Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Luonnonl채채kkeen synty

PDFTulostaS채hk철posti

Istui vaari itseksens채,
tuumiskeli kannonp채채ss채.
mist채 leiniins채 apua,
kolotuksen helpotusta?

Istui siin채 katsastellen,
tutkistellen, tuumiskellen:
Oiskos luonnosta apua,
saisko sielt채 viisautta?

Katsoi siin채 tiiman, kaksi,
tutki tunnin kolmannenkin.
Mets채n kulkijain menoa,
muurahaisten matkuetta.

Siit채 sitten oikaisihe
k채채nn채htihe kyljellens채.
Katsoi vanhaa kannikkoa,
mets채 n puun oloa mietti.

Kuinka honka huojuskeli,
kuusi vanha kuiskutteli.
Jopas kuiski kuusivanhus
kertoeli kuulijalle.

Kuinka kerran pikkupuuna,
nuorna kuusena tapasi.
Tuli tuima tuulenpy철rre,
myrsky ankea kohosi.

Kaatoi puita menness채ns채,
kannot nosti ja katosi.
Silloin nuori kuusentaimi
maassa murskana makasi.

Kovin kourin kosketeltu
myrskyn j채ljelt채 katalan.
se vain kuoloa odotti,
armahdusta haavoistansa.

Vaan kohta el채m채n 채iti,
tuopa hoitaja parahin,
haavat pihkalla paransi,
viel채 arvetkin asetti.

Jopas ukko kannon p채채ss채,
채ij채 leini채 poteva,
itseksens채 tuumiskeli,
hoksasi ovelan konstin.

Apu jospa kuusen taimen,
pihkakl철ntist채 parannus.
Kun paransi kuusentaimen,
oisko mulle se avuksi?

Silloin k채채ntyi kuusen luokse,
kohti paksua tyve채.
Siit채 veisti pihkam채llin
l채채kkeheksi leinillens채.

Sen p채채lle kipe채n paikan
hieroi viel채 kourallansa.
Siit채 suori sauvallansa,
kanssa keppins채 k철pitti.

Tuvallensa tullessansa
viel채 pisti pihkanpalan
porstuassa kaappihinsa,
tarkoin ty철nsi taltehensa.

K채vi taljalle levolle
y철 ksi jo leposijalle.
Kohta sai unesta kiinni,
leinin vaivoilta nukahti.

Siit채 sitten aamun tullen,
autereisen auettua
nousi ukko ihmeiss채ns채,
kummissansa kurkotteli

Oli notkea olemus,
koko mies kuin nuorempana,
kauan sitten niin tapasi.
N채in h채n tuosta jo tokeni.

Teki siit채 ihmesalvan,
voimavoitehen v채s채si.
L채채kkeheksi luonnon lasten,
suomalaisille avuksi.

Tuli l채채ke keksityksi,
luonnon rohto syntyneeksi.
Viel채kin se on parahin
apu ihmisen kipuhun.