Kalevalaisen Runokielen Seura

Melankolian kamarissa

Kirjoittanut Paavo Turakainen

Varhain aamu jo herätti

levottoman yön perästä

jälkeen tummien unien.

 

Olento alakuloinen

kuljeskelee huoneissansa

aatoksin ajelehtivin

pyörteissä elämän virran,

tekee vastentahtoisesti

arkisia askareita.

 

Syväluotaa luonnettansa,

avaa sielunsa saloja

sisintänsä tutkiskellen:

 

Ystävänä luotettava,

lupauksensa pitävä,

ei väistele vastuutansa,

on itseensä tyytymätön

luonteeltansa kärsimätön

puheissaan lyhytsanainen

ihmisistä vieraantunut

eristäytyvä erakko,

silti huumorintajuinen,

herkkä mutta sulkeutunut,

aloitekyvyttömyyttä

ja innostumattomuutta

poteva perfektionisti.

 

Hyvin tietää kohtalonsa

olento kurinalainen,

veikko huolten hallitsema:

 

Minuuden on vankilana

hiljainen ja askeettinen

melankolian kamari.

Harvoin sinne paistaa päivä,

toki toivoa on vielä,

verhoja ei ikkunoissa.

 

Syvästi opettavainen

mutta raskas on vaellus

kautta varjoisten kujien

sisään sielun syövereihin.