

T채n채채n vahtii vieras valta
pomo piilosta pimennon.
Kruunun kansa kerran tunsi
selk채nahka pitk채채n muisti.
Nyt on muistit muilla mailla
laajakaistan lankav철ill채.
Kauas kaistat kasvateltu
채hkylle 채lylliselle.
Siirtyy n채lk채 n채ht채vilt채
siisteihin sis채tiloihin,
muuttuu leip채 liukkaammaksi
virat varmat vaihtuviksi.
Sama virsi ollut aina
ep채varmuus kaikkialla.
Aina huoli huomisesta
puuttuvasta p채tk채ty철st채.
Tavan varpaat tallottuina
kavaltajat kauempana.
Harvoin herrat haaviin j채채v채t,
salkut suuren suojan suopi,
pakopaikat pankkiloissa
lymyluolat laskennoissa

Mie en muista mennehist채
enk채 huoli huomisesta.
Sit채 en osaa sanoa,
oliko paremmin ennen.
P채iv채n kerrallaan elelen.