Okalinnun laulu
Kirjoittanut Paavo Turakainen
Suru syksyn, tuska talven,
lohtua ei mulle tuonut
kevätauringon hymyily
eikä perhon ensi lento.
ÂÄänetön on sielun huuto,
kaiku särkyneen sydämen.
Sua kaipaan rakkaimpani,
ikävääni itken illoin,
suren mennyttä suloa.
ÂVäärin teit sinä minulle,
sisintäni et tajunnut.
Väärin tein minä sinulle,
sanan miekalla sivalsin,
kun en tuota tiedostanut,
että syyt oli syvemmät.
ÂUskoton en ollut sulle,
en tunteissa, en teoissa.
Uskoton et ollut, tiedän,
sinä armas myöskään mulle.
ÂMutta tunteemme sekoitti
ristiriita arvoissamme,
suhde entiseen eloomme.
Sydäntämme se satutti,
haavoitti vereslihalle.
ÂAlati ajatukseni
askartelevat sinussa.
Tunnen tuskaa ja surua,
päivät varjossa vaellan,
vietän yöt unettomana.
ÂHuolta kannan ma sinusta,
vä istele en vastuutani.
Hyvinvointisi minulle
tärkeää on tärkeämpi.
ÂOlen aina ystäväsi,
sen nyt tahdon ma sanoa.
Oletko sinä minulle,
se on toiveeni totinen.
ÂVaikka yksinkin vaellan,
yksinäinen en olisi,
asuuhan sydämessäni
kallein aarre kiintymyksen,
rakkauden jalo timantti,
jota ilman ei olisi
toivon kultaista sädettä,
elämällä tarkoitusta.