Valosta varjoon
Kirjoittanut Paavo Turakainen
Syntyi päiväperhoseksi,
kesän lämmössä lepatti,
nousevassa auringossa,
helmassa suvisen luonnon.
Â
Oli hauskaa olla nuori,
juoda mettä kukkasista,
lentää sinne, minne tahtoi,
neitoperhoja ihailla.
Â
Aika kulki kulkuansa,
koetteli kolhuinensa,
synkensi kesän koreutta.
Muutti perhosen elämän,
teki sen varautuneeksi,
kalvoi itseluottamusta.
Â
Muiden seurasta eroten
yksinäisyyteen vajosi,
erakoitui hiljallensa.
Vältti päivän kirkkautta,
vaelteli siimeksessä,
kulki harsossa hämärän
syvissä ajatuksissa.
Â
Niin jäi entinen elämä
päiväperhosten parissa.
Luopui kauniista asusta
ja puvun sai yön värisen.
Â
Vaikka viihtyi yön hämyssä,
silti kaipasi valoa,
sitä etsi  ikkunoista.
Â
Takana valaistun ruudun,
suojassa lasisen seinän,
vajonneena muistoihinsa,
vietti hetkiä hämärän,
tahtoi seurata sivusta,
olla ulkopuolisena.