Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Toisesta puunilaissodasta

PDFTulostaS채hk철posti

쒱annibal ad portas!

Kun tuli Roomasta puhetta,
niin kuin Mannerheimistakin,
sotamiehist채 soperrus,
p채채h채n p채lk채hti ajatus,
muistui muuan julma juttu,

vaiheilta jo vanhemmilta,
puunilaissotain ajoilta.

Sotaiset nuo roomalaiset
lannistivat maat ja kansat,
valloittivat valtakunnat,
kun oli vastusta v채hemm채n.

Toinen viel채 varttui valta,
sotajoukoksi sopiva,
siell채 Pohjois-Afrikassa.
Karthago oli nimens채,
puunilaiseksi sanottu.

Roomalaiset taistelivat
kalman kalpeina sodassa,
tappamassa taisteluissa,
kolmessa eri er채ss채.

Tuosta toisesta sodasta
lie kai paljon jo puhuttu,
opetettu koulussakin
(niin oli tapana ennen).

Hannibal oli nimens채,
kenraalin tuon puunilaisen.
Kai tuo pienen채 jo p채채tti
roomalaisia vihata,
vainota verisin keinoin.

Vaikka viimeinkin h채vinnyt,
Rooman riesana alati,
mielin m채채rin miehist철채
tuonelaan tuo toimittanut.

Ei olisi tutuksi tullut,
ei tuhot철ist채 tunnetuksi,
jos ei muuta ois osannut.

Johti joukkonsa et채채lt채,
Espanjasta asti aivan,
Pyreneiden poikki painui,
ylitti joet leve채t,
siin채 miehist철 mukana,
jalkamiehet, ratsumiehet,
norsut kuorman kantajina.

Kun ne Alpit saavuttivat,
pakkanen puri pahasti.
Hannibal, sel채ss채 norsun,
otetta ei hellitt채nyt,
eik채 antanut periksi. 혻

Kohtalo kova soturin;
puolet tuosta miehist철st채
rojahtanut jyrk채nteilt채,
kuoliaaksi kohmettunut,
suden sy철m채n채 sisukset,
maksa kotkalla nokassa.

Norsut, miehet ja hevoset
laskivat alas m채ke채,
kelkkana omat pakarat,
l채mpimille laitumille,
oloille otollisille,
Po-joen laaksossa lev채ten.

Kauan tuossa ei lojuttu.
Kohta laukesi kahakka,
seuras melkoiset metakat.
Hannibalin ratsumiehet
murskasi nuo Rooman joukot,
Cannaessa jopa h채vitti.

Siin채 kaatui roomalaista
kuusikymment채tuhatta.
Kuului kent채lt채 kolina.

Kauhun vallassa jo kansa
Rooman muurien sis채ll채,
h채t채huuto kiivas kaikui:
쒱annibal jo on ovella!

Kun on tullut my철h채 ilta,
t채h채n t채채n j채t채n tarinan.혻

Scipio Africanus혻

Kun ei tuotu vahvistusta,
apua kotiv채elt채,
itse Rooman kaupunkia
piiritt채m채채n ei ruvennut,
kai tuo siihen ei kyennyt.

P채채t철kseen sotaa ei viety
Italian mantereella.

Syrakusan vanhat muurit
vankaksi jo vahvistettu
Arkimedeksen avulla.
Legioonat roomalaiset
siihen y철ll채 hy철kk채siv채t,
veril철ylyn j채rjestiv채t
Artemiksen juhlay철n채,
kun oli p철hn채ss채 porukka.

L채hestyi tuo roomalainen,
oli miekka jo koholla.
"횆l채 ympyr철it채ni sotke!"
Arkimedes huomautti.
Ei puhunut sen enemm채n;
yh채 ilme yll채ttynyt,
vaikka irronnut jo p채채ns채,
kieli jo savea nuollut.

Scipio, konsuli valittu,
Publius, johtaja nerokas,
tuopa astui n채ytt채m철lle,
otti ohjakset k채siins채.

Espanjan jo miehitt채nyt,
takaisin sen valloittanut,
Afrikkaan tuo joukot johti,
yli salmen armeijansa.
Kohta Karthago k채siss채.

L채hti Hannibal vesille,
kiirehti kotia kohti.

Tuli taistelu Zamassa.
Scipio parempi niist채,
mestarina mellakassa.

Tuopa Hannibal ovela,
kuin kissa oven raosta,
h채ipyi noilta maisemilta.
Poseidon purjetta puhalti.

Eli viel채 monta vuotta,
siell채 t채채ll채, maanpaossa,
Rooman kiusana i채ti,
mielt채 maineensa masenti.

Vaikka vanha jo olikin,
vangiksi ei antautunut,
ei halunnut pilkatuksi.
Hylk채si tuon riemusaaton,
Rooman kahleissa, kadulla.

Karvaan myrkyn niinp채 nieli. 혻
Kumma, kun tuo tuohon kuoli!