Etsi sivustolta:

Kirjaudu sis채채n

Yst채v채t opettavaiset

PDFTulostaS채hk철posti

T채ss채p채 on tarina mulla,
kertomukset koossa kaikki
elon arjen aartehista,
ylen ylv채ist채 iloista;
oivasta opetuksesta,
muutoksesta miekkosessa.

Olen lieto Lauri-poika,
outo miesi oululainen,
eritt채in eristyv채inen,
urheudeltani ujokin.

Tunnettu olen tavoista,
kohteliaisuudestani,
hyv채ntahtoisuudestani
ja huomaavaisuudestani.
Niit채p채 pid채n hyvein채,
t채hdellisin채 tapoina;
unhoittaa en niit채 saisi,
pahoittelen poikkeuksia.

Toisten kanssa keskustella,
v채itell채, sanoin sotia
oon useesti uskaltanut,
kuten kehdata pit채채kin.

Muttei oo minulle suotu,
eip채 suotu eik채 luotu
empatiaista eloa,
toisten ymm채rryskyky채.

Siin채 on vakava haitta,
vika v채lill채 mun ja muiden:
vaara v채채rinymm채rryksen
yhteispohjan puuttuessa.

Toiseksi: on my철s minulla,
Oulun oudolla pojalla
kiinnostukset kummalliset,
nuop on oudot, harvinaiset,
muille vallan vieraanlaiset,
perin oudoksuttavaiset.

Isompi on viel채 kuilu
v채lill채 minun ja muiden:
vaihtelevat miel셮iteeni
채채rimm채isiin aatoksihin
ennen j채lkipunnitusta,
uutta pohdintaa asian.

En m채 tunnusta 쓙abuja,
pois yht채채n rajaa mit채n채
jutuistani, aiheistani,
edes keskustellessani.

Hyv채lt채 en varmaan n채yt채,
tunnu tarpeeksi tutulta
yst채v채ksi, tuttavaksi,
kaveriksi kellek채n채.
Oon muille inehmisille,
쓓enteille ja empaateille
pelkk채 M철rk철 Muumilaakson,
tuo typer채 kummajainen.

Siksi oon m채 yksin채inen,
eritt채in eristyv채inen:
v채lt채n v채채rinymm채rrykset,
sanaselkkaukset sekavat
vain perin pit채ytym채ll채
erill채ni ihmisist채,
toopeista tavallisista,
joilt ei puutu empatia.

Kusta tuntisin kaverin,
yst채v채ksi ymm채rt채isin
m채 inehmoa ket채n채,
edes yht채 ainoata?

Kerronpa aluksi t채ss채
esimerkit ensimm채iset,
jotka my철hemmin minua
opettivat oikeasti,
antoivat paremman pohjan
kaikelle kehitykselle.

Tulipa ensin muuan Miika,
kaveri k채k채tt채v채inen.
Jo luokalla kolmannella
ja sen j채lkeen monta vuotta
pelasimme, pelleilimme,
hirnuimme, hihittelimme.
Viel채p채 usein yh채kin
mennehi채 muistelemme.

Ollessani nelj채ntoista
sain m채 uuden yst채v채isen
Konnun nettifoorumilla,
쓁iherk채채rmehen majassa,
v채ittelyiden v채채ntelyss채,
kovin keskustellessani.
Tuo oli Hakosen Miina,
usein Vehkaksi sanottu,
empaatti, ihannemieli,
yst채vist채 ymm채rt채vin.

Meni meill채 p채iv채t pitk채t,
kohtapa kuukaudet kuluivat
netiss채 mesett채ess채,
vain verkon v채lityksell채,
kas ei koskaan kuitenkana
toisiam me me tavattu.

Vaan mit채 opin m채 n채ist채?
Sainko jonkin hienon tiedon?
Enp채 yhtik채s mit채n채,
toistaiseksi ainakana.

Kun m채 l채hdin Knuutilasta,
ala-asteesta kivasta,
opiskelin Kastellissa,
koulussa kamalimmassa,
lukiota ennen k채rsin
yl채asteen niin ik채v채n.
Onttop채iset oppilahat,
tappelemaan taipuvaiset
(ainakin siis poikapuoli,
ei kai yksik채채n tyt철ist채),
opetkin ep채p채tev채t,
lahot kaikki latvoistansa.

Karattua Kastellista
lopulta lukio alkoi,
suotiin mulle Steinerissa
uusi autuas aloitus.

Kun oli kuukausi kulunut,
lukukausi alkanunna,
niin ihmeen suvaitsevaiset
uudet kasvot kaikkialla
erottuivat aiemmista,
muista mun tapaamistani,
kehnosti kokemistani
opeista ja oppilaista:

Kun olin taas v채ittelyss채,
채rjyin 채채rimm채isyyksi채,
eip채 silti nyrpistelty,
katsottu mua pahalla.
N채hty ei mun hiljaisuutta,
silloista sanattomuutta
yht채채n oudoksuttavana,
min채채n merkkin채 ik채v채n.

Kuluttua kahden vuoden,
kolmatta aloittaessa
oli mun mieli muuttununna,
채채riaatokset hyl채tty,
paremmalta tuntui j채rki,
keskustelut, ei kahinat.

Sukeltelin siit채 sitten
mieleheni, muistihini
ymm채rt채채kseni jotakin,
uutta oppiaksenikin:
miksi niin ovat mukavat,
vallan yst채v채t ylimm채t
sek채 Miika ett채 Miina,
jotka m채 jo tunsin ennen,
monta vuotta aikasemmin,
varsin pienest채 pit채en?

Yht채kki채 ymm채rsinkin,
jopa tarkasti tajusin:
채ksyt 채채riaatokseni,
rajutkaan radikalismit
eiv채t j채rkyt채 pahasti,
ja mun vaitonaisuuteni,
sanattomuus siet채m채t철n,
puute vuorovaikutuksen
ei riit채 erottamahan,
porukasta pudottamahan.
Siihen sorttihin sopivat,
muottiin tuohon mahtunevat
kaikki tyypit Steinerissa,
koulussa mukavimmassa.

Meni luokka kaksitoista
vuotettuakin paremmin:
n채ytelm채 ihan upeesti,
matka aivan mahtavasti.
Varttui musta uusi miesi,
paljon entist채 parempi.

Sitten luokka kolmetoista,
viimeinen lukion vuosi
meni varsin nopsakasti,
liian vilkkaasti vilahti;
kun hajaantui meid채n luokka,
lakit p채ihin painettihin,
silmiin kyynelet jo kirpoi,
niin itkin ik채viss채ni.
Muistoiksi j채i mulle sielt채,
painui mielehen minulle
kaikki yhdess채 koettu,
kaikki niin ylen iloittu
sek채 lieto lemmittyni,
oma Katri-kultaseni,
josta ilmoisna ik채n채,
kuuna kullanvalkeana
erota aio en ikin채
tai raukaista rakkauttani.

Kiitokset mitattomimmat,
ihailut ylen ikuiset,
Kati, Hannele ja muutkin,
opettajat ja oppilahat:
Miro, Milja, Tuukka, Tiina,
Teemu, Jallu ja Elisa,
Sini, Aura, Ville, Seppo
ja kumpikin Katjoistamme!

V채livuosi seurasihe,
lepohetki koitti mulle,
vaikkei silti sittenk채n채
auennut yliopisto
lukijalle uupuneelle,
Oulun oudolle pojalle.

Kun sitten vimosna vuonna,
(kaksi-nolla-yksi-nolla)
ohitse kes채 olevi,
k채rsitty porotus kuuma,
l채k채hdykset l채채h채tetty,
py철r채ilty pitemm채n lailla,
nautiskeltu niin kovasti,
hilluttukin helvetisti,
tuonp on tunsin teht채v채ksi,
jopa velvollisuudekseni:
kouluun taas on aika k채yd채,
lopettaa loma ihana,
kun oli odotettukin
vuotta melkein puolitoista!

Oli uusi koulu mulla
Palvelualan Opisto,
josta hain ja varmaan sainkin
ev채h채t omaan elohon,
vaikka kestikin se vainen
viisi kuukautta lyhytt채.

Oli t채ll채 kertaa uutta,
niin ennenn채kem채t철nt채
oppilain erot i채ss채,
elovuosien v채lill채;
Valkolakkeja on toiset,
valmistuneet vasta hiljan,
toiset tulleet vasta tuolta
yl채asteelta ylemm채s.

Oli ulkon채k철채 monta:
yksi n채ytti Aidaltamme,
nuoremmalta kissaltamme
noine nappisilminens채;
toinen hieman Ulpukalta,
sinnikk채채lt채 serkultani
( - toisaalta erosi luonne
ja liikaa l채hentelihe),
joillakin on katse kylm채,
tosin vain ekan채철ll채:
sis채lt채 mukavat silti,
kaikki kivoja pinnan alla.

Teimme yht채, teimme toista,
oivasti opiskelimme,
paikkoja puhistelimme,
lajiteltiin j채ttehi채,
kokattihin kiivahasti
herkkuruokia hyvi채.
Tehtiin lainalaskelmia,
tutuksi tuli verotus.
Valmistettiin vaattehia,
Feng Shuita sovellettihin.

Oikeinpa opettavia,
sin채ns채 sivist채vi채,
vallan v채ltt채m채tt철mi채
kaikki kurssimme olivat.
Saattaisinpa suositella
muillekin, kovin monille,
jokaiselle joutilaalle!
Kovasti siis kiitoksia:
Kiitokset, Sinikka Karhu,
kiitoksia, Bangabashi
ja koko Kto-yksi:
Inka, Venla, Vilhelmiina,
Antit, Anna, Sanna, Tanja,
Emilia, Krista, Kaisa,
Mira ja Sara, n채in kiit채n,
sanonpa sisiliaksi:
V챵gghiu v첫i magni gr횪zzi!
S챙ti tutti m챔 amici!

J채lleen joulun koittaessa,
hajotessa hienon ryhm채n
tunteesta ik채v채n tiesin,
tuosta tuskasta tajusin:
olen lopulta oppinunna,
tuosta tullut tietoiseksi,
kuinka kiinnyt채채n kehenkin,
kuinka olla pettym채tt채,
erottaa hyv채t ja huonot,
ymm채rt채v채t yst채v채iset.

Kiitos, Miika, vanha kuoma,
kaveri k채k채tt채v채inen
ja Miina, ihannemieli,
yst채vist채 ymm채rt채vin!
Kiitos, oi toveristeinut,
ik채v채 ainiaan on teit채!
Kiitokset, Kto-yksi,
nuoret sielut herkkusuiset

* * *
Kiitos kielest채 jalosta,
kaunihista kirjailusta,
Suomalaisesta mitasta,
Kalevalan poljennosta!
Kiitos, muinaiset runoojat,
jotk on mitan ikuisen lauloi,
kiitos, L철nnrotin Elias,
mittas채채nn철t kun kokosit,
kuuluu Eino Leinollekin
kiitos Helkavirsist채ns채
sek채 Aulis Rintalalle
runokielen oppahasta!

* * *
N채in lauleli lieto Lauri,
outo miesi oululainen.