Ystävän menetys
Kirjoittanut Paavo Turakainen
Kuihtuivat kukat syreenin,
halla haastoi uuden kasvun,
puhalteli pohjatuuli,
viima luontoa vihasi.
Hellitti välillä hetken,
poisti pilvet taivahalta,
antoi auringon säteillä.
Muutti jälleen päivän yöksi.
ÂNäin on mielen maailmani,
tumma on eloni taivas.
Kesän hehku on vain muisto.
Ikitalviko edessä?
Sydän on surusta raskas,
murhe hallitsee sisintä.
ÂAskartelen niitä, näitä,
kuljen päivin kuin unessa,
silmät tyhjää tuijottaen,
ajatukset entisessä,
muistoissa elon eletyn.
ÂAaveet öisin ahdistavat,
painajaiset käyvät päälle.
Huolet vuoren korkuisina
unetonta uhkailevat.
ÂParas ystävä on poissa,
taival yhteinen takana,
eessä polku tuntematon,
kohtalona yksin kulku,
elo autiotuvalla,
muistot menneestä mukana,
monet niistä syyttäviä.