Etsi sivustolta:

Kirjaudu sisään

Okalinnun laulu

PDFTulostaSähköposti

Suru syksyn, tuska talven,

lohtua ei mulle tuonut

kevätauringon hymyily

eikä perhon ensi lento.

 

Äänetön on sielun huuto,

kaiku särkyneen sydämen.

Sua kaipaan rakkaimpani,

ikävääni itken illoin,

suren mennyttä suloa.

 

Väärin teit sinä minulle,

sisintäni et tajunnut.

Väärin tein minä sinulle,

sanan miekalla sivalsin,

kun en tuota tiedostanut,

että syyt oli syvemmät.

 

Uskoton en ollut sulle,

en tunteissa, en teoissa.

Uskoton et ollut, tiedän,

sinä armas myöskään mulle.

 

Mutta tunteemme sekoitti

ristiriita arvoissamme,

suhde entiseen eloomme.

Sydäntämme se satutti,

haavoitti vereslihalle.

 

Alati ajatukseni

askartelevat sinussa.

Tunnen tuskaa ja surua,

päivät varjossa vaellan,

vietän yöt unettomana.

 

Huolta kannan ma sinusta,

vä istele en vastuutani.

Hyvinvointisi minulle

tärkeää on tärkeämpi.

 

Olen aina ystäväsi,

sen nyt tahdon ma sanoa.

Oletko sinä minulle,

se on toiveeni totinen.

 

Vaikka yksinkin vaellan,

yksinäinen en olisi,

asuuhan sydämessäni

kallein aarre kiintymyksen,

rakkauden jalo timantti,

jota ilman ei olisi

toivon kultaista sädettä,

elämällä tarkoitusta.